Puolisoiden suuri ikäero kuohuttaa – Miksi vanhemman naisen ja nuoren miehen seurustelua ihaillaan, kun nuoren naisen ja vanhemman miehen suhde usein tuomitaan?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Suuri ikäero parisuhteessa herättää usein paheksuntaa muilta ihmisiltä.
© iStock
Viime vuosina länsimaissa on yleistynyt se, että nainen on parisuhteessa vanhempi osapuoli. Silti se on edelleen harvinaista. Kysyimme asiantuntijalta, mistä ilmiö johtuu ja miksi ikäeroparit herättävät paheksuntaa.

Suuri ikäero parisuhteessa aiheuttaa usein ihmetteleviä ja negatiivisia reaktioita muilta ihmisiltä. Tuntemattomat ihmiset kommentoivat Ella ja Mikko Hyvärisen 20 vuoden ikäeroa toisinaan kovinkin sanoin.

Tällainen suhtautuminen nuoren naisen ja vanhemman miehen suhteeseen on Väestöliiton tutkimusprofessorin Anna Rotkirchin mukaan hyvinkin yleistä yhteiskunnassamme.

”Suhtautuminen ikäeropariskuntiin on vahvasti sukupuolittunutta. Jos mies on vanhempi ja nainen nuorempi, suhteesta voidaan sanoa hyvinkin loukkaavia asioita. Vanhempaa naista ja nuorempaa miestä sen sijaan ihaillaan, että onpa hienoa ja modernia.”

Paheksunta suhteutuu myös siihen, minkä ikäisiä puolisot ovat. Jos parikymppisellä on huomattavasti vanhempi kumppani, muut paheksuvat suhdetta enemmän kuin kahden keski-iän ohittaneen ikäeroa, vaikka ero olisi molemmilla pareilla vuosina sama.

Näin voit laskea, miten ikäeroon reagoidaan

Tutkijat ovat määritelleet laskukaavan, jolla ikäeron tuomitsemista voidaan ennustaa. Ihmiset suhtautuvat yleisesti paheksuvimmin pareihin, joissa nuoremman puolison ikä on pienempi kuin jos vanhemman puolison ikä jaetaan kahdella ja siihen lisätään seitsemän vuotta.

Molemmilla esimerkkipareillamme ikäero on 27 vuotta

Sarianne on 50-vuotias ja Antti 23-vuotias.

50 ÷  2 + 7 = 32

On todennäköistä, että pariskunta saa arvostelua ikäeronsa johdosta, koska Antin ikä, 23, on alempi kuin laskukaavan tulos, 32.

Pertti on 70-vuotias ja Liisa 43-vuotias.

70 ÷ 2+7 = 42

On todennäköistä, että parisuhde saa yleisen hyväksynnän, koska Liisan ikä, 43, on korkeampi kuin laskukaavan tulos, 42.

”Vanhempi mies vie nuoremmilta naisen”

Syyt siihen, miksi suhtautuminen ikäeropariskuntiin on negatiivista, kaivautuvat Anna Rotkirchin mukaan pitkälle menneisyyteen. Hän viittaa jo Kalevalassa esiintyneeseen Väinämöinen ja Aino -kuvioon, jota ei katsottu hyvällä.

”Se pohjautuu miesten väliseen kilpailuun kumppaneista. Ajatellaan, että vanhempi mies vie nuoremmilta naisen. Moni nainen taas paheksuu isoja ikäeroja siksi, ettei itse voi kuvitella olevansa niin paljon vanhemman kanssa.”

Moni nainen paheksuu isoja ikäeroja siksi, ettei itse voi kuvitella olevansa niin paljon vanhemman kanssa.

Julkisuuden henkilöt vaikuttavat Rotkirchin mukaan siihen, miten ikäero ilmiönä nähdään yhteiskunnassa. Viime vuosina esimerkiksi Sauli Niinistön ja Jenni Haukion 29 vuoden ikäero, Pekka Haaviston ja Antonio Floresin 20 vuoden ikäero sekä Emmanuel ja Brigitte Macronin 25 vuoden ikäero ovat normalisoineet merkittäviä ikäeroja.

Tarkka laskupää huomaa kuitenkin, että näiden pariskuntien ikäerot eivät ole yllä mainitun laskukaavan mukaan yleistä paheksuntaa herättäviä.

Vain viidenneksellä aviopareista on yli viisi vuotta ikäeroa

Suomalaiset pariskunnat ovat yleisesti ottaen melko samanikäisiä, eli isot ikäerot ovat harvinaisia.

Markus Rapo Tilastokeskuksesta sanoo, että vuoden 2018 lopulta olevassa tilastossa 12,7 prosenttia aviopareista on saman ikäisiä. Yleisintä on 1–5 vuoden ikäero; sitä suuremmat erot ovat harvinaisia.

Noin viidenneksellä aviopareista on yli viisi vuotta ikäeroa, noin viidellä prosentilla yli 10 vuotta ikäeroa ja 0,4 prosentilla yli 20 vuotta ikäeroa.

Kumppanit löydetään usein vertaisryhmistä tai ystäväpiiristä, ja samassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä pidetään yleensä sopivimpana kumppanina. Nämä asiat selittävät Anna Rotkirchin mukaan sitä, miksi suomalaisten pariskuntien osapuolet ovat usein melko samanikäisiä keskenään.

Vanhempi mies ja nuorempi nainen on Suomessa huomattavasti yleisempi pari kuin vanhempi nainen ja nuorempi mies.

Vanhempi mies ja nuorempi nainen ovat Suomessa huomattavasti yleisempi pari kuin vanhempi nainen ja nuorempi mies. Yksi selitys tälle on se, että miehet aikuistuvat myöhemmin kuin naiset.  © iStock

Mies on yleensä puolisoaan vanhempi

Niissä parisuhteissa, joissa on ikäeroa, mies on yleensä vanhempi osapuoli.

Vuoden 2018 tilastossa mies oli aviopuolisoaan vanhempi 66,8 prosentissa liitoista ja nainen aviopuolisoaan vanhempi 20,5 prosentissa liitoista.

Niissä avioliitoissa, joissa mies oli vanhempi, ikäero oli keskimäärin 4,2 vuotta ja niissä, joissa nainen oli vanhempi, 3,1 vuotta.

Tämä trendi on samanlainen sekä hetero- että homopareilla. Rekisteröidyissä parisuhteissa olevien miesparien yleisin ikäero on Anna Rotkirchin mukaan 7 vuotta ja naisparien 5 vuotta.

Rotkirchin mukaan viime vuosina länsimaissa on yleistynyt se, että nainen on pariskunnan vanhempi osapuoli. Tällaisissakin liitoissa ikäero on kuitenkin yleensä vain pari vuotta. Se, että nainen on esimerkiksi yli kymmenen vuotta kumppaniaan vanhempi, on yhä harvinaista.

”On jotenkin kummallista, että mies avioliiton vanhempana osapuolena on näinkin pysyvä ilmiö. Missään ei opeteta, että sen pitäisi olla näin. Ihan hyvinhän nainen voisi olla parisuhteessa vaikka se hieman vanhempi osapuoli, mutta selvästi useammin hän kuitenkin on nuorempi.”

Mies arvostaa kumppanissaan nuoruutta ja nainen sosiaalista statusta

Anna Rotkirchin mukaan yksi syy siihen, että mies on yleensä ikäeropariskunnan vanhempi osapuoli, on se, että miehet aikuistuvat naisia myöhemmin. Siksi nainen voi kokea olevansa kypsyydessä samalla tasolla itseään vanhemman miehen kanssa.

Tilanteeseen vaikuttaa myös se, että miehet ja naiset arvostavat kumppanin valinnassa eri asioita. Molemmille tärkeää on esimerkiksi luotettavuus, mutta naiset arvostavat tutkitusti kumppanissaan sosiaalista statusta miehiä enemmän, ja miehet sen sijaan arvostavat naisia enemmän ulkonäköä ja nuoruutta.

Koska naiset arvostavat sosiaalista statusta, voisi luulla, että selvästi nuoremman naisen kanssa naimisissa olevat miehet olisivat usein korkeasti koulutettuja ja hyvin palkattuja. Niin ei kuitenkaan ole, vaan myös matalasti koulutettuja miehiä on naimisissa nuorempien naisten kanssa.

Erilaiset elämäntilanteet voivat aiheuttaa ristiriitoja suhteen arjessa

Ikäeropariskunnilla erilaiset elämäntilanteet voivat joissakin suhteissa aiheuttaa ristiriitoja arjessa.

”Se, että parilla on ikäeroa, ei kuitenkaan aina tarkoita, että he olisivat erilaisissa elämäntilanteissa”, Anna Rotkirch huomauttaa.

Ikäero voi näkyä myös vaikkapa erilaisina makutottumuksina tai harrastuksina, kun osapuolet ovat kasvaneet eri aikakausina ja erilaisissa sukupolvissa. Toisaalta ihmiset voivat olla ikäerostaan huolimatta hyvinkin samanlaisia – tilanne riippuu täysin pariskunnasta.

Lisääkö suuri ikäero eroriskiä?

Vaikka suomalaiset valitsevat useimmiten suunnilleen itsensä ikäisen kumppanin, tutkimuksissa ei ole todettu, että suuri ikäero itsessään kasvattaisi esimerkiksi eroriskiä.

Se kuitenkin on todettu, että liitot, joissa nainen on selvästi vanhempi osapuoli, päättyvät tavallista useammin eroon.

Kun pariskunta vanhenee, suuri ikäero voi näkyä siinä, että vanhempi osapuoli todennäköisesti sairastuu ensin.

Anna Rotkirchin mukaan ikäero näkyy kuitenkin yleisesti ottaen enemmän nuoremmilla pariskunnilla, koska heidän elämänsä ovat niin erilaiset. Siksi 10 vuoden ikäero näkyy enemmän 20- ja 30-vuotiaalla kuin 50- ja 60-vuotiaalla pariskunnalla.

X