Toisen alistaminen, manipuloiminen tai rajoittaminen eivät kuulu hyvään suhteeseen.
(Päivitetty: )
Teksti:
Kari Kiianmaa

Kysymys

Seurustelen leskimiehen kanssa. Mies vaatii ja kiristää minua myymään oman asuntoni ja muuttamaan hänen luokseen. Hän tyrkyttää minulle lahjoja, matkoja ja rahaa ja seuraavana päivänä haluaa korkojen kanssa takaisin. Mies ei suostu että saisin elää omaa elämääni. Kuitenkin hän huutaa, että haluaa muita naisia ja naisenvaihto on ollut hänen puheissaan jo viisi vuotta eli koko seurustelumme ajan.

Vastaus

Hyvässä parisuhteessa on vapaus olla oma itsensä, mutta samalla voimakas sitoutuminen suhteeseen ja sen kehittämiseen. Toisen alistaminen, manipuloiminen tai rajoittaminen eivät kuulu hyvään suhteeseen. Nyt on kyse siitä, mihin suostut ja mihin et suostu. Mieti millaisen elämän ja suhteen haluat ja kerro se myös kumppanillesi. Sinun on voitava asettaa myös omia ehtoja suhteelle etkä siten voi hyväksyä kaikkea, mitä toinen vaatii. Mikäli arvonne ja näkemyksenne elämästä ovat kovin ristiriitaisia, ei yhteiselämä onnistu. Mikäli luovut suhteestanne, luovut samalla myös sen hyvistä puolista. Keskustelkaa suhteestanne ja toiveistanne yhdessä ja luokaa yhteinen tavoite.


Tee edes nämä!

  1. Älä hyväksy loukkaavaa ja vapauttasi rajoittavaa käyttäytymistä.
  2. Älä anna toisen päättää asioitasi.
  3. Pyydä kumppaniasi kertomaan, mikä hänestä on hyvä parisuhde.

Seura 03/2014

X