Kuva: Colourbox

Tärkeintä on, miten erotaan
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Olemme sopineet, että eroamme, kun ala-aste­ikäiset lapsemme kasvavat hieman. Missä iässä lapset kestävät parhaiten vanhempien eron?

Vastaus

On totta, että perheen tehtävä on kasvattaa lapset ja antaa heille turvallinen elämä silloin, kun he ovat alaikäisiä. Erossa lapset ovat myös asianosaisia ja ero vaikuttaa heidän elämäänsä suuresti. Nykyaikaiseen erokulttuuriin kuuluukin lasten edun asettaminen aikuisten edelle. Eron voi siis hoitaa lasten kannalta hyvin tai huonosti. Olette omassa perheessänne ajatelleet lapsia ja eron vaikutusta heihin. Se on hyvä asia. Ratkaisu, josta kerrot on nykyään harvinainen.

Moni pitää epätyydyttävän parisuhteen vaikutusta lapsiin myös vahingollisena. On melko mahdotonta sanoa, mikä on lasten kannalta oikea ikä erolle. Tärkeintä on, miten erotaan. Mikäli lapsi voi tuoda omat ajatuksensa ja tunteensa esiin avoimesti ja keskustella erosta vanhempiensa kanssa luontevasti, hän on vahvoilla. Vaikeneva ja vetäytyvä lapsi taas kantaa eron tuskia mukanaan pitkään. Eron odottaminen, kunnes lapset kasvavat isommiksi, on varmaankin raskasta. Parempi vaihtoehto voi olla parisuhteen kehittäminen tyydyttäväksi. Parisuhdetta voi aina kehittää tai sen pelastaa.

Kari Kiianmaa, psykologi, kouluttaja

Seura 43/2012

X