Telinevoimistelu testissä – hupsista keikkaa! Sopiiko laji harrastuksena aikuisille?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Korkealle ylös ja pehmeästi alas. Haarahyppy ilmapatjalla.
Korkealle ylös ja pehmeästi alas. Haarahyppy ilmapatjalla. © Timo Aalto
Miltä kuulostaisi kuperkeikka tai kärrynpyörä? Yksinkertaiset, lapsuudesta tutut temput tuntuvat aikuisena lähes mahdottomilta. Eikun yrittämään.

Telinevoimistelu ei aina palauta vain positiivisia mielikuvia. Se on ollut monella yksi liikuntatuntien inhokeista. Telinevoimistelu ei pelottanut suotta, sillä epäonnistuminen teki kipeää.

Nyt on sitten aika kokeilla, miltä se tuntuu noin 45 vuoden jälkeen.

Kauhajoen Naisvoimistelijoiden ohjelmaan ilmestyi syyskaudella 2020 aikuisten telinevoimistelu, jota kutsutaan myös ”kadotettujen taitojen kerhoksi”.

Paikkana toimii valoisa ja hieno painisali, jonka lattia on vuorattu pehmeillä matoilla. Täällä ei ainakaan voi tehdä kipeää, vai voiko? Ehkä ei, mutta hiki ainakin tulee. Alkulämmittely hengästyttää jo ensiminuuteista lähtien. Ohjaaja Maarit Kaari kuulostaa jämäkältä ja vähän tiukaltakin, mutta hän on sitä pilke silmäkulmassa.

Temput tuntuvat turvallisilta, koska alla ja ympärillä on pehmeitä patjoja. Ohjaaja Maarit Kaari ja avustaja auttavat.

Temput tuntuvat turvallisilta, koska alla ja ympärillä on pehmeitä patjoja. Ohjaaja Maarit Kaari ja avustaja auttavat. © Timo Aalto

Lämmittelyliikkeet keskittyvät paljon hartiaseudun herättelyyn. Voimistelupunnerrukset tehdään karhukävelyasennossa varpailla seisten otsa kohti painimattoa. Se on äkkiseltään aika raskas liike ja ihan erilainen punnerrus kuin normaalissa lihaskuntotreenissä. Vaikeutta lisää se, että tässä ollaan nyt voimistelijoita eikä norsuja: kävelyn täytyy olla siroa ja kevyttä.

Voimistelijan ryhti, tiukka keskivartalo ja kauniisti ojennetut nilkat, niistä Maarit huomauttelee vähän väliä. Hän myös muistuttaa telinevoimistelun olevan paljon muutakin kuin temppuilua. Siltä se vaikuttaakin, sillä paita kastuu jo ennen kuin päästään itse asiaan.

Pukkeja ei näy missään

Se vähän ihmetyttää, ettei nojapuita, pukkeja tai puomeja näy missään. Ehkä parempi niin, sillä niistä se kammo lajia kohtaan aikanaan tuli.

Nämä ”telineet” ovat pehmeitä ja ilmavia, kuten valtava ilmatäytteinen patja, airtrack, joka kaadetaan painisalin seinustalta lattialle. Patjaan otetaan tuntumaa ensin kävelemällä ja sen jälkeen varvashypyillä nilkat ojennettuina. Taas pitää muistaa vatsa ja ryhdikkyys.

Ilmapatja on vähän kuin trampoliini: pomppiminen on helppoa ja kevyttä – ja tasa­painossa on pitelemistä.

Ei ihme, että seuraavana päivänä sattuu ”roikuntalihaksiin”, täti tuumii.

Ei ihme, että seuraavana päivänä sattuu ”roikuntalihaksiin”, täti tuumii. © Timo Aalto

Maarit määrää osallistujat neljälle eri temppupisteelle: ensimmäinen on ilmapatja, jossa tehdään nilkkahyppyjä keskiviivan puolelta toiselle sekä haarahyppy takana olevalle toiselle patjalle.

Seuraavassa pisteessä ovat renkaat, koroke ja patja. Renkaisiin tartutaan niin, että kädet ovat koukkuasennossa, minkä jälkeen otetaan vauhtia ja hypätään edessä olevan maton pehkuihin. Vatsa täytyisi pitää tiukkana, mutta muistettavaa on vähän liikaa ja kaikki huomio keskittyy hurjaan ilmalentoon ja loppumätkähdykseen.

Tätähän me tehtiin lapsena: hypittiin ­heinäladon ylisiltä köyden avulla heinä­kasaan.

Leuanveto on tempuista helpoin, sillä tanko on alhaalla ja jalat pidetään maassa.

Leuanveto on tempuista helpoin, sillä tanko on alhaalla ja jalat pidetään maassa. © Timo Aalto

Pää kivasti pyörällä

Muutaman rengashyppykierroksen jälkeen pää on kivasti pyörällä ja olo sopivan pöllämystynyt seuraavaan temppuun, nimittäin käsiseisontaan.

Temppuhumalassa tekee mieli nousta saman tien käsien varaan, mutta Maarit toppuuttelee ja neuvoo kokeilemaan ensin päälläseisontaa.

Se on viisas neuvo, sillä päälläseisonnassakin riittää ähkimistä, eikä se todellakaan onnistu ilman, että ohjaaja pitäisi jaloista kiinni. Parin kokeilun jälkeen näkyy tähtiä ja melkein koko linnunrata.

Leuanveto on tempuista helpoin, sillä tanko on alhaalla ja jalat pidetään maassa.

Lopuksi tuleekin sitten temppujen temppu. Painisalin keskelle vieritetään epämuodostunutta heinäpaalia muistuttava punainen möhkäle – flikkiavustin.

Ensiksi kokeillaan silta-asentoa lattialla, minkä jälkeen jokainen vuorollaan tekee päälläseisonnan avustinta vasten ja pyörähtää siitä flikkiin, ainakin teoriassa. Onneksi Maarit ottaa taas vastaan. Temppu jännittää niin paljon, ettei siitä jää paljon mitään mieleen.

© Timo Aalto

© Timo Aalto

Kuulemma iän myötä korvan nesteet muuttuvat jähmeiksi, minkä takia juuri erilaiset kuperkeikat ja ympärimenot tuntuvat niin rajuilta. Nesteet olisi hyvä saada liikkeelle, sillä vanhana tarvitaan tasapainoa, ettei tarvitsisi koko ajan kaatuilla.

Nyt ei tehdä kuperkeikkaa, mutta sitä voisi kokeilla kotona salaa.

Temppuilu kestää noin puoli tuntia. ­Vielä on jäljellä hurja loppujumppa ja venyttelyt: tehdään lantionnostoja, pumppauksia, möngitään ja pyöritään nakkeina matolla, heilutaan, venytään, keinutaan, tehdään uintipotkuja ja punnerruksia.

Huh, olipas se melkoinen sessio!

”Jos meni pää pyörälle, kyllä se jouluun mennessä helpottaa”, Maarit lohkaisee. Ja nythän on vasta lokakuu.

Kotona täti googlettaa flikin ja lukee sen olevan yksi akrobatian perusliikkeistä. Ajatella, akrobatiaa!

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 10/20.

Lue myös: Onko kohuttu hulavanne hitti vai huti? Näin kapeni vyötärö, kun pyöritimme vannetta 13 minuuttia päivässä

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X