Eläkkeellä ahdistaa

Luopuminen työstä ja sen mukanaan tuomista asioista on vähintään useita kuukausia kestävä prosessi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kuva: Colourbox.

Luopuminen työstä ja sen mukanaan tuomista asioista on vähintään useita kuukausia kestävä prosessi.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Olen jäänyt eläkkeelle. Minusta tuntuu, että koko maailma on unohtanut minut. Vaimolleni en ole tästä puhunut.

Vastaus

Eläkkeelle jääminen on suuri muutos elämässä. Työ on ollut tärkeää ja tuonut elämälle tarkoitusta. Eläkkeelle jääminen muuttaa kaiken ja aiheuttaa usein kriisin. Luopuminen työstä ja sen mukanaan tuomista asioista on vähintään useita kuukausia kestävä prosessi. Olisikin hyvä valmistautua ajoissa tulevaan muutokseen.

Eläkkeelle jäämisen kriisi on tyypillinen menetyskriisi, jossa ihminen tarvitsee toisia ihmisiä saadakseen tukea tunne-elämälleen. Tunteet, kuten pelot, viha ja suru ovat tuolloin luonnollisia tunteita. Ne voivat kuitenkin tuntua ylivoimaisilta ellei niitä voi jakaa toisten kanssa. On tärkeää saada ne ulos puhumalla ja vaikkapa kirjoittamalla päiväkirjaa.

Uskoisin, että vaimolle puhuminen on myös hyvin hyödyllistä. Hänen on helpompi suhtautua asiaan, kun hän tietää, mitä mielessäsi liikkuu. Puhumaton, mutta huolestunut mies on varmasti vaikeampi kohdattava. Ajan mittaan luopumisen tunteiden takaa löytyy uusi elämä ja uusia elämän sisältöjä. Voit myös jutella muille eläkeläisille ja kuulla, miten he ovat selvinneet uudessa elämäntilanteessaan.

Kari Kiianmaa, psykologi, kouluttaja

Seura 37/2012

X