Tekeekö rakkaus ehjäksi?
Mari on koko ikänsä etsinyt rakkautta, joka tekisi hänestä ehjän. Kannattaako sitä vielä odottaa?
Marin, 37, lapsuutta varjosti koulukiusatuksi joutuminen, joka vaikeutti ihmisiin luottamista. Hän kärsi jo nuorena yksinäisyydestä, mutta onnistui välillä löytämään rinnalleen jokusen kaverin. Jokaiseen ystäväänsä Mari kiintyi voimakkaasti.
Teini-iässä Mari ihastui ensimmäisiä kertoja. Tai ei se koskaan ollut yhdentekevää ihastumista, vaan syvää rakastumista.
Jo lukioikäisenä Mari olisi mielestään ollut valmis avioitumaan, mutta silloinen poikakaveri toppuutteli.
Suhteet kariutuivat kerta toisensa jälkeen.
Mari on edelleen 37-vuotiaana valmis uskomaan, että todellinen rakkaus on häntä varten. Helppoa se ei silti ole.
Miksei yksikään mies ole tehnyt häntä vieläkään onnelliseksi? Ei edes tyttären isä.
Nyt Marilla on rinnallaan Petteri. Mukava mies, johon Mari tutustui kuukausi sitten työpaikan juhlissa.
Mari on innoissaan suhteesta, sillä sinkkuvuosia on ollut riittävästi.
Sen verran Mari on oppinut, että enää hän ei hätiköi. Mari yrittää olla kärsivällinen ja antaa miehen tunteiden kasvaa rauhassa.
Silti Maria pelottaa, että hänen odotuksensa ovat liian isoja.
”Voiko Petteri tehdä minua koskaan onnelliseksi? Voiko kukaan mies?” Mari pohtii.
Mari toivoisi kohtaavansa sellaista rakkautta, joka pyyhkisi lopullisesti pois kaikki yksinäisyyden ja rikkinäisyyden tunteet. Tekisi hänestä kokonaisen. Tähän mennessä toive on toteutunut vain rakkauden alkuvaiheessa, kun arki ei ole vielä syönyt yhteiselon ihanuutta.
Kannattaako vielä odottaa sitä oikeaa vai tehdä kompromisseja omien odotusten suhteen?
Seura 28/2014
Ole itsellesi tärkein
Marin tilanne kuvaa hyvin sitä, miten vanhat haavat vaikuttavat hänessä edelleen käsittelemättöminä. Hän ei ole ehkä koskaan saanut turvallisesti kiintyä lapsena kehenkään eikä saanut sisäistettyä käsitystä itsestään arvokkaana ja riittävänä.
Kuulostaa siltä, että Mari hakee ulkopuolelta tunnetta siitä, että on riittävä. Tämä tuottaa toiselle kovat paineet ja usein myös liiallista ripustautumista, jossa toinen voi kokea olonsa liian tukalaksi ja haluaa siksi irrottautua.
Seurustelun alkuvaiheessa suhde on usein hyvin symbioottinen. Tuntuu siltä, että tuo toinen on tullut ja muuttanut elämäni paremmaksi. Näin saa toki ollakin, mutta pitkän parisuhteen kannalta on merkittävää, miten kumppanukset eriytyvät toisistaan itsenäisiksi tämän alkuvaiheen laannuttua.
Marin kannattaa ensisijaisesti etsiä ”sitä oikeaa” omasta itsestään. Sitä kautta hän tulee vielä kohtaamaan ihmisen, jonka kanssa voi rakentaa tasapainoisemman suhteen. Kukaan ei voi toiselle tuottaa tunnetta siitä, että riittää. Se on tärkeää saada kokea itsensä kanssa.
Maaret Kallio, Seksuaaliterveysklinikan erityisasiantuntija, Väestöliitto
Rakkaus ei poista traumoja
Koulukiusaaminen on suuri uhka kiusatun hyvinvoinnille. Kiusatuksi tuleminen luo ihmiseen pysyvän trauman.
Mari toivoisi kohtaavansa sellaista rakkautta, joka pyyhkisi lopullisesti pois kaikki yksinäisyyden ja rikkinäisyyden tunteet, tekisi hänestä kokonaisen. On ihana ajatus, että joku ”rakastaisi minut ehjäksi”. Se ei vain ole mahdollista. Rakkaus ei poista meidän traumojamme, ei hoida niitä, vaikka voikin antaa meille ihanan ja turvallisen kokemuksen toisen ihmisen kanssa olemisesta.
Sitoutuneessa suhteessa ei voi olla ilman, että kumpikin ajan kanssa koskettaa toisen kipupisteitä. Tässä vaiheessa on mahdollisuus tulla kokonaiseksi. Se onnistuu, kun voi kohdata oman rikkinäisyytensä ja oman yksinäisyytensä, kenties surunsa ja masennuksensa.
Rakkaus on ihana asia maailmassa, mutta se ei hoida meidän traumojamme. Trauman hoitaminen on mahdollista terapiassa, esimerkiksi traumaterapiassa tai pariterapiassa.
Jos ihmisellä on mahdollisuus rakastavassa suhteessa kohdata oma tumma puolensa, voi suhteessa tulla näkyväksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi.
Keijo Markova, Pari- ja perheterapeutti, Väestöliitto