Vietetäänkö joulu kotona vai sukulaisissa? Näin ratkaiset ristiriidan

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Joskus perheet saattavat tehdä joulusta raskaan matkustellessaan vanhempiensa luo.

(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Miten järjestää joulun vietto, kun toinen haluaa viettää sen entisellä kotiseudullaan ja toinen nykyisessä kodissa?

Vuoroin sukujoulu ja oma joulu?

Kysymys lienee siitä, mikä joulun vietossa on tärkeää. Onko se esimerkiksi teidän oma joulunne vai perinteinen sukujoulu matkojen päässä.

Näillä kahdella vaihtoehdolla on myös välimuoto eli osa joulua kotona ja osa muualla. Vaihtoehto voi myös olla, että tänä jouluna minun tavallani ja ensi jouluna sinun tavallasi.

Joskus nuoret perheet saattavat tehdä joulusta melko raskaan kokemuksen matkustellessaan vanhempiensa luona koko joulun tyydyttääkseen vanhemman sukupolven toiveita, ei niinkään omiaan. Toivottavasti teillä ei ole niin.

Pohtikaa joulunviettoa yhdessä rakentavassa hengessä

  • Keskustelkaa siitä, mikä teille kummallekin on joulussa tärkeää ja mitä hyvään joulunviettoon kuuluu.

  • Miettikää, mitä näistä asioista saatte viettäessänne joulua kodissanne.

  • Älkää tehkö joulusta kynnyskysymystä ja vaarantako parisuhdettanne sen vuoksi. Joulu on vain kerran vuodessa.

Lue myös:

Miten jaksan joulun?

Kotilääkäri: Hyvän mielen joulu

X