Ilmassa paniikkia: diagnoosina paniikkihäiriö

Ottaako jo sydämestäkin? Näitä työkaverin sanoja Paavo Lahtinen tuskin unohtaa. Ne saivat pulssin hakkaamaan yli kahtasataa, silmät sumenemaan ja koko kropan vapisemaan.

Ensimmäistä paniikkikohtausta edelsi stressaava elämänjakso. Mieheltä löydettiin sattumalta armeijassa syksyllä 2010 sisemmän aivovaltimon pullistuma. Se oli operoitava, koska lääkärien mukaan hoitamattomana verisuoni olisi todennäköisesti puhjennut lähivuosina tai -vuosikymmenenä ja aiheuttanut lukinkalvon alaisen aivoverenvuodon.
Ensimmäinen operaatioyritys marraskuussa 2011 epäonnistui. Kukaan ei tuolloin arvannut, että uusintaoperaatio ajoittuisi lokakuuhun 2012. Työkaverin kysymys lisäsairauksista oli Paavolle liikaa.

Ensioireet

”Olin tullut aamukuudeksi työpaikalleni metallinjalostustehtaalle. Kahvitauolla pitelin vatsaani, jossa oli ollut koko aamun raskas tunne. Kun työkaveri letkautti kysymyksen sydämestäni, silmissäni pimeni. Vapisin ja sydämeni hakkasi. Istuin ensiksi lattialle, ja kävin pian makaamaan. En ollut aiemmin kokenut vastaavaa. Työkaverit soittivat nopeasti ambulanssin.

Sairaalassa lääkäri ei löytänyt mitään elimellistä syytä oireilleni. Sydänfilmissäkään ei paljastunut mitään erityistä. Parin tunnin päästä lähdin sairaalasta kahden päivän sairauslomatodistus kädessäni”.

Vastaanotolla paljastui

Kohtaukset eivät hävinneet, vaan niitä alkoi tulla muutaman päivän välein. Maaliskuussa 2013 soitin Vammalan aluesairaalan psykiatrian akuuttihoitajalle. Sain ajan samalle päivälle. Yhteisessä tapaamisessa akuuttihoitajan ja -lääkärin kanssa oireeni saivat nimen: minulla todettiin paniikkihäiriö.

Olin osannut epäillä sitä etukäteen, sillä äitini kärsii myös paniikkihäiriöstä. Olin helpottunut, että minut otettiin vakavasti ja sain apua nopeasti. Minulle määrättiin lääkitys. Ensimmäiset lääkkeet eivät sopineet minulle. Tunnehuiput leikkautuivat pois ja kaikki tuntui tasaisen harmaalta. Olin välillä työttömänä, välillä pätkän töissä. Se merkitsi jatkuvaa taloudellista stressiä. Aloittamani sairaanhoitajaopinnot ovat kesken, sillä paniikkioireet haittasivat liiaksi potilaiden kohtaamista. Kohtausten aiheuttama kuolemanpelko, epätoivo ja väsymys sekä sairaskohtauksen pelko johtivat uuteen tilanteeseen. Keväällä 2014 minulla todettiin sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila.

Oikeille raiteille

Säännöllinen psykoterapia ja lääkehoito alkoivat pienin askelin helpottaa oloani. Terapiassa on kirkastunut, ettei minulla ole yksittäistä elämän solmua, joista oireeni johtuisivat ja jonka voisi terapiassa avata.

On kuitenkin monia syitä, jotka ovat vaikuttaneet asiaan. Yksi niistä on erityisherkkyys. Toinen on innostuneisuus. Kun syvennyn johonkin, ajan helposti itseni piippuun, enkä tunnista jaksamiseni rajoja. Haasteeni on elää sopivan kiireistä arkea.Olen saanut äidiltäni vertaistukea, sillä oireemme ovat hyvin samankaltaisia. Kun tulee huono hetki, saatan lähettää äidille tai jollekulle ystävälle viestin tai soittaa. He kannattelevat pahimpien hetkien yli.

Psykoterapiassa olen käynyt läpi myös pullistumaa, joka löytyi päästäni. Olen kiitollinen, että se löytyi ja on nyt operoitu.

Takapakkia

Tilanteeni oli jo hyvä ja olin hetken ilman lääkkeitäkin, kun viime kesänä tuli takapakkia.

Tein rankan työjakson ja olin paljon yövuoroissa. Kohtauksia alkoi taas tulla useammin ja useammin. Lopulta olin koko ajan jännittynyt ja varuillani, milloin paniikki vyöryy yliseni. Jopa kauppaan lähteminen alkoi tuntua ylivoimaiselta.Heinäkuussa 2015 jouduin aloittamaan lääkityksen uudestaan ja jäin viikon sairauslomalle.

Haluan olla töistä pois vain sen verran kuin on välttämätöntä: muuten kynnys palata tavalliseen arkeen kasvaa.

Sairastumisen myötä Paavo on ymmärtänyt oman herkkyytensä.

Hyvän olon askeleet

MUSIIKKI.
Laulan, soitan pianoa ja kitaraa ja kuuntelen musiikkia. En tarvitse soittamiseen nuotteja, mutta liian harvoin nykyään istun pianon viereen ja annan mennä. Kun haluan voimaantua, katson hyvän musikaaliin.

TYÖ.
Työ antaa taloudellisen vakauden ja pitää taiteilijasielun ruodussa. Ilman työn tuomaa elämänrytmiä arki olisi rassaavaa.

TEATTERI.
Teatterin väki on minulle kuin perhe , jonka kanssa voi jakaa kaikki asiat. Teemme parhaillaan kahden näyttelijän monitaiteellista esitystä Le Betit Baroque – Pieni Barokki, joka on suunnattu erityisesti lapsille.

STAND UP.
Seuraan stand upia ja käyn noin kerran kuukaudessa keikoilla nauramassa . Saan esityksistä iloa ja energiaa, jotka ovat hyvä vastalääke kiireelle ja stressille.

”Luovuudesta ja herkkyydestä en suostu luopumaan.”

–

Voiton puolella

Tärkeintä on ollut hyväksyä ja ymmärtää omat oireeni. Olen oivaltanut, että esimerkiksi kiire ja stressi laukaisevat useimmiten paniikkikohtaukset. Toisaalta vaipuminen omiin ajatuksiin ei ole eduksi voinnilleni.

Töissä kohtauksia ei enää juuri tule. Suoritan oppisopimuksella kemianteollisuuden ammattitutkintoa ja tähtäimessäni on vakituinen työpaikka. Haaveilen, että jonakin päivänä minulla olisi taskussa myös sairaanhoitajan paperit.

Teatteri antaa elämääni voimaa ja sisältöä. Olen ollut harrastajateatteriporukassa vuosia. Joskus on käynyt niin, että olen lavalla hauskuuttanut pikkujouluilottelussa täyttä katsomoa ja omien osuuksieni välissä maannut kulisseissa tutisten hiestä märkänä tai kylmästä kalisten. Kerran lysähdin lavalla kesken lauluesityksen polvilleni ja auoin vain suuntani – yleisö luuli sen kuuluvan esitykseen. Näyttelijäkollegat eivät kavahda kohtauksiani, sillä olen kertonut lähimmille avoimesti, mistä on kyse. Teatterilla jokainen saa olla oma itsensä. Olen palaamassa 10 vuoden tauon jälkeen näyttämölle. Olen niin herkkä, etten ehkä kestäisi teatteria työnä. En halua luopua siitä harrastuksena.

Haaveilen rauhallisesta elämästä, jossa paniikkihäiriö ei seuraa minua varjon lailla. Mutta luovuudesta ja herkkyydestä en suostu luopumaan. Ne virratkoot vapaina. K

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti