Mitä tehdä, kun äiti ei myönnä sairastavansa dementiaa?

Miina huolehtii vanhasta äidistään oman jaksamisensa rajoilla. Äiti on mielestään hyvässä kunnossa ja hän kieltää sairastavansa dementiaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Miina huolehtii vanhasta äidistään oman jaksamisensa rajoilla. Äiti on mielestään hyvässä kunnossa ja hän kieltää sairastavansa dementiaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Käynti äidin luona on raskas. Ensin Miina huomaa auki jääneen jääkaapinoven. Sitten silmään osuvat mikroon unohtuneet silmälasit.

Miina raivaa väärissä paikoissa olevia tavaroita tottuneesti paikoilleen ja siivoaa koko asunnon. Ikääntyneen äidin koti paljastaa alkaneen muistisairauden.

Silti äiti on mielestään edelleen ihan hyvässä kunnossa. Hän kieltää jyrkästi sairastavansa dementiaa.

Miina-tytär toivoisi äidille jotain apuja arkeen, mutta äiti kokee itse pärjäävänsä.

Äiti ei selviydy enää itse ruoanlaitosta, vaan käy naapurissa sijaitsevassa palvelutalossa syömässä lämpimät ruoat.

Välillä takaisin kotiin pääseminen tuottaa vaikeuksia, koska äidin avaimet unohtuvat kotiin. Onneksi seinänaapuri soittaa aina Miinalle, kun huomaa äidin kuljeksivan hätääntyneenä rapussa.

Miina auttaa mielellään äitiään, mutta pelkää avainten unohtelun tuottavan todellisia vaaratilanteita. Entä jos naapuri ei olekaan joskus kotona, kun äiti jää oven taakse? Kuka sitten soittaa apua?

Miina on yrittänyt selvittää mahdollisuutta, että äiti pääsisi asumaan johonkin vanhainkotiin tai edes saisi kotihoitajan käymään luonaan. Ainakaan vielä tämä ei ole onnistunut, sillä äiti itse kieltäytyy kaikesta hoidosta.

Miinan ja äidin välit ovat läheiset ja hyvät, mutta Miina alkaa väsyä äitinsä jatkuvaan auttamiseen.

Mitä apuja Miina ja äiti voisivat saada arkeensa? Miten Miinan kannattaisi puhua äidilleen huolestaan, jonka mukaan äiti on sairastunut dementiaan, jotta äiti kuuntelisi paremmin tytärtään?

Nyt tarvitaan apua

Miina on ymmärrettävästi hankalassa tilanteessa. Yhtaikaa hän haluaa auttaa vanhaa äitiään, mutta tuntee samalla myös uupuvansa työtaakan alle.

Vaikeaksi asian tekee se, että äiti ei tunnista tai ainakaan myönnä omaa jo selvästi havaittavaa dementiaa. Liekö taustalla pelko ja häpeä siitä, että menettää oman hallinta- ja päätösvallan elämässään?

Joka tapauksessa tilanne vaikuttaa siltä, että tavalla tai toisella Miinan olisi syytä saada äitinsä jonkun muunkin kuin vain itsensä antaman avun piiriin, ennen kuin hän itse uupuu tai jotain vaarallista todella tapahtuu.

Äidin puuttuva sairaudentunto vaikeuttaa huomattavasti hänen avun piiriin saattamistaan. Olisiko äidillä mitään lääkärikontaktia, mitä kautta hänelle voitaisiin selvittää muistisairauden luonnetta ja etenemisen vaiheita?

Tai onko hänellä ketään muuta sukulaista tai ystävää tyttären lisäksi, jota hän kuuntelisi? Oma lapsi ei aina ole paras mahdollinen neuvottelija tällaisessa tilanteessa. Voisiko Miina pyytää kotihoitajaa käymään yhdessä kanssaan äidin luona tutustumassa ja kontaktia luomassa, jolloin kynnys kotiapuun voisi madaltua.

Muita mieleen tulevia vaihtoehtoja ovat läheinen palvelutalo, missä äiti käy jo syömässä. Olisiko sen kautta saatavissa muutakin tukea? Tai seurakunnan diakoniatyö, mitä heillä olisi tarjota?

Sanotaan, että ihminen on kahdesti lapsi. Se toinen kerta tulee silloin, kun vanhuuden takia tarvitsee toisten huolenpitoa ja hoitoa.

Avun pyytämisen ja vastaanottamisen ei pitäisi olla sen kummempaa kuin lapsen hoitoavun pyytämisenkään, mutta silti se on sitä liian usein.

Toivotaan Miinalle onnea avun etsintään ja myös omasta jaksamisestaan huolehtimiseen sekä äidille oivallusta, että toisten apuun turvautuminen ei ole hävettävää tai noloa.

Tea Talhola Vs. perheneuvoja, pari- ja seksuaaliterapeutti, teologi, pappi, Nurmijärven seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus

Lue myös:

Iäkäs äitini on muuttunut ilkeäksi – dementiaako?

Kun lamppu sammuu

X