”Apua, lapseni on koulukiusaaja!” – Puutu kiusaamiseen heti ja selvitä tilanne näillä asiantuntijoiden ohjeilla

Kun koululta soitetaan, että oma lapsi on kiusannut, voi tietoa olla hankala ottaa vastaan. Lue, miten asiantuntijat kehoittavat selvittämään paljon tunteita herättävä tilanne.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kun koululta soitetaan, että oma lapsi on kiusannut, voi tietoa olla hankala ottaa vastaan. Lue, miten asiantuntijat kehoittavat selvittämään paljon tunteita herättävä tilanne.
(Päivitetty: )
Teksti:
Milla Asikainen

Kun selviää, että oma lapsi on kiusannut, voivat tunteet käydä kuumina. Lapsen käytös saattaa hirvittää ja vanhempi voi helposti hätääntyä tai raivostua. Tunteiden kannattaa kuitenkin antaa tasaantua ennen kuin lapsen kanssa keskustelee tapahtuneesta.

Pysy rauhallisena, kuuntele lasta

”Jos vanhempana pysyy rauhallisena, pystyy myös helpommin saamaan lapselta selvitystä asiaan. Jos tunnelma on kireä, se ei välttämättä auta sen tilanteen selvittämisessä. Lapsi voi esimerkisi pelätä, että saako jonkun rangaistuksen. Maltti on valttia monessa asiassa – myös hankalista ja vaikeista asioista puhuttaessa”, neuvoo Koulukuraattorit ry:n puheenjohtaja Hanna Gråsten-Salonen.

Lasta on tärkeää kuunnella ja selvittää, minkälaista kiusaaminen on ollut ja miksi lapsi on siihen osallistunut. Joskus käsittelyä voi vaikeuttaa se, että vanhemman valtaa epäusko.

Voi olla hankala hyväksyä sitä, että oma lapsi olisi voinut kiusata. Sellaisille tunteille ei kuitenkaan pidä antaa liikaa valtaa, sillä se voi vaikeuttaa asian käsittelyä.

”Vanhemman inttäminen tai kiistäminen ei kyllä vie asian käsittelyä eteenpäin”, Gråsten-Salonen toteaakin.

Selvitä kiusaamiseen liittyvä tilanne yhdessä koulun kanssa.

© iStock

Pyri luottamaan koulun kykyyn selvittää asia

Kiusaaminen voi herättää myös kiusaajassa vaikeita tunteita. Joskus lapsi voi kertoa tapahtuneesta erilaisen version kotona kuin koulussa. Kun lapsen ja koulun käsitys tapahtumista eroaa, on vanhemman hyvä muistaa, että kiusaajan voi olla kaikkein vaikeinta myöntää virheensä vanhemmilleen.

”Vanhemmalla on oikeus tietää, mitä on tapahtunut ja olla varma siitä, että käsittelyssä on kuultu kaikkia osapuolia. On kovin inhimillistä, että tunteet ovat pinnassa, kun on omasta lapsesta kyse. Itse kuitenkin luottaisin opettajien näkemykseen asiasta”, OAJ:n erityisasiantuntija Jaakko Salo sanoo.

Tietoa oman lapsen kiusaamiskäyttäytymisestä voi olla vaikea hyväksyä. Kannattaakin muistaa, että asian selvittämisen kannalta on paras, että kaikki lähtevät siihen avoimin mielin mukaan.

Mikäli tilanteelle ei anna mahdollisuutta selvitä, ei asia myöskään selviä.

Joissakin tilanteissa voi silti tuntua, että asia ei etene. Tai jostain muusta syystä on vaikea luottaa asiaa käsittelevän henkilön kykyyn selvittää tilanne.

”Jos luottamusta ei synny, huoltaja voi pyytää jotakin toista henkilöä selvittämään asiaa. Jos nyt ajatellaan, että minä koulukuraattorina selvittelisin asiaa, opettaja tai rehtori voisi olla seuraava henkilö, jonka puoleen käännytään. Kyllä koulusta löytyy niitä henkilöitä, jotka voivat asiaa selvittää”, Hanna Gråsten-Salonen sanoo.

Muista, että kiusaamisen selvittäminen on myös kiusaajan etu

Kiusaamistilanne on tärkeä selvittää myös kiusaajan kannalta. On hyvä ottaa selvää, mistä syistä kiusaaminen tapahtuu, sillä sen taakse voi kätkeytyä kiusaajan pahaa oloa. Taustalla voi olla esimerkiksi hankala tilanne kotona tai huono itsetunto, jota kiusaaja pyrkii korjaamaan vahingollisin keinoin.

Myöhemmän elämän kannalta ei ole hyväksi, mikäli lapsena omaksuu kiusaamisen olevan hyväksyttyä ja että sen myötä saa sosiaalista arvostusta. Omalle lapselle voi tehdä karhunpalveluksen, mikäli vaikeuttaa tilanteen selvittämistä.

”Pidän yhtä tärkeänä auttaa kiusaajaa siinä, miten hän pääsisi niistä tavoistaan eroon”, Gråsten-Salonen korostaa.

Varaudu ennakkoon – ylläpidä välittömiä suhteita kouluun

Lapsen kanssa on hyvä jutella kiusaamisesta kotona jo ennen kuin sitä on tapahtunut. On tärkeää selittää, mitä kiusaaminen on, ja miksi sitä ei saa tehdä. Lisäksi on hyvä keskustella koulun elämänmenosta muutenkin.

”Kotona on hyvä käydä keskustelua siitä, miten koulussa menee ja mitä siellä on opittu. Tämä on ihan oppimisenkin kannalta tärkeä juttu. Voi myös jutella siitä, onko lapsella kavereita, ja millainen koulun sosiaalinen tilanne on yleisesti”, Jaakko Salo toteaa.

Mikäli jokin oman lapseen tai jonkun muun lapsen koulunkäyntiin liittyvä asia askarruttaa, on tärkeää olla yhteydessä opettajaan. Opettajaan voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä, eikä silloin tarvitse olla varmaa tietoa siitä, että jotakuta kiusataan.

Koulun tehtävänä on selvittää epäselvät tilanteet. Suhteita kouluun on hyvä pitää kunnossa silloinkin, kun ongelmaa ei ole.

”Koulun ja kodin välillä olisi hyvä olla välittömän keskustelemisen kulttuuri jatkuvasti, että asioiden läpikäyminen olisi helppoa silloinkin, kun kyseessä on niin vaikea asia kuin koulukiusaaminen”, Jaakko Salo summaa.

Nettikiusaaminen voi liittyä koulukiusaamistilanteisiin

Nykyään kiusaamiseen kytkeytyy vahvasti myös internet. Kiusaamista esiintyy sosiaalisessa mediassa esimerkiksi kuvien levittämisen, haukkumisen sekä someryhmistä ulos sulkemisen muodossa. Kaikesta tästä koulu ei voi olla tietoinen.

”Näiden asioiden selvittäminen oli huomattavasti helpompaa 1980- tai 1990-luvulla, kun ei ollut älypuhelimia, ei ollut nettiä. Toivoisin, että vanhemmat seuraisivat lapsensa somen käyttöä – sitä missä sivuilla lapsi käy ja minkälaisia juttuja siellä tehdään”, Hanna Gråsten-Salonen muistuttaa.

X