Suku löytyi lopulta facebookista – Näin tädit ja serkut astuivat Tian elämään vuosikymmenten epätietoisuuden jälkeen

Sosiaalisen median joukkoetsinnöissä piilee riskinsä, mutta hyvin usein siitä on myös aitoa hyötyä ja iloa. Tia Rauma-Ursin ehti lähes 30 vuoden ajan pohtia, oliko hänellä sukulaisia, joista ei tiennyt.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sosiaalisen median joukkoetsinnöissä piilee riskinsä, mutta hyvin usein siitä on myös aitoa hyötyä ja iloa. Tia Rauma-Ursin ehti lähes 30 vuoden ajan pohtia, oliko hänellä sukulaisia, joista ei tiennyt.
(Päivitetty: )
Teksti: Linda Rantanen

Jyväskyläläinen Tia Rauma-Ursin, 40, pohti vuosikymmeniä sukulaisiaan, joista hän ei tiennyt mitään. Lopulta some toi selvyyden vuosien epätietoisuuteen.

”Tiesin jo pienestä pitäen, että isovanhempani olivat saaneet äitini ollessaan molemmat melko nuoria. Pian äidin syntymän jälkeen he päätyivät eroon, ja äitini biologinen isä poistui tämän jälkeen kuvioista kokonaan. Äitini ei tavannut isäänsä enää, hän tiesi ainoastaan, että isoisäni muutti Jyväskylästä Raumalle.”

Ensin Tia googletti isoisänsä oletetun nimen – vaihtoehtoja oli kaksi. Kumpikaan ei tuottanut toivottua tulosta, ja seuraavaksi Tia marssi maistraattiin.

”Isoisäni syntymävuosikin oli tiedossani vain parin vuoden tarkkuudella, mutta virkailija löysi hänestä tietoja. Hän ei kuitenkaan voinut antaa minulle minkäänlaisia yhteystietoja, vaikka kerroin olevani kyseisen henkilön lapsenlapsi.”

Tietoja tuli vartissa

Asia jäi unholaan taas useamman vuoden ajaksi. Ajatus isoisästä ja ehkä jopa muista sukulaisista kyti taustalla. Sitten eräänä tammikuisena iltana vuonna 2014 Tia seikkaili somessa.

”Selailin Facebookissa Äitylit-ryhmää. Siellä oli joku tehnyt tällaisen etsintäaiheisen julkaisun, jonka alla oli satoja kommentteja, joissa ihmiset etsivät syystä tai toisesta kadoksissa olevaa ihmistä. Hetken mielijohteesta kirjoitin oman viestini ketjun jatkeeksi.”

Ehti kulua viisitoista minuuttia, kun Tialle kilahti yksityisviesti hänelle ennestään tuntemattomalta naiselta.

”Moi, etsit tätä henkilöä. Sukunimi on sama kuin äitini tyttönimi, ja me asumme Raumalla.”

Pieni innostus alkoi kuplia Tian vatsassa.

”Innostuin kyllä heti, että liippaapa läheltä. Koetin kuitenkin rauhoittua, ajattelin, että eihän tässä voi käydä näin.”

Muutaman minuutin kuluttua Tia sai lukea tietokoneen näytöltä, että viestin laittaneen naisen isoisä oli saman niminen kuin Tian isoisä.

”Siinä alkoi vatsaa vääntää ja kämmenet hikosivat, mietin, että ei voi olla totta.”

Sosiaalinen media löysi Tian sukulaiset.

© iStock

Some toi tätejä ja serkkuja

Tia koitti tyynnytellä itseään – hänestä tuntui absurdilta, että hän olisi voinut saada vuosikymmenien mysteerin selvitettyä näin helposti. Seuraavaksi hän sai kuvan viestin laittaneen naisen äidistä.

”Se oli aivan kuin olisin katsonut oman äitini kuvaa, tunne oli ihan mieletön. Kuvan nainen todellakin oli äitini sisko, ja viestin laittanut nainen paljastui serkukseni.”

Seuraavien päivien aikana asiaa selviteltiin vielä lisää, ja ensimmäinen tapaaminen järjestyi samana keväänä. Vastaanotto oli innostunut ja onnellinen – tuon kevään jälkeen yhteyttä on pidetty säännöllisesti, ja sukulaiset ovat vierailleet puolin ja toisin.

”Sen ansiosta, että serkkuni sattui sen somevilinän joukosta lukemaan juuri minun viestini, sain kolme tätiä sekä liudan serkkuja, Tia iloitsee.”

Tian suureksi suruksi hänen biologinen isoisänsä oli ehtinyt menehtyä jo joitain vuosia aikaisemmin.

”Se tietenkin surettaa, mutta en olisi voinut kuvitellakaan, miten paljon saisin. Tässä some todellakin näytti sen hyvän voimansa.”

X