Janine teloi polvensa liukastumalla pahasti – Näin polvi lopulta kuntoutettiin

Liukastuminen aiheutti Janine Klauenböschille polvivamman, jota ei puukolla parannettu. Kipu kaikkosi, kun Janine rohkaistui liikkumaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Fysioterapeutin ohjaamat polven hallintaharjoitukset kuntouttivat Janine Klauenböschin polvivammastaan. Samat harjoitukset ehkäisevät uutta polvivammaa.

Liukastuminen aiheutti Janine Klauenböschille polvivamman, jota ei puukolla parannettu. Kipu kaikkosi, kun Janine rohkaistui liikkumaan.
(Päivitetty: )
Teksti: Virve Järvinen

Jos liikkuminen sattuu, ihminen jättää liikkumatta. Niin Janine Klauenböschkin, 33, teki polvivamman jälkeen ja sai veritulpan. Ammattilaisen apu rohkaisi uudelleen liikkeelle.

Kipu polvessa ei enää loppunut

”Puolitoista vuotta sitten liukastuin ulkona ja kaaduin vasemman polveni päälle. Olen lähihoitaja ja työskentelin kotihoidossa, tuolloin yövuorossa. Minulla oli kiire, enkä ehtinyt jäädä tutkailemaan polveni kuntoa.

Aamulla polvea särki ja kävely teki kipeää. Ajattelin, että aika parantaa haavat, ja niin kävikin. Tai ainakin kipu hellitti hiljalleen.

Neljän kuukauden päästä liukastuin uudelleen. Nyt kova kipu vaivasi myös levossa. Odotin toiveikkaana kaksi viikkoa, jos kipu tälläkin kertaa menisi ohi. Toisin kävi.”

Liikuntakyvyttömyys, veritulppa ja vihdoin lähete OMT-fysioterapeutille

”Sain lääkäriltä polveen kortisonia ja ohjeen levätä. Polvi oli niin kipeä, että jouduin sairauslomalle. En pystynyt liikkumaan ilman kyynärsauvoja. Ehdin köpötellä niillä liki viisi kuukautta, kunnes polveni päätettiin tähystää. Magneettitutkimus ei paljastanut kivun syytä.

Tähystyksessä polveni näytti hyvältä. Lääkärin mukaan kaikki oli kunnossa, vaikka olin liikuntakyvytön. Polvea ei leikattaisi, ja saisin pärjätä kipulääkkeiden voimin.

Vahvat lääkkeet väsyttivät, ja nukuin myös päiväaikaan. Kaiken lisäksi sain tähystysleikkausta seuraavana päivänä veritulpan.

Varasin ajan fysioterapeutille. Hän ei uskonut, että hän saisi polveni kuntoon ja lähetti minut kollegalleen, OMT-fysioterapeutille. Löysin vihdoin ammattilaisen, joka pystyi auttamaan minua.”

Liike on lääke – varovaisuudesta pitää opetella pois

”OMT-fysioterapeutti käsitteli jalkaani. Hän ohjasi minulle harjoitteita, joilla vahvistettiin polvea tukevia lihaksia ja niiden hallintaa.

Yllätyin, kuinka pieniä liikkeitä ne olivat, kuten minikyykkyjä. Olin luullut, että lähtisin yhdessä fysioterapeutin kanssa kuntosalille, mutta lähdimmekin melko pian portaisiin.

Fysioterapeutin ohjauksessa uskalsin tehdä liikkeitä, vaikka ne aiheuttivat kipua. Kipu ei kuitenkaan pahentunut, vaan päinvastoin vähitellen tilanteeni helpottui. Pääsin kyynärsauvoista eroon parissa kuukaudessa.

Maksoin kymmenen kerran fysioterapiajakson itse, sillä muuta vaihtoehtoa ei ollut. Muuten jalka olisi jäänyt vieläkin pidemmäksi aikaa käyttämättä, ja voi olla, etten liikkuisi kunnolla vieläkään.

Liike on lääkettä, mutta ilman fysioterapeuttia en olisi rohjennut liikkua tai olisin päinvastoin kenties lähtenyt liikkeelle liian rivakasti. Aivot oppivat nopeasti varovaisiksi. Nyt ne piti opettaa turvallisesti liiallisesta varovaisuudesta pois.”

Polvi rajoittaa liikkumista

”Polvi rajoittaa liikkumistani varmaankin loppuelämäni ajan. En esimerkiksi juokse, sillä juoksun jälkeen polvi turpoaa ja on kipeä.

Polvea ympäröivät lihakset kiristyvät jalassani tavallista herkemmin, mistä aiheutuu kipua. Ehkäisen tätä käymällä säännöllisesti hierojalla.

Tarvittaessa hieroja lähettää minut jalkaani hoitaneelle fysioterapeutille. Polvi on ilmeisen hyvässä kunnossa, sillä en ole kolmeen kuukauteen tarvinnut fysioterapiaa.

Olen vaihtanut kengät tukevapohjaisiin, jotten vain liukastuisi uudelleen. En kuitenkaan välttele talviliukkailla ulkona liikkumista. Se rajoittaisi liikaa elämääni, enkä anna polven päättää tekemisistäni.

Jotta saisin liikkua jatkossakin, harjoitan polveani liki päivittäin. En välttämättä jumppaa, vaan käytän jalkaani ihan kuten toista, tervettä jalkaa. Polvi ei käytössä kulu.”

Puukkoa parempi kuntoutus

1. Nivelkierukan repeämä aiheuttaa polvikivun. Kaikki kierukkavammat eivät näy magneettitutkimuksessa eivätkä aina tähystyksessä, jolloin ne voivat jäädä hoitamatta.

2.  ”Hoitamatta jäänyt polvivamma johtaa kivun pelossa välttämiskäyttäytymiseen. Kun jalkaa ei käytetä, tilanne pahenee. Ihminen omaksuu nopeasti kehoa haitallisesti kuormittavan ja liikkumista rajoittavan tavan liikkua”, OMT-fysioterapeutti Sami Rantanen (Fysios Lahti) sanoo.

3. Leikkaus ei ole ainoa hoito. Fysioterapialla ja ohjatuilla harjoitteilla saadaan polvivammojen kuntoutuksessa monesta leikkausta parempia tuloksia.

X