Voiko parisuhdetta pelastaa enää mikään, kun jopa seksin aikana tuntuu yksinäiseltä?

Ida ja Eino ovat ajautuneet kauaksi toisistaan, sillä kosketuskaan ei enää tuo aina läheisyyden tunnetta. Miten Ida ja Eino voisivat löytää toisensa uudelleen myös eroottisesti?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

© anssi keränen

Ida ja Eino ovat ajautuneet kauaksi toisistaan, sillä kosketuskaan ei enää tuo aina läheisyyden tunnetta. Miten Ida ja Eino voisivat löytää toisensa uudelleen myös eroottisesti?
(Päivitetty: )
Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

On Ida sen aikaisemminkin huomannut. Hänen ja Einon avioliitto on arkipäiväistynyt 15 vuodessa. Spontaaneja halauksia tai muita kosketuksia on enää harvoin, eivätkä suudelmat ole enää moneen vuoteen lennättäneet perhosia vatsaan. Yöt nukutaan parisängyn äärilaidoissa.

Silti viimeisin seksikerta oli järkytys. Ida huomasi ajattelevansa kesken kaiken, että hän on kovin yksinäinen. Einon kosketus tuntui jopa näin intiimillä hetkellä melkein vieraalta.

Ida ei kehdannut sanoa ajatuksiaan miehelleen, mutta ne jäivät vaivaamaan.

Miten tässä on näin käynyt? Miten tällaisia ajatuksia voi koskaan sanoa toiselle? Einohan voi loukkaantua sydänjuuriaan myöten.

Ida sinnitteli seksin loppuun asti, eikä sanonut mitään, vaikka hänen teki koko ajan mieli työntää mies pois päältään.

Ensimmäinen Idan ajatus seksin jälkeen oli, että hän ei taida enää rakastaa miestään. Ainakin eroottinen rakkaus on kuollut, syväjäässä. Mutta kyllä Ida Einoa rakastaa, ainakin jossain mielessä. Jos hän ei näe miestään pariin päivään, aina iskee ikävä. Halaus tuntuu ainakin pienen eron jälkeen läheiseltä. Joskus seksikin sujuu vaikkakin hyvin harvoin.

Einon ja Idan suhteessa on myös hyviä puolia. Kotityöt ja lasten kuljetukset on jaettu tasan, ja molemmat hoitavat velvollisuutensa nurisematta.

He viettävät paljon aikaa yhdessä ja riitelevät erittäin harvoin, vaikka heillä ei olekaan enää kovin paljon puhuttavaa toisilleen.

Arki on muodostunut ihan toimivaksi, ja lomilla molemmat nauttivat matkustelusta.

Miten Ida ja Eino voisivat löytää toisensa uudelleen myös eroottisesti?

Kerro tarkasti, mitä haluat

Kertomatta jättäminen ja nautinnon esittäminen ovat suurempia loukkauksia kuin asioiden esille ottaminen hienovaraisesti ja syyttämättä. Idan kannattaa kerätä rohkeutensa ja alkaa puhua Einolle tunteistaan ja ajatuksistaan. Ida voi kertoa, mitä hän tarvitsee ja kaipaa.

Se, että sanoo toiselle olevansa vailla läheisyyttä ja hellyyttä, ei auta. Ainakaan minä en kumppanina ymmärtäisi, mitä minun pitäisi tehdä asian eteen. Esitettyjen toiveiden pitää olla konkreettisia ja mahdollisia toteuttaa. Konkreettisuus voi olla vaikka tätä: ”Kaipaan sitä, että aina kun jompikumpi lähtee pois tai kun tullaan kotiin, tultaisi toisen lähelle, katsottaisi hetki silmiin, halattaisi lämpimästi ja rauhallisesti.”

Tai vaikkapa näin: ”Haluaisin, että kertoisit minulle joka ilta yhden asian, mitä ikävää ja mitä mukavaa päivääsi on kuulunut. Ja minä haluaisin kertoa sinulle omasta päivästäni.”

”Miltä nämä kuulostavat sinusta? Voisitko toteuttaa toiveitani? Se tuntuisi minusta todella hyvältä.”

Tee edes tämä!

Hakeutukaa pariterapiaan, jos ette pääse muuten eteenpäin. Yksin ei voi kantaa vastuuta suhteen seksuaalisuudesta. Siihen tarvitaan molempia.

Minna Oulasmaa, Perhesuhteiden asiantuntija, Väestöliitto

Lue lisää: Oulasmaa-Riihonen: Sexfullness – yhdessä jaettu nautinto, 2017.

Lue myös:

Vaimo katselee pornoa – Parisuhteen seksielämä pilalla

”Rakastelemme kerran kuukaudessa. Onko se tarpeeksi?”

X