Miten surusta selviää?

1. Mitä suru on?

Suru on tunnerypäs, joka liittyy menettämiseen tai siihen, ettei pysty saavuttamaan jotain tärkeää. Useimmiten suru liitetään läheisen ihmisen menetykseen, mutta surua voi tulla myös lemmikin, kodin, työpaikan tai jonkin tärkeän esineen menetyksestä. Esimerkiksi tulipaloissa surraan usein valokuvien ja niiden myötä muistojen menetystä. Usein surua ajatellaan yhtenä tunteena, mutta suruprosessi pitää usein sisällään monia eri tunteita, kuten suuttumusta, vihaa, katkeruutta ja kateutta.

2. Miksi surua pitää työstää?

Suru ei ole miellyttävä tunne. Mieli haluaa päästä eroon negatiivisista tunteista, siksi suru vaatii työstämistä. Usein suru tuntuu raskaalta, alkuvaiheessa hyvin tuskaiselta. Esimerkiksi läheisen kuolema koskee ja alkuvaiheessa kipu on pistävää, terävää. Suru myös pysäyttää. Sureva ikään kuin elää selkä edellä, katse menneisyydessä ja samalla joutuu pakottamaan itseään elämään. Sellainen on raskasta. Jos kipeiden muistojen tai menetyksen kohtaamista pyritään välttämään, suruun liittyvät ajatukset säilyvät uhkaavana ja pelottavana möykkynä, joka tuntuu koko ajan mielessä.

3. Mikä surutyön tarkoitus on?

Surun käsittelyn tarkoitus on toipua menetyksestä, hyväksyä se ja pystyä jatkamaan elämää niin, että siihen kuuluu myös myönteisiä piirteitä. Nykyisin ajatellaan, ettei läheisten ihmisten kuoleman suremisen tarvitse koskaan loppua, mutta on tärkeää, että suru ei koko ajan sido niin paljon voimavaroja kuin alkuvaiheessa, ja että se ei olisi jatkuvasti yhtä tuskaista. Kaipaus ja ikävöinti aina silloin tällöin kuuluu menetykseen.

Surun prosessointi ei yleensä ole tahdonalainen tai tietoinen ilmiö. Surua ei voi työstää niin, että päätän nyt tehdä kaksi tuntia surutyötä, vaan se tapahtuu luonnostaan mielessä koko ajan, joskus tehokkaammin, joskus tehottomammin.

4. Miten surua pitäisi käsitellä?

Surulle ja muille tunteille pitää antaa tilaa ja aikaa, eikä pyrkiä saamaan niitä pois mielestä esimerkiksi tekemällä ja touhuamalla. Suru ei työsty välttelemällä muistoja ja tunteita. Jos menetys on tapahtunut äkillisesti, menetys ja siihen liittyvät tunteet saattavat tuntua mahdottomilta kohdata ja kestää. Tällöin saatetaan esimerkiksi hävittää kaikki tavarat, jotka muistuttavat kuolleesta läheisestä. Usein myös vältetään tilanteita, jotka herättävät kipeitä muistoja. Ei voida mennä vaikkapa kesämökille, koska siellä on vietetty niin paljon yhteistä aikaa.

Jokaisella on omat keinonsa käsitellä surua. Valokuvien katselu, muisteleminen, musiikin kuuntelu, kulkeminen luonnossa ja pysähtyminen paikkoihin, joihin liittyy muistoja, ovat keinoja käsitellä surua. Joillekin päiväkirjan tai muistokirjan kirjoittaminen on hyvä tapa käsitellä surua. Tärkeää on mennä surua kohti ja sietää sen herättämiä ajatuksia ja tunteita.

5. Millaisia vaiheita suruun liittyy?

Jos menetys on äkillinen, koko suruprosessi tapahtuu menetyksen jälkeen. Jos kuolema on seu-rausta esimerkiksi pitkäkestoisesta sairaudesta, menetystä surraan jo ennen kuolemaa.

Yleensä suru on voimakkainta heti menetyksen jälkeen. Järkytyksen tunteet ovat voimakkaita, ja silloin käydään myös taistelua menetyksen hyväksymisestä omassa mielessä. Vähitellen tapahtuneeseen on pakko tyytyä ja sopeutua. Sitten seuraa vaihe, jolloin suru on tuskaista ja tekee kipeää. Oma elämä ei kiinnosta ja on pakotettava itsensä huolehtimaan arkielämästä. Vähitellen tuskaisuus vähenee, menetykseen tulee etäisyyttä, ja tulee mahdolliseksi kääntää taas katse eteenpäin. Oman elämän kiinnostavuus alkaa palautua, suru muuttuu tylpemmäksi, se ei enää koske. Muisto kuolleesta läheisestä aiheuttaa lämpimän ailahduksen ja kiitollisuuden siitä, että hän on kuulunut elämään.

6. Kuinka kauan suru voi kestää?

Surun kestolle ei voi määritellä aikaa. Usein suru jossain muodossa kestää koko loppuelämän. Menetyksen jälkeen vähitellen surun luonne muuttuu lämpimäksi kaipaukseksi ja ikäväksi, joka silloin tällöin tulee mieleen. Yleensä kuitenkin ensimmäinen vuosi on vaikein, koska silloin joutuu jatkuvasti kohtaamaan esimerkiksi juhlapäiviä ilman menetettyä ihmistä. Vaikea ajankohta juhlapäivien lisäksi on myös loma-aika.

7. Onko itkeminen tärkeää?

Itkeminen yleensä helpottaa. Itkeminen on yksi keino purkaa omia tunteita ja siinä mielessä se on tärkeää ja sille pitää antaa tilaa. Itku on ehkä yksi tehokkain keino purkaa menetyksen tunteita. Kaikki eivät kuitenkaan pysty itkemään. Ihmisellä voi olla myös muita keinoja purkaa tunteitaan. Esimerkiksi liikunta tai halonhakkuu ovat keinoja tunteiden purkamiseen, mutta ne ovat ehkä enemmän aggression kuin ikävän ja kaipauksen tunteiden ilmaisua.

8. Miten toisen suruun pitäisi suhtautua?

Hyväksymällä toisen suru ja antamalla sille tilaa. Surevan ihmisen keinotekoinen piristäminen aiheuttaa surevalle vain paineita, tunnetta, ettei häntä hyväksytä sellaisena kuin hän on. Suru aiheuttaa muissa avuttomuuden tunteita, joita voi olla vaikeaa kestää. Siksi surevia ihmisiä voidaan vältellä tietoisesti tai tiedostamatta. Se taas loukkaa surevia. Oman avuttomuudentunteen voi hyvin kertoa surevalle, se osoittaa myötätuntoa. Suru kestää aina kauemmin kuin ystävät ja muut ihmiset kuvittelevat. Mitä pitempi aika menetyksestä on kulunut, sitä kauemmaksi toisistaan menetyksen kokenut ja muut ihmiset ajautuvat mielen sisällöissä. Surevalle on hyvin loukkaavaa kuulla kommentti: ”Vieläkö sinä sitä suret?”

9. Miten suru vaikuttaa terveyteen?

Suru voi juuttua kiinni, niin että se ei etene. Se jatkuu yhtä voimakkaana ja tuskaisena vuosia eteenpäin. Tällöin se tuottaa tuntemuksia, joita nykyisin kuvataan masennuksena. On suuri riski terveydelle, jos ei pysty suremaan tai kieltää tai torjuu surun tunteet itseltään. Käsittelemättömän menetyksen paino purkautuu jossain vaiheessa elimistöstä esimerkiksi psyykkisenä tai fyysisenä sairastumisena, runsaana päihteiden käyttönä tai lisääntyneenä aggressiivisuutena.

10. Olisiko suruaika nykyihmisellekin hyödyksi?

Suruajassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Hyväksi puoleksi voi laskea, että se antaisi tilaa surulle. Suru olisi sosiaalisesti hyväksyttävää ja ymmärrettävää. Huono puoli on, että se asettaa normeja suremiselle. Pitää surra tietty aika, suruaikana pitää käyttäytyä tietyllä tavalla ja sitten kun suruaika on ohi, pitää surunkin olla ohi.

Asiantuntijana Salli Saari, dosentti, kriisipsykologi, Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmä.

Seura 13/2013