Näin rakastuminen myllää aivosi – ja koko kehosi

Rakastuminen on suuri jännitysnäytelmä ihmisen elämässä. Vaikka jokaisella on siitä omakohtainen kokemus, tunnemyrskyä on tutkittu vain niukasti.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Rakastuminen tuntuu niin ihanalta.

Rakastuminen on suuri jännitysnäytelmä ihmisen elämässä. Vaikka jokaisella on siitä omakohtainen kokemus, tunnemyrskyä on tutkittu vain niukasti.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna-Kaisa Hongisto

Se alkaa jo lapsuudessa epämääräisestä haaveilusta ja kasvaa teini-iässä hillittömäksi kaipuuksi. Aikuisuudessa se saa useimmiten täyttymyksensä, mutta koskaan ei tiedä, milloin tai kuinka voimakkaasti se iskee.

Rakastuminen on yksi elämän suurimmista mysteereistä, jota kuitenkin on tutkittu lääketieteessä ja fysiologiassa varsin vähän.

Ei tiedetä esimerkiksi sitä, kuinka rakastuminen vaikuttaa ihmisen terveyteen.

Mutta se tiedetään, että rakastuminen vaikuttaa kehossa stressin tavoin. Rakastuneilla onkin verenkierrossaan selkeästi enemmän stressihormoni kortisolia kuin muilla.

Kortisoli valpastaa aistit, auttaa suuntaamaan huomion tärkeään kohteeseen ja lisää valmiuksia toimia esimerkiksi niissä yllättävissä tilanteissa, joita uuden kumppanin kohtaaminen tuo mukanaan.

Rakastumisstressistä tuskin on kuitenkaan merkittävästi haittaa, sillä rakastumisen aiheuttamat muutokset kestävät vain vähän aikaa – tutkimusten mukaan puolitoista vuotta. Keho palautuu entiselleen riippumatta siitä, loppuuko suhde vai jatkuuko se.

Toisaalta pitkässä parisuhteessa eläviä voi lohduttaa se, että aivokuvantamistutkimusten mukaan kaikki rakastumisen vaikutukset eivät nollaudu puolessatoista vuodessa.

Vaikka stressimuutokset häviävät, monet hyvät muutokset pysyvät.

Kun parisuhteessa elävä tuntee rakastettuaan kohtaan iloa, intohimoa ja rakkautta, aktivoituvat samat alueet kuin vastarakastuneen aivoissa, vaikka pari olisi ollut yhdessä jo kolmekymmentä vuotta.

Kivulta suojaan

Mielenterveydelle rakastuminen on kiistatta tärkeää, kertoo Väestöliiton parisuhdekeskuksessa työskentelevä psykologi Elina Nurminen.

”Rakastuminen on sellaisen ihmissuhteen tavoittelua, joka tukee omaa mielenterveyttä”, Nurminen määrittelee.

Pyrkimys läheiseen ihmissuhteeseen on tarkoituksenmukaista, koska yksinäisyys vaikuttaa aivoissa samalla tavalla kuin ruumiillinen kipu.

”Rakastumisen tehtävä on suojata kivulta ja auttaa kiinnittymään toiseen ihmiseen.”

Jos rakastuminen hetkellisesti nostaakin stressitasoa, aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia ja ruokahaluttomuutta sekä verenpaineen nousua, kumppanin kosketus sekä henkinen tuki vähentävät stressiä.

Ainakin pitkällä aikavälillä rakkaussuhde voi siis tervehdyttää ihmistä.

Tutkijat eivät tiedä, kuormittuuko ihminen, jos hän rakastuu kymmeniä kertoja elämässään, tai pystyykö rakastumaan, jos aivot käyvät valmiiksi kierroksilla esimerkiksi työstä.

Tutkijat eivät myöskään tiedä, menettääkö ihminen henkisesti tai ruumiillisesti jotakin olennaista, jos hän ei rakastu koskaan.

”Jos tilaisuutta rakastumiseen ei tule, rakastumisen kaltaisia tunteita voi kokea vaikkapa luontoa kohtaan”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.

Rakkauden mysteeriin kuuluu sekin, ettei tiedetä, miksi joku rakastuu vastakkaiseen sukupuoleen, mutta toinen samaa sukupuolta olevaan.

Homo- ja heteroseksuaalisuus eivät näy aivokuvista.

”Aivot reagoivat rakastumiseen hyvin samalla tavoin riippumatta ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta”, Partonen kertoo.

Entä voiko rakastaa samaan aikaan montaa eri ihmistä?

Nurmisen mukaan ihminen ei aina uskalla olla kokonaisena, kaikkine tarpeineen yhden kumppanin kanssa.

”Voi tuntea esimerkiksi huolenpitoa parisuhteessa ja seksuaalista täyttymystä sivusuhteessa.”

Sydän sinulle lyö

Rakastuminen käynnistää aivoissa monia muutoksia, joita ihminen ei itse huomaa.

Hermovälittäjäaineet serotoniini ja dopamiini muuttavat ihmistä esimerkiksi niin, että huomiokyky kapeutuu yhteen kohteeseen ja vieraat kasvot alkavat viehättää.

Rakastuessa vähenee myös alttius tuntea negatiivisia tunteita, kuten surua, masentuneisuutta, pelkoa tai vihaa.

Ei siis ihme, että ihminen on mielellään rakastuneessa tilassa.

”Aivot tekevät rakastetusta kuin pakkomielteen, jota tavoitella. Rakastuneen on pakonomaisesti haettava rakastetun seuraa voidakseen kokea hyviä tunteita”, Nurminen kertoo.

Lauluntekijät löytävät rakastumiselle yhä uusia ilmaisuja:

Sata salamaa iskee tulta / ja koko elämä räjähtää. (Vicky Rosti)

Kun katsoit minuun / kaiken muun mä unohdin. (Anna Eriksson)

Sydän lyö bum bum bum. (Jari Sillanpää)

Vaikka lauluissa rakkaus liitetään sydämeen, ihmisen elimistä aivot ovat pääosassa rakastumisen kokemisessa. Miksi rakkaus voi silti tuntua pakahduttavana tunteena sydänalassa?

Tämä johtuu sympaattisen hermoston aktivoitumisesta.

”Lisämunuaisten ytimestä vapautuu verenkiertoon adrenaliinia, mikä kiihdyttää sykettä. Sydän siis reagoi, kun ihminen näkee rakastettunsa tai ajattelee häntä”, Partonen kertoo.

Rakastuessaan ihmiset myös pehmenevät ja muuttuvat poikkeuksellisen yhteistyökykyisiksi. Tämä johtuu miessukupuolihormoni testosteronin tuotannon muutoksista.

Rakastuneiden naisten aivot tuottavat erityisen paljon testosteronia: noin kaksi kertaa niin paljon kuin muiden naisten.

Kun miehissä testosteronin suuri määrä lisäisi aggressiivisuutta, rakastuneista naisista sama hormoni tekee empaattisia ja yhteistyöhaluisia.

”Sveitsiläistutkijat havaitsivat, että rakastuneet naiset olivat runsaan testosteronimäärän vuoksi tavallista alttiimpia antamaan periksi esimerkiksi sellaisissa valintatilanteissa, joista voisi seurata kumppanille taloudellista haittaa tai vahinkoa”, Partonen kertoo.

Miesten testosteronin eritys taas vähenee rakastumisen takia noin 40 prosenttia. Tämä tekee miehistä tavallista kiltimpiä ja valmiimpia ottamaan toisen huomioon, mistä on hyötyä rakkaussuhteessa.

Yhteistä jännitystä

Rakastumiseen tarvitaan aina uskoa omaan viehätysvoimaan ja siihen, että kelpaa, sekä toisaalta uskoa siihen, että kumppaniehdokas on lähestymisen arvoinen.

Alttiutta rakastua lisää se, jos pääsee kokemaan jotakin jännittävää viehättävältä näyttävän henkilön kanssa. Ensimmäiseksi kiinnostus kohdistuukin usein toisen ulkonäköön.

Joskus ihminen rakastuu siksi, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Elina Nurmisen mukaan tämä selittää, miksi esimerkiksi suomalaisnaiset ihastuvat usein ulkomaalaisiin miehiin.

”Ihminen rakastuu sellaiseen, joka lähestyy häntä myönteisesti. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa miehet osoittavat kiinnostustaan suoremmin kuin Suomessa.”

Feromonien eli alitajuisesti havaittavien tuoksujen uskotaan myös ohjaavan rakastumista. Feromonit ovat hormonien johdannaisia, joita on eritteissä kuten hiessä, virtsassa ja kyyneleissä. Niiden tiedetään ohjaavan eläinten parittelua.

Ihmisille on tehty tutkimuksia, joissa on selvitetty, tunnistavatko naiset oman miehensä T-paidan hajun perusteella. Rakastumisen tunteen yhteydessä feromoneja ei kuitenkaan ole paljon tutkittu.

Rakastuminen on voimakas kokemus, joka voi myös satuttaa. Eron jälkeen voi haluta suojella itseään uusilta pettymyksiltä.

Mutta voiko ihminen päättää, ettei koskaan enää rakastu?

Nurmisen mukaan sellainen päätös on mahdollista tehdä, ja myös pysyä siinä.

”Useimmiten halu olla toisen ihmisen kanssa on kuitenkin pettymyksiä suurempi. Päätös olla rakastumatta unohtuu, kun sopiva kumppani osuu kohdalle.”

Lapsuuden toistoa

Tietoisesti ihminen etsii rakkaussuhdetta kokeakseen läheisyyttä, mielihyvää ja turvallisuutta, mutta alitajuisesti hän tavoittelee rakastumisella myös mahdollisuutta työstää omia ikäviä lapsuuden kokemuksiaan.

Esimerkiksi sitoutumiskammoinen on voinut lapsena kokea, ettei aikuisiin pidä luottaa.

”Kukasta kukkaan lentäjä ei pohjimmiltaan usko, että joku voisi olla häntä varten. Siksi hän ei saa turvallisuuden kokemusta parisuhteesta – ja hän hakee hyvää oloa aina uudesta rakastumisesta”, Nurminen sanoo.

Usein ihminen valitsee sellaisen kumppanin, joka tuottaa hänelle samanlaisia tunnekokemuksia kuin vanhemmat aikoinaan.

”Parisuhde tuottaa samat tunteet, kunnes ihminen pystyy kohtaamaan ne”, Elina Nurminen kertoo.

Jos tutkijat jonakin päivänä pureutuvat riittävän syvälle rakastumisen mysteeriin, voikohan oikean kumppanin etsinnästä tulla puhdasta tiedettä ja matematiikkaa?

”Tutkimusmenetelmillä on omat rajoituksensa, joten ei liene syytä pelätä, että mysteeri katoaisi”, Timo Partonen pohtii.

Tutkijoilla on sitä paitsi selätettävänään eräs merkittävä haaste.

”Ei ole itsestään selvää, että kukaan rakastuneena haluaisi mukaan tutkimuksiin. Sehän on pois siitä ajasta, jonka voisi viettää rakastettunsa kanssa.”

X