On tärkeää huolehtia omasta levosta ja hyvinvoinnista kaikin tavoin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Saisinko neuvoja työssä jaksamiseen meille yli 60-vuotiaille, joiden pitäisi jaksaa entistä pidempään työelämässä?

Uupuva

Vastaus

Työn luonne vaikuttaa paljon siinä jaksamiseen. Mikäli voit hyödyntää pitkää kokemustasi ja tehdä vähemmän suorittavaa työtä, olet onnekas ja jaksat hyvin. Mikäli työn vaativuus on korkealla tasolla, alat uupua kalkkiviivoilla. Yli 60-vuotiaan pitäisi voida itse vaikuttaa työhönsä ja sen sisältöön, jotta sekä työnantaja että työntekijä saisivat parhaan tuloksen työstä.

Palautuminen työn rasituksista kestää pidempään kuin nuorena. Siksi on tärkeää huolehtia omasta levosta ja hyvinvoinnista kaikin tavoin. Mikäli jaksaminen on todella vaikeaa, on työaikaa lyhennettävä tai jäätävä osa-aikaeläkkeelle tai jopa kokonaan pois työelämästä.


Tee edes nämä!

  1. Keskustele esimiehesi kanssa työsi sisällöstä ja jaksamisen parantamisesta.
  2. Tee muusta elämästäsi yksinkertaista ja vältä ylikuormittumista.
  3. Tee suunnitelmia eläkkeelle jäämisestä ja eläkepäivien viettämisestä.

Seura 41/2014

X