Muista, että hyvän itsetuntoon kuuluu myös puutteidensa hyväksyminen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Miten saan itseluottamuksen pitäväksi?

Petri

Vastaus

Itseluottamus ei ole vain omassa mielessä oleva asia, vaan heijastelee vuorovaikutusta muiden kanssa. Myönteinen huomio ja onnistumiset lisäävät itseluottamusta, kielteinen huomio ja epäonnistumiset vähentävät sitä.

Kasvatuskulttuuri voi myös olla itseluottamusta tukevaa tai murentavaa. Hyvä asia on, että voimme kuitenkin itsekin vaikuttaa itseluottamuksemme lisääntymisen. Aloita tekemällä päätös parantaa itseluottamustasi. Kirjoita sen jälkeen 20 asiaa, joista pidät itsessäsi. Kerro kirjoittamistasi asioista muillekin. Valitse esimerkiksi ravintolassa tai kahvilassa pöytä, jossa sinut nähdään, jotta totut olemaan huomion kohteena. Muista kuitenkin, että kenenkään itseluottamus ei ole niin hyvä, etteikö sitä voi edelleen parantaa!


Tee edes nämä!

  1. Mieti, mistä tietää, että jollain ihmisellä on hyvä itseluottamus tai itsetunto.
  2. Muista, että hyvän itsetuntoon kuuluu myös puutteidensa hyväksyminen.
  3. Anna muillekin myönteistä huomiota ja empatiaa.

Seura 44/2014

X