”Pelkäsin mieheni ja itseni vuoksi” - vaimosta puolison hoitajaksi

Katariina:

Kesällä 2011 se iski minuun rajuimmin. Olin mieheni kanssa mökillä, kun hän alkoi kaatuilla tasaisella nurmikolla. Ajattelin, että kun mies ei pysy itse pystyssä, minä olen nyt vastuussa kaikesta.

Puolisoni oli sairastunut jo aiemmin. Hän oli käynyt läpi niskaleikkauksen, välilevyn tyräleikkauksen ja ison selän nikamaleikkauksen. Ja opetellut kävelemään uudestaan.

Kun lähdimme kotia kohti, mies ei päässyt omin avuin autoon. Jouduimme lainaamaan rollaattorin mökkipaikkakunnan terveyskeskuksesta. Itkin koko ajomatkan.

Pelkäsin mieheni puolesta. Ja pelkäsin myös itseni vuoksi: miten ihmeessä tulisin pärjäämään, kun toinen ei pysy jaloillaan?

Terhi:

On tärkeää, että voit puhua auki tapahtumaa ja selventää ajatuksiasi, tunteitasi ja toimintaasi. Joskus näitä vaiheita on syytä kerrata vielä vuosienkin päästä.

Sairastumiseen liittyy aina jonkintasoinen traumakokemus. Pelko selviytymisestä on luonnollinen reaktio. Pelon ja huolen keskellä ihmiset helposti kätkevät tunteensa.

Hienoa, että uskalsit näyttää tunteesi ja itkeä. Se kertoo keskinäisestä luottamuksestanne. Turvallisessa parisuhteessa voi olla totta kaikkine tunteineen ja ajatuksineen.

Katariina:

Perheessämme oli ollut sairautta jo aiemmin. Sairastuin rintasyöpään 90-luvulla, mutta selvisin siitä radikaalileikkauksella.

Vanhin poikamme joutui kesällä 2000 Norjassa vakavaan lasketteluonnettomuuteen. Lääkäri kertoi meille puhelimessa, että poika jää henkiin, mutta ei voi sanoa enempää.

Pojan aivot vahingoittuivat. Hän halvaantui toispuolisesti ja menetti puhekykynsä. Kuntoutus jatkuu yhä.

Poika on sairastanut myös peräsuolisyövän. Hän tarvitsee edelleen tukeamme.

Kaiken tämän vuoksi mieheni sairastuminen ja liikuntakyvyn menetys eivät ole olleet minulle mahdottoman raskas taakka.

Terhi:

Teillä on ollut useita raskaita ja pelottavia kokemuksia. Elämän haurauden kohtaaminen asettaa aivan erilaisia arvoja. Arvojärjestys on mennyt uusiksi yhä uudelleen.

Olette myös taistelleet elämän puolesta. Toivottavasti olette saaneet kokemuksen myös hoidetuksi ja kuulluksi tulemisesta.

Katariina:

Kun sairastin rintasyövän, mieheni oli kaikessa tukenani. Pojastamme otimme puolisoni kanssa yhdessä vastuun. Kun myös mieheni sairastui, koin jonkinlaista yksinjäämisen kipua.

Minua on kuitenkin helpottanut ajatus, että puolisoiden välillä tuki on vastavuoroista. Olen hyväksynyt mieheni sairastumisen. Ajattelen, että nyt on minun vuoroni tukea häntä.

Vaikeinta on ollut se, että mieheni on menettänyt osan itsenäisyyttään. Hän oli aiemmin työteliäs ja aikaansaava ihminen. Hän myös matkusti paljon työnsä vuoksi. Nyt hän kulkee rollaattorin turvin.

Kotona työnjakomme on mennyt uusiksi. Olen eläkkeellä ja hoidan kotityöt, kauppa-asiat ja niin sanotut miesten työt. Puoliso huolehtii asioistamme tietokoneella. Ja neuvoo vierestä, kun minä kiipeän tikkaille vaihtamaan lampun.

Terhi:

Puolison sairastuminen muuttaa usein totutut järjestelyt. Uudessa tilanteessa joutuu etsimään uuden aseman ja paikan perheessä.

Olette tukeneet toisianne puolisoina, mikä on tärkeää. Suhteeseen liittyvien asioiden lisäksi parisuhteen kannettavaksi tulevat myös monet käytännön asiat. Toivottavasti lähipiirissänne on ihmisiä, joihin voitte tarvittaessa tukeutua niin käytännön asioissa kuin huolten kuuntelussakin.

Kenenkään ei tarvitse jaksaa yksin. Olisi hyvä, että sinäkin saisit olla hoivattavana ja autettavana. Jokainen tukija ja huolehtija tarvitsee oman tukijansa.

Ehdotin miehelleni psykoterapiajaksoa, jottei kaikki kaatuisi minun päälleni.

Katariina:

En ole kokenut missään vaiheessa, että minusta olisi tullut puolisoni jatke. Minulle toisen hoitaminen on luontaista jo senkin vuoksi, että olen terveydenhoitoalan ammattilainen. Hoivaviettiä riittää.

En myöskään koe, että mieheni ydinpersoona olisi muuttunut. Ehkä hänestä on tullut hieman hitaampi ja empaattisempi.

Olemme olleet naimisissa jo 42 vuotta, ja meillä on kolme poikaa. Vuosiin mahtuu paljon myös yhteistä hyvää. Kommunikaatio on aina pelannut mieheni kanssa. Olemme käyneet myös parisuhdetta tukevia kursseja.

Suhteessamme on ollut aina keskinäistä kunnioitusta ja toisen asemaan asettumisen kykyä. Kun itkin auton ratissa, mieheni sanoi minulle, että älä itke, kyllä me selviämme tästä.

Minulle oli tärkeää, että hän ymmärsi oman tilanteensa lisäksi myös minun tilanteeni. Se kantaa yhä.

Terhi:

Teidän tilanteessanne pitkä parisuhde, sitoutuminen ja suhteen hoitaminen ovat auttaneet vaikeista ajoista selviämisessä. Raskaissa elämäntilanteissa puolison tuki, lohdutus ja rohkaisu ovat erittäin tärkeitä.

Merkittävintä on kuitenkin se, että olet tullut kuulluksi, ymmärretyksi ja nähdyksi puolisosi taholta. Suhteen hoitaminen on arvokasta, sillä hyvin hoidettu suhde jaksaa kannatella uusia tilanteita. Ihailen kunnioittavaa tapaasi nähdä puolisosi persoona sairauden takana.

Katariina:

Viime vuosina on toki ollut myös vaikeita hetkiä. Hoivaavalla osapuolellakin on lupa väsyä. Välillä on vain pakko purra hammasta ja mennä toiseen huoneeseen.

On ollut jaksoja, jolloin omat tarpeeni ovat jääneet taustalle. Silti en ole uhri.

Aika ajoin on tuntunut, että nyt en jaksa. Minun on pitänyt opetella kuuntelemaan kehoni viestejä ja sanomaan ääneen itselleni ja toisille, että nyt riitti.

Joskus mies on ollut näreissään, jos olen ollut koko päivän pois kotoa. Olen oppinut, että aina ei ole pakko reagoida. Usein on hyvä ottaa asia esille toisen kanssa vasta oman tunnekuohun jälkeen.

Kun puolisoni kävi peräjälkeen läpi useamman leikkauksen, tajusin, miten paljon hän tarvitsee apua. Ehdotin hänelle psykoterapiajaksoa, jottei kaikki kaatuisi minun päälleni. Kävimme myös pari kertaa yhteisessä terapiassa. Siellä oivalsin, että en ole tässä asiassa yksin.

Terhi:

Fyysisen taakan lisäksi sairastuminen tuottaa myös henkistä kuormaa. Tämä jää valitettavan usein huomaamatta.

Terveydenhuolto hoitaa hyvin kliiniset hoitotoimenpiteet, mutta muistaako kukaan kysyä, miten sairastuminen vaikuttaa ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, saati sairastuneen puolisoon ja perheeseen?

On hienoa kuulla, että teille avun hakemisen kynnys ei ole ollut liian korkea.

Katariina:

Olen edelleen miehelleni vaimo ja kumppani. En ole muuttunut pelkäksi hoitajaksi, vaan olen myös nainen.

Kun mies menettää liikuntakykynsä, seksuaalisuus muuttaa muotoaan. Tunnen silti olevani myös eroottisesti rakastettava. Intiimielämämme on nyt hillitympää, mutta olemassa. Ja ilmenee ennen kaikkea sanoina, katseina ja silittelynä.

Olemme molemmat myös siinä iässä, että emme kaipaa entistä seksielämäämme. Olemme puhuneet asiat auki. Kumpikin on tyytyväinen näin.

Kävin oman seksuaalisuuteni hyväksymistä läpi jo rintasyövän jälkeen. Katsoin sovituskopissa itseäni peilistä ja ajattelin, että en voisi ikinä enää ostaa kesämekkoja. Petyin kehooni. Se meni ohi, kun mieheni sanoi hyväksyvänsä minut juuri sellaisena kuin olin.

Se on auttanut myös minua hyväksymään hänet.

Terhi:

Keskustelu intiimeistä ja vaikeista asioista on tärkeää.

Omista peloista ja epävarmuuksista tulee helposti tosiasioita, ja luuleminen estää kumppanin kuulemisen. Siksi on hyvä tarkistaa, mitä kumppani ajattelee.

Kerroit, miten puolisosi hyväksyi sinut juuri sellaisena kuin olet. Tätä rakkaus on parisuhteessa parhaimmillaan.

Toivottavasti olet tietoinen siitä, että omaat ihailtavan lempeän elämänasenteen ja näytät säilyttäneen sen kaikista koettelemuksista huolimatta. Hienoa, että jaksat nähdä itsesi naisena ja vaimona, et vain hoitajana.

Katariina:

Tärkeintä on hyväksyä, ettei näille sairauksille voi mitään.

Kun vanhin poikamme oli sairaalassa, toiset pojat sanoivat hänelle, että älä murehdi sitä, mitä sinulla ei ole. Iloitse siitä, mitä sinulla vielä on. Siitä on tullut perheemme motto.

Oma jaksamiseni on kolmen asian varassa. Minulla on koti, kirkko ja avanto. Otan myös omaa aikaa ja käyn konserteissa, elokuvissa ja taidenäyttelyissä.

Parisuhteemme oli onneksi vahvalla pohjalla jo ennen sairastumisia. Se on yksi syy, miksi olemme selvinneet.

Tällä hetkellä mieheni tilanne on stabiili. Hän on käynyt läpi vielä lisäleikkauksia ja kärsii muistakin terveysongelmista.

Haaveeni on, että pääsisimme viettämään vielä koko perheen yhteistä aikaa maalaispaikassamme lasten ja lastenlastemme kanssa.

Terhi:

Tarinastasi huokuvat luottamus ja rakkaus. Vaikeuksien keskellä on joskus suorastaan mahdoton nähdä elämässä olevaa hyvää. Sinulta ja puolisoltasi se näyttää kuitenkin onnistuvan.

Hienoa, että olette siirtäneet tämän elämänasenteen myös lapsillenne.

On kuitenkin hyvä muistaa antaa itselle myös lupa surra, pelätä ja olla vihainen. Ne ovat myös tärkeitä tunteita.

Kun parisuhteesta on pidetty huolta silloin, kun asiat ovat hyvin, se kantaa hedelmää. Tällöin kriisitkin on mahdollista nähdä yhdistävän asiana. Ihanaa, että jaksat haaveilla.

Pelkäsin myös itseni vuoksi: miten ihmeessä tulisin pärjäämään, kun toinen ei pysy jaloillaan?

Asiantuntija pari- ja perhepsykoterapeutti Terhi Väisänen Parisuhdekeskus Katajasta.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti