Vaimoni ei piittaa mummon roolista

Kaikki isovanhemmat eivät odota lapsenlapsia kylään vastaleivottujen pullien kanssa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Moderni mummo ehtii myös teatteriin ja liikuntaharrastuksiin.

Kaikki isovanhemmat eivät odota lapsenlapsia kylään vastaleivottujen pullien kanssa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Anna Muurinen

Isovanhemmuus on lahjoista suurimpia. Näin ajattelee Pentti, 72, jolle ainoan tyttären 5-vuotias tytär on kaikki kaikessa. Ainakin ajatuksissa.

Pentti ja hänen puolisonsa Kaija pääsivät eläkkeelle hyvissä voimissa. Kiireiset vuodet pankissa ja kauppa-alalla jäivät unholaan, kun pariskunta on ottanut eläkepäivien vapaudesta kaiken mahdollisen irti. Muutaman vuoden sisällä on käyty Thaimaassa ja Pariisissa. On liitytty teatterikerhoon ja ahmittu kaksin käsin kotimaan tar-joamia elämyksiä. Liikunnasta pitävän parin päiväohjelmaa rytmittävät myös erilaiset liikuntakerhot.

Kun tytär ilmoitti saavansa lapsen, pari vitsaili, että onko heillä harrastuksiltaan aikaa edes ryhtyä isovanhemmiksi. Mutta nyt tilanteesta on tullut täyttä totta. Kaijaa ei isoäidin rooli kiinnosta. Ei ainakaan niin paljon, että hän sen vuoksi jättäisi väliin yhtäkään kerhoa tai kulttuuriretkeä.

”Minä näkisin mielelläni pientä tyttärentytärtäni vaikka joka päivä”, Pentti huokaa.

”Mutta Kaijan mielestä meidän tehtävämme ei ole olla enää lapsenvahteja. Hän sanoo haluavansa elää nyt itselleen.”

Kompromissiratkaisuna Pentti näkee lapsenlasta hieman puolisoaan enemmän, ja on tyytyväinen yhteiseen aikaan pienen tytön kanssa. Sitä voisi hänen mielestään olla vaikka vieläkin enemmän. Mutta puolison suhtautuminen vaivaa mieltä.

”Minun on vaikea arvostaa vaimoni näkemystä. Itse ajattelen, että isovanhemmuus on suuri lahja. Ei ollut ollenkaan itsestään selvää, että ylipäänsä saimme lapsenlapsen. Tuntuu pahalta, etten voi jakaa tätä iloa puolisoni kanssa”, Pentti pohtii.

Pentti sanoo miettivänsä päivittäin, miten hän voisi saada Kaijan mukaan isovanhemmuuden maailmaan. Voiko uusi elämäntilanne jopa erottaa vuosikymmeniä yhdessä viihtyneen parin? Ja mikä Kaijan reaktion taustalla on? Pelkääkö hän menettävänsä eläkkeellä saavuttamansa vapauden?

Anna Muurinen

Erilaiset tarpeet ja toiveet

Ihmisen ensimmäinen sitoutuminen tapahtuu lapsen ja vanhemman välillä. Toinen sitoutuminen tapahtuu useimmiten saman sukupolven sisällä parisuhteena.

Jos oma kokemus sitoutuneista suhteista on sellainen, että joutuu olemaan vain toisia varten, se voi synnyttää katkeruutta ja vihaa. Eikö maailmassa ole tilaa minun tunteilleni ja tarpeilleni? Läheinen suhde voi näin aktivoida omia traumoja. Niinpä lapsen tai vaikkapa lapsenlapsen saaminen voi aktivoida omat lapsuuteen liittyvät vaille jäämisen, kivun ja masennuksen tunteet.

Pentti on elänyt elämänsä kiireiset vuodet työelämässä. Työelämän vaateissa suhteen luominen omiin lapsiin tai jopa omaan itseen saattaa jäädä sivuun. Kun työelämän haasteet ovat hiljentyneet, Pentin toive on keskittyä läheisyyden luomiseen lapsenlapsen kanssa. Hänellä on ”toinen mahdollisuus” luoda suhde uuden sukupolven edustajaan – ja kohdata samalla omia läheisyyden valmiuksiaan ja tarpeitaan. Pentin huoli tulee siitä, että samat asiat eivät ole Kaijalle tärkeitä. Kummankin toiveet ja tarpeet ovat ymmärrettäviä, kumpikin haluaa elää omalla tavallaan hyvää elämää.

Jos Pentti ja Kaija pystyvät kohtaamaan erilaisuuden takana ole-
vat tarpeet, heidän on mahdollista löytää toisen kautta rakastava yhteys myös omaan itseen. Jos tämä ei onnistu, heillä on mahdollisuus elää itsensä näköistä elämää riippumatta siitä, mitä toinen haluaa.

Keijo Markova, pari- ja perheterapeutti, Väestöliitto.

Vapaus valita

Pentti on pettynyt Kaijan tapaan olla isoäiti tyttärentyttärelle. Kaija kokee tehneensä oman osuutensa, kun on aikanaan hoitanut tyttären ja ehkä kodinkin. Kaija nauttii nyt vapaudesta ja matkustelusta. Pentti on ehkä vasta ikäännyttyään löytänyt itsestään herkkyyden ja leikkisyyden, jota voi nyt toteuttaa pienen tyttärentyttärensä kanssa.

Pentti pohtii, voiko hän olla ihmisen kanssa, joka ei halua asettua isovanhemman rooliin Pentin toivomalla tavalla? Pentin tulisi viimeistään nyt ottaa asia puheeksi Kaija kanssa ja kertoa hänelle, miltä tuntuu, kun hän ei koe voivansa jakaa isovanhemmuuden iloa Kaijan kanssa. Herää kysymys myös siitä, että mitä tarpeita Pentti toteuttaa lapsenlapsensa seurassa? Voisiko hän ilmentää herkkyyttään ja leikkisyyttään myös Kaijan kanssa?

Toisaalta mietityttää myös se, mille Kaija on sanomassa ei, jos hän ei tahdo viettää aikaansa lapsenlapsensa kanssa. Joskus isovanhemmuus panee kohtaamaan oman vanhenemisen aivan konkreettisesti. Vai tarkoittaako mummina oleminen hänelle sitä, ettei saa enää matkustaa ja olla vapaa?

Onko mahdollista, että Kaija viettääkin aikaa lapsenlapsensa kanssa, mutta koska Pentti toivoo sitä enemmän, hän kokee, ettei Kaija tahdo sitä lainkaan?

Mummola voi olla muutakin kuin pullantuoksuinen. Voi olla mummo ja vaari ilman, että on sitoutunut jatkuvaan käytettävissä olemiseen. Pentti voisi ehkä suostua kompromissiin ja käydä tapaamassa lapsenlastaan myös yksin. Pitkää, hyvää liittoa ei kannata lopettaa sen vuoksi, että puolisoilla on erilainen näkemys isovanhemmuudesta.

Sari Liljeström, parisuhdekouluttaja, Parisuhdekeskus Kataja.

X