Riikka kärsi vuosia vaikeasta migreenistä ennen kuin löysi tasapainon sairauden kanssa: ”En ole antanut valtaa sairaudelle”

Migreeni alkoi häiritä Riikka Vilminko-Heikkisen arkea 25-vuotiaana, juuri, kun työura oli alkamassa. Kohtausten takia tapaamisia ystävien kanssa oli peruttava, ja töistä tuli poissaoloja.

Ensioireet

”Sain ensimmäisen migreenikohtaukseni töissä toukokuussa 2007. Oloni oli ollut aamusta asti tavallista väsyneempi ja jotenkin outo. Iltapäivällä alkoi pahoinvointi. Työpaikan vessassa hoksasin, mistä on kyse, kun päänsärky alkoi orastaa.

Tunnistin oireet, koska olin teininä saanut jokusen kerran aurallisen migreenikohtauksen, joita ei satunnaisuutensa takia ollut kuitenkaan diagnosoitu virallisesti migreeniksi.

Suoriuduin töistä bussilla kotiin. Yön yli nukuttuani oloni oli taas normaali. Kävin työpäivän aikana kuitenkin lääkärissä. Sain mahdollista seuraavaa kertaa varten kipulääkereseptin. Lääkärin mukaan kohtaukseni kuulosti migreeniltä, mutta yhden kerran perusteella sitä ei vielä diagnosoitu.

Diagnoosi

Migreenikohtauksia alkoi ilmaantua kuukausittain. Loppuvuonna 2007 sain migreenidiagnoosin ja ensimmäiset täsmälääkkeet.

Päänsärkyä isompi ongelma oli voimakas pahoinvointi ja oksentaminen. Sen takia lääkkeet eivät pysyneet sisälläni, eikä kohtauksia saatu taltutettua. Tilannetta ei auttanut lääkkeiden vaihtaminen toisiksi.

Keväällä 2008 jouduin kotona tilanteeseen, että oloni oli niin huono, että pyysin miestäni viemään minut ensiapuun. Pimeä ja hiljainen huone kotona ja silmälaput eivät helpottaneet oloani, en pysynyt kunnolla pystyssä ja oksensin ottamani lääkkeet. Oksensin ensiavun odotusaulassakin, ja ehkä siksi pääsin nopeasti hoitoon. Nesteytys ja tipan kautta annetut lääkkeet alkoivat vaikuttaa, ja oloni helpottui yön aikana.

Ensiavun neurologi oli ensimmäinen, joka otti tilanteeni todesta. Hän ihmetteli, miten tilanteeni on päästetty näin pahaksi. Jouduin olemaan migreenin takia usein poissa töistä tai perumaan tapaamisia ystävien kanssa. Kun pääsin aamuyöllä pois sairaalasta, kädessäni oli ensimmäinen estolääkereseptini.

Takapakkia

Matkustin pari viikkoa sairaalayön jälkeen mieheni kanssa Osloon, jossa koko kroppani lehahti täyteen nokkosihottumaa. Kävi ilmi, että olin allerginen saamalleni lääkkeelle, ja Suomeen palattuani lääkkeet vaihdettiin beetasalpaajiin. Ne auttoivat jonkin verran, mutta eivät ratkaisseet tilannetta. Vähän myöhemmin sain myös pahoinvointia estävät lääkkeet, mutta ne ei eivät juuri helpottaneet oloani. Kohtauksia tuli edelleen viikoittain.

Huomasin, että osa migreenikohtauksistani liittyy kuukautiskiertooni. Toisinaan koko kuukautisten aika meni migreenissä. Kävin eri lääkäreillä ja lääkkeitäni vaihdettiin tämän tästä. Tilanne tuntui lohduttomalta. Kukaan ei tuntunut tietävän, miten pitäisi toimia.

Kesällä 2010 sain lähetteen neurologille, mutta käynti oli iso pettymys. Hän ehdotti beetasalpaajien vaihtamista epilepsialääkkeisiin perustelematta, mitä hyötyä siitä voisi olla. Kun en vastausten puuttumisen takia suostunut vaihdokseen, hoitosuhde katkesi.

Perhepiirini, ystävät ja työnantaja tukivat minua. Muistan, miten esimieheni tuli kerran luokseni ja kysyi, olisiko mitään, mitä työpaikka voisi tehdä oloni helpottamiseksi. Se lämmitti, vaikkei auttanut.

Vaikka oloni on ollut välillä epätoivoinen, en ole antanut sairaudelle valtaa. Olen esimerkiksi tehnyt väitöskirjan töiden lomassa.

Riikka pitää itsestään nykyään aiempaa parempaa huolta. Yksi osa sitä ovat viikottaiset joogatunnit.© Tiina Laaninen

Käännekohta

Migreenistä kärsivä ystäväni oli käynyt yksityisellä neurologilla, jota hän suositteli. Sain Marja-Liisa Sumelahdelle vastaanottoajan alkuvuonna 2014. Annoin hänelle ensimmäiseksi paperille kirjoittamani selostuksen tilanteestani luettavaksi, listassa oli lueteltu esimerkiksi käyttämäni lääkkeet.

Lääkäri oli läsnä. Hän kyseli sairaudestani ja elämäntavoistani. Hän oli myös ensimmäinen, joka ei lisännyt tai vaihtanut lääkkeitäni, vaan ryhtyi karsimaan niitä.

Kun lähdin kotiin, mielessäni oli lääkärin neuvot: Minun on opeteltava pitämään itsestäni parempaa huolta ja opeteltava syömään lääkkeitäni oikein.

Voiton puolella

Nykyään tunnistan, mitkä asiat laukaisevat migreenini. Ne eivät ole stressi, viini, suklaa tai juustot, vaan esimerkiksi liian pitkä ruokaväli, jolloin verensokerini laskee liian alas. Olen oppinut syömään vähintään kolmen tunnin välein, ja kassissani kulkee nykyään aina mukana omena tai myslipatukka. Olen muuttanut ruokavaliotani muutenkin terveellisemmäksi: lisännyt kasviksia, alkanut noudattaa lautasmallia ja karkkihiirenä antanut itselleni luvan syödä karkkia vain viikonloppuisin. Kahvia sallin itselleni vain kupillisen aamulla ja illalla, sillä liika kofeiini herkistää minua migreenikohtauksille.

Toinen tärkeä asia on, että migreenilääkkeet ottaa ajoissa. Jos kohtaus etenee pahoinvointiin asti, ollaan pahasti myöhässä. Nykyään käytän täsmälääkettä migreenin estolääkkeenä hormonaaliseen migreeniini niin, että kun e-pillereissä alkaa tauko, syön noin viikon ajan migreenilääkettä. Neljän vuoden aikana olen kirjannut tarkasti lääkkeiden ottoajan ja kehittänyt parhaiten toimivan tunnin tarkan lääkekaavan.

Nykyään elämäni on lähes migreenitöntä. Tiedän kuitenkin, että jos minua yhtäkkiä närästää tai haukotuttaa voimakkaasti, migreenikohtaus yrittää nostaa päätään. Oikea aika ottaa lääke on silloin, eikä jäädä odottamaan muita oireita.

En ole koskaan hävennyt migreeniäni – migreeni ei tee kenestäkään heikkoa tai huonompaa. Tärkeä oppini on ollut, että migreenistä kärsivän on opittava tuntemaan oma sairautensa ja kehonsa viestit. On pysähdyttävä, eikä vain vauhdissa otettava lääkettä ja jatkettava, kuten ennenkin.”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti