Täydellinen tasapuolisuus on usein mahdotonta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Miten voisi suhtautua lapsenlapsiin tasapuolisesti? Pienestä pitäen toisen pojan lapset ovat pääasiallisesti olleet tekemisissä ainoastaan vaimon sukulaisten kanssa. Toisen pojat lapset taas ovat voineet olla tekemisissä molempien isovanhempien kanssa.

Tasapuolinen

Vastaus

Joku lapsi tai lapsenlapsi voi tuntua läheisemmältä kuin toinen, ja häntä on siten helpompi huomioida kuin muita. Vastaavasti joidenkin lasten kanssa ei tahdo syntyä myönteistä yhteyttä millään. On selvää, että vieraammaksi jäävät lapsenlapset jäävät vähemmälle isovanhempien huomiolle kuin tutummat. Et voi odottaa itseltäsi liikaa. On hienoa, että pyrit tasapuolisuuteen. Tämä voi helpoiten näkyä syntymäpäivien muistamisessa, joululahjoissa ynnä muissa konkreettisissa asioissa. Et kuitenkaan voi antaa toisille lapsille henkilökohtaista huomiota yhtä paljon kuin toisille. Täydellinen tasapuolisuus on siten mahdotonta.


Tee edes nämä!

  1. Onnittele itseäsi siitä, että pyrit tasapuolisuuteen lastenlastesi kanssa.
  2. Mieti keinoja lisätä henkistä läsnäoloa toisen pojan lasten elämässä esimerkiksi puheluiden, postikort-tien ja muun vastaavan muodossa.
  3. Anna kaikille lastenlapsillesi se, mitä voit. Se riittää.

Seura 30/2014

X