Onko narsisteja ihan valtavasti, kun niin moni haukkuu eksäänsä narsistiksi?

Arkikielessä itsekkyyden käsite usein korvataan narsismilla, huomauttaa asiantuntija.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Arkikielessä itsekkyyden käsite usein korvataan narsismilla, huomauttaa asiantuntija.
(Päivitetty: )
Teksti: Janita Virtanen

Taas joku haukkuu eksäänsä kauheaksi narsistiksi.

Kun kyse on entisestä kumppanista, taustalla on usein tyytymättömyyttä hänen käytökseensä ja luonteenpiirteisiinsä.

Suhteen päättyessä vaikeiden tunteiden käsittely voi saada aikaan puolustautuvaa tai hyökkäävää käytöstä.

Lisäksi arkikielessä itsekkyyden käsite usein korvataan narsismilla.

Oikeaa narsistista persoonallisuushäiriötä sen sijaan esiintyy vain muutamalla prosentilla väestöstä – tämä tarkoittaa siis sitä, että yksi tai kaksi eksää sadasta ovat oikeasti narsisteja.

Paljastuu pikkuhiljaa

Narsistin kanssa voi kokea huikeita ja ihmeellisiä, mutta myös kamalimpia mahdollisia hetkiä.

Suhteen alussa narsisti osoittaa korostunutta ihailua ja luo yltäkylläisillä lahjoilla, sanoilla ja teoilla vaikutelman, että kumppani on hänelle kaikki kaikessa.

Suhteen edetessä narsisti alkaa pikkuhiljaa rajoittaa kumppaninsa tärkeiksi kokemia asioita ja ihmissuhteita.

Narsistin käytöstä on vaikeaa tunnistaa, eikä kumppani itsekään usein jälkikäteen ymmärrä, kuinka hän saattoi luopua omista tärkeistä ihmissuhteistaan tai rakkaista harrastuksistaan.

Narsistin kaksi hyvin erilaista puolta muodostavat kokonaisuuden.

Narsisti kykenee muuttumaan silmänräpäyksessä samaksi huomioivaksi, miellyttäväksi ja ystävälliseksi henkilöksi, johon kumppani alun perin rakastui.

Hurmaava käytös loppuu, kun kumppani ei enää kykene täyttämään tai ei enää halua täyttää narsistin toiveita.

Narsistin kumppani joutuu olemaan jatkuvasti hieman varuillaan ja tarkkailemaan omia sanomisiaan ja tekemisiään.

Huolimatonta leimailua

On eri asia, sanooko kerran suutuspäissään eksäänsä narsistiksi, vai onko henkilöllä taipumusta leimata muitakin.

Jos narsisti-leimasinta heilutellaan arjessa puolihuolimattomasti ja toistuen, voidaan ainakin todeta tällaisella henkilöllä olevan taipumusta tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä muista ihmisistä hyvin kevyin perustein.

Asiantuntijana psykologi Taija Stoat.

3 vinkkiä

Näin tunnistat narsistin:

1 Narsistilla on vaikeuksia kokea ja osoittaa empatiaa. Hän teeskentelee olevansa enemmän kuin onkaan, eikä hän osaa rehellisesti tarkastella omia heikkouksiaan. Hän ei tunne katumusta eikä kiitollisuutta, ja hänelle on vaikeaa ylläpitää molemmin puolin tyydyttäviä ihmissuhteita. Hän myös ylireagoi koettuihin loukkauksiin ja uskoo, että muut kadehtivat häntä. Näiden piirteiden tulisi olla toistuvia ja vallitsevia, ei satunnaisia. Kun suurin osa tai kaikki piirteet täyttyvät, voi kyse olla narsistista.

2 Narsisti haluaa olla aina pääroolissa. Vuorovaikutustilanteissa narsisti nostaa itseään muiden yläpuolelle ja pyrkii samanaikaisesti aiheuttamaan muissa huonommuuden ja epävarmuuden tunnetta. Narsisti luo itsestään positiivisen ensivaikutelman, mutta ne, joista hän ei pidä tai joista ei ole hänelle hyötyä, pääsevät näkemään hänen todellisen luonteensa nopeammin.

3 Narsisti uskoo olevansa ainutlaatuinen valioyksilö. Hän dominoi keskusteluja ja saa taitavin sanakääntein toisen epäilemään vain itseään, ei koskaan häntä. Virhe on aina sinun, ei hänen. Kiinnitä huomiota sinussa herääviin tunteisiin ja luota intuitioosi.

X