Kun todellisuus ei riitä

Elli epäilee miehensä Mikon katsovan pornoa. Pelkkä ajatuskin saa hänet kokemaan itsensä riittämättömäksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Elli epäilee miehensä Mikon katsovan pornoa. Pelkkä ajatuskin saa hänet kokemaan itsensä riittämättömäksi.
(Päivitetty: )
Teksti:
Seura

Ellin sisällä oli ollut jo jonkin aikaa tarve kertoa asiasta jollekin. Muutaman lasillisen jälkeen hän sai kerrottua ystävälleen Marjolle, mistä kenkä puristaa.

”Minusta tuntuu, että Mikko katselee pornoa silloin, kun en ole kotona”, hän sai vihdoin sanottua.

”Mutta niinhän miehet tekevät, mitä kummallista siinä on”, Marjo kuittasi, kuin ei olisi lainkaan ymmärtänyt, kuinka tärkeä asia se Ellille oli.

Asiaa ei sen enempää käsitelty.

Kotiin kävellessään Elli mietti, oliko hän outo ja nipo, kun häntä ahdisti Mikon kiinnostus pornon katseluun. Niinhän miehet tekevät, oli Marjokin sanonut. Mutta Elli ei voinut sille mitään, että tunsi itsensä riittämättömäksi. Vuodet olivat tuoneet kiloja paikkoihin, joista ne eivät enää jumppaamallakaan lähteneet. Pornoleffoissa oli nuoria laihoja tyttöjä, joilla oli isot terhakat rinnat.

Sen lisäksi ne tekivät mitä vain. Elli tiesi, ettei kaikki sängyssä tuntunut hänestä mukavalta.

Elli oli huomannut Mikon katsoneen pornoa joskus aikaisemminkin. Silloin hän oli kertonut haluavansa katsoa sitä satunnaisesti. Eikä Elli ollut koskaan ajatellutkaan, että kyse olisi ollut pakkomielteestä.

Samalla Elli mietti, millaista seksi oli viime aikoina ollut. Olihan sitä ollut, mutta välillä se oli tuntunut velvollisuudentuntoiselta ahkeroimiselta. Oli Elli yrittänyt ottaa puheeksikin sen, oliko hän riittävä Mikolle. Mikko oli todennut hätäisesti kaiken olevan ihan hyvin.

Mutta vastaus ei riittänyt Ellille. Mikä nyt eteen?

Seura 27/2014

Riittämättömyys hiertää

Tässä tarinassa keskeistä on riittämättömyyden tunne. Porno vain herättää sen. Toki riittämättömyys on todella tavallinen tunne pornoa katseltaessa: eiväthän pornoelokuvien naiset ole tavallisia ihmisiä, joita näkee yleisissä saunoissa. Jos tuollainen tunne herää, kannattaa miettiä, mikä merkitys suhteella on. Parisuhteessa muut asiat ovat tärkeämpiä kuin terhakat rinnat.

Ellin pitää ottaa asia puheeksi Mikon kanssa eikä vain tehdä omia tulkintojaan. On aivan liian tavallista, että erityisesti naiset puivat miehensä käytöstä ystävilleen ja tekevät tulkintoja sen sijaan, että puhuisivat suoraan miehensä kanssa.

Elli ei saa esittää asiaansa syyttävästi, vaan kertoa miltä hänestä tuntuu. Mikko ei varmaankaan ole ymmärtänyt, kuinka isosta asiasta tässä on Ellin mielestä kyse.

Pornoa voi käyttää piristyskeinona parisuhteessa, mutta se toimii vain, jos molemmat pitävät siitä. Mikolla on oikeus katsoa pornoa – sitä Elli ei voi kieltää. Jos kuitenkin on kyse addiktiosta, tarvitaan ammattiapua.

Maaret Kallio, Seksuaaliterveys-klinikan erityisasiantuntija, Väestöliitto

Porno voi estää läheisyyden

Kun sanotaan, että ”kaikki miehet tekevät niin”, silloin kerrotaan muunnettua totuutta. Sen sijaan voidaan sanoa, että miehet useimmiten viriävät vahvasti näkemisen välityksellä – näin esimerkiksi nettiporno aiheuttaa useimmiten miehille seksuaalisen viriämisen.

Jos jollain on pakonomainen tarve saavuttaa seksuaalinen viriäminen tai pitää ahdistus, masennus tai vaikkapa kyllästymisen tunne poissa, niin se on mahdollista. Tähän ei tarvita toista ihmistä. Voi olla omissa oloissaan vaikka loppuikänsä. Sitten on eri asia, tuoko tällainen tapa hyvinvointia ja toteuttaako se oman elämän unelmia. Mutta varsinkin jos on hyvin ahdistunut olo, on ymmärrettävää, että haluaa sellaisesta olosta pois.

Paras tunteiden säätely ja hyvinvoinnin tuottaja on toiselta ihmiseltä saatu tuki. Se lisää mahdollisuuksia hyvään elämään, kasvuun ja kehitykseen, elämästä nauttimiseen.

Kun oma kumppani keskittyy parisuhteessa toissijaisiin mielihyvän lähteisiin, kuten nettipornoon, se estää toteutumasta sen, mitä me toisiltamme kaipaamamme: hyvää, rakastavaa läheisyyttä.

Keijo Markova, Pari- ja perheterapeutti, Väestöliitto

X