Moni nuori perhe joutuu kohtuuttomiin tilanteisiin yrittäessään rakentaa elämäänsä nykyajan perheeseen kohdistuvien odotusten paineissa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Poikani perhe remontoi vanhaa taloa ja pelkään, että he vetävät itsensä liian tiukalle, kun lapsetkin ovat vielä pieniä. Talo on vanha, ja he ovat samalla muuttaneet toiseen kaupunkiin.

Vastaus

Ymmärrän, että pelkäät poikasi perheen puolesta. Pelko ei välttämättä ole aiheeton. Moni nuori perhe joutuu kohtuuttomiin tilanteisiin yrittäessään rakentaa elämäänsä nykyajan perheeseen kohdistuvien odotusten paineissa. Yhteiskuntamme kulutuskeskeisyys vie monet harhaan, jolloin elämästä tulee aineellisen hyvinvoinnin tavoittelua ja omat tarpeet karkaavat yhä kauemmas. Kodin ja työuran rakentaminen kaiken keskellä voi maksaa veronsa ja voimat loppuvat. On nimittäin tärkeää, että elämä ei muodostu pelkäksi puurtamiseksi. Nykyajan ihminen haluaa olla onnellinen ja nauttia elämästään myös henkilökohtaisesti. Perheen kannalta yhtälö on vaikea ratkaista. On kuitenkin hyvä kyseenalaistaa elämäntapaamme ja pohtia, mikä lopulta on tärkeää. Liian kireälle vedetty talous ja sen mukana ajankäyttö tekee elämästä ilotonta korpivaellusta. Voit keskustella elämästä poikasi ja hänen vaimonsa kanssa, mutta et voi elää heidän elämäänsä!

Seura 32/2013

X