(Päivitetty: )
Teksti: Anneli Juutilainen

Helsinkiläinen suggestoterapeutti Seppo Heilman auttaa ihmisiä lopettamaan tupakoinnin hypnoosin eli suggestoterapian avulla. Heilman on auttanut jo tuhatta ihmistä. Tässä hän opastaa lopettamista harkitsevia.

 

Mitä on suggestoterapia?

”Suggestoterapia on terapiavalmennusta, jonka avulla asiakkaalle voidaan opettaa uusia käytösmalleja ja purkaa vanhoja tapoja alitajunnassa. Suggestoterapiaa käytetään tupakasta vieroitukseen, mutta myös esiintymisjännitykseen ja painon hallintaan liittyviin ongelmiin.”

Minkälainen terapiasessio on käytännössä?

”Suggestoterapiassa asiakas istuu nojatuolissa ja kuuntelee noin 45 minuutin ajan rentoutusohjelmaa, johon kuuluu rentoutusta sekä suggestio- ja mielikuvaharjoituksia. Tuona aikana asiakkaalle kehittyy kevyt-, keskisyvä- tai syvä rentoutustila. ”

Miten syvään hypnoosiin terapiassa pääsee? Voiko asiakas nukahtaa tai vajota tiedottomuuden tilaan?

”Rentoutustilan syvyys riippuu ihmisen henkilökohtaisista ominaisuuksista. Rentoutustila ei koskaan ole unta, mutta ei myöskään tavallinen valvetila. Se on rentoutunut ja keskittynyt tila, missä ihmisen suggestioalttius on lisääntynyt. Rentoutustilanteessa terapeutin puhumat asiat eli suggestiot tallentuvat alitajuntaan.”

”Terapiavalmennuksen aikana asiakas tuntee olevansa valveilla, kuulee ja ymmärtää kaiken mitä puhutaan ja myös herättyään muistaa kaiken mitä rentoutuksen aikana on puhuttu.”

Miten usein hypnoosissa pitää käydä päästäkseen eroon tupakasta?

”Yleensä kuusi kertaa eli kuusi hypnoosia, joskus enemmänkin. Olen antanut asiakkailleni takuun, että jos heidän tupakanpolttonsa ei lopu kuuden käyntikerran jälkeen, annan uuden käyntisarjan ilmaiseksi vuoden kuluessa.”

Minkä hintaista suggestoterapia on?

”Minun vastaanotollani se maksaa 70 euroa per käynti.”

Pääseekö hypnoositilasta varmasti pois? Voiko siinä olla vaaroja?

”Ei ole mitään vaaraa. Hypnoosin jälkeen asiakas voi olla vähän unenpöpperöinen, mutta se menee ohi muutamassa minuutissa. Hypnoosikäynti ei vaikuta ihmisen autolla ajamiseen tai toimintakykyyn.”

Kenelle suggestoterapia sopii?

”Suggestoterapia sopii kaikille, koska kyseessä on rentoutusharjoitus.”

Kuinka moni pääsee tupakasta eroon heti ensimmäisen käyntikerran jälkeen?

”Noin 15 prosenttia.”

Oletko kohdannut asiakkaita, joille terapia ei ole toiminut?

”Eroon tupakasta ovat päässeet kaikki, jotka eivät ole lopettaneet hoitoa kesken. Eräs asiakkaani pääsi tupakasta irti vasta 22. hypnoosikerralla, mutta sen jälkeen hän ei ole tupakoinut.”

Mitä pitää ottaa huomioon, jos harkitsee suggestoterapiaa?

”Asiakkaalta vaaditaan voimakasta tahtotilaa ja myös kovaa työtä. Suggestoterapia ei ole mikään hokkus pokkus -temppu. Terapian eri vaiheissa asiakkaalle voi tulla voimakasta tupakan himoa. Itsekuria vaaditaan, mutta sitkeys palkitaan.”

Mitä kannattaa huomioida suggestoterapeutin valinnassa?

”Kannattaa valita terapeutti, joka on jäsen Suomen Hypnoosiliitto ry:ssä tai Tieteellinen Hypnoosi ry:ssä. Molemmista löytää ammattitaitoisen ja koulutetun terapeutin.”

 KOTILÄÄKÄRI 11

 

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X