Riippuvuus aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää - Miten siitä pääsee eroon?

Riippuvuus tuo elämään paljon ahdistusta ja salailua. Irtipääseminen on kuitenkin mahdollista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Virallisesti sairauksiksi luokiteltavia riippuvuushäiriöitä ovat erilaiset päihdeaddiktiot ja uhkapeliriippuvuus.

Riippuvuus tuo elämään paljon ahdistusta ja salailua. Irtipääseminen on kuitenkin mahdollista.
(Päivitetty: )
Teksti: Hanna Vilo

1. Minkälaisia addiktioita on olemassa?

Addiktioita eli riippuvuuksia voivat aiheuttaa niin kemialliset aineet kuin erilaiset toiminnat.

Virallisesti sairauksiksi luokiteltavia riippuvuushäiriöitä ovat erilaiset päihdeaddiktiot ja uhkapeliriippuvuus. Arkisemmassa mielessä mikä tahansa aine tai toiminta, joka vaikuttaa aivojen mielihyvä-palkkioradastoon, voi kuitenkin aiheuttaa riippuvuutta. Esimerkiksi seksi, shoppailu, työ ja liikunta voivat aiheuttaa riippuvuushäiriön kaltaisia oireita, vaikkei niitä luokitella sairauksiksi.

Yhteistä addiktioille on, että ihminen ei itse pysty lopettamaan haitallista käyttäytymistään, vaikka haluaisi. Himo aineeseen tai toimintaan on niin suuri, ettei siitä pysty pääsemään irti.

2. Miten riippuvuus syntyy?

Addiktio voi syntyä, kun jokin aine tai toiminta aktivoi aivojen mielihyväradastoa. Se on aivojen alkukantainen järjestelmä, jonka tarkoituksena on pitää yksilö tai laji hengissä.

Kun esimerkiksi hoivaa jälkeläisiä, harrastaa seksiä tai janoisena saa vettä juodakseen, mielihyväradasto aktivoituu ja aivot erittävät mielihyvää lisääviä hormoneja dopamiinia ja endorfiinia. Aivot saavat silloin viestin, että aine tai toiminta on hyväksi ja sitä kannattaa nauttia tai tehdä uudestaan.

Valitettavasti samaa aivojen mielihyväradastoa aktivoivat myös monet sellaiset aineet ja toiminnot, jotka eivät ole ihmiselle hyväksi. Kun kyseessä on epäsuotava aine tai toiminta, puhutaan addiktiosta.

3. Miten riippuvaiset yleensä oireilevat?

Aineriippuvaisille yleisiä oireita ovat masennus, ahdistus ja psykoosi, sillä aineet vaikuttavat suoraan aivojen toimintaan.

Päihtymys- ja vieroitustiloissa oireet ovat erilaisia. Esimerkiksi alkoholisteilla päihtymystilassa persoonallisuus ja käyttäytyminen saattavat muuttua. Vieroitustilassa alkoholin käytön lopettaminen taas voi aiheuttaa unettomuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä.

Toiminnalliseen uhkapeliriippuvuuteen liittyy usein masennuksen ja ahdistuksen lisäksi taloudellisten ongelmien aiheuttama syyllisyys, häpeä ja salailu.

4. Miten lapsuuden tunnemaailma vaikuttaa riippuvuuden kehittymiseen?

Lapsuuden kuormitustilat saattavat lisätä riskiä kärsiä myöhemmin mielenterveysongelmista, jotka altistavat riippuvuuksille. Esimerkiksi erään väestötutkimuksen mukaan lapsena koettu masennus lisää riskiä aloittaa alkoholinkäyttö jo hyvin nuorena, mikä taas lisää myöhemmin alkoholisoitumisen riskiä.

Psykiatriassa on myös oletettu, että psyykkisesti kärsivät ihmiset käyttävät jotakin päihdettä saadakseen edes hetken helpotuksen olotilaansa. Tilapäinen helpotus olisi siis jopa tärkeämpi tekijä kuin päihteen aiheuttama euforia. Käytännössä kuitenkin tiedetään, että addiktiosairaus voi tulla kenelle tahansa. Ongelmallinen lapsuus saattaa siis lisätä riippuvuuden riskiä, mutta sairaus voi kehittyä myös itsenäisesti.

5. Miksi jotkut addiktoituvat helpommin kuin toiset?

Riippuvuuden syntyyn vaikuttavat sekä ympäristötekijät että perintötekijät. Lapsena ja nuorena kaveriporukalla on paljon merkitystä. Jos esimerkiksi kaveriporukassa käytetään amfetamiinia, nuorella on huomattavasti korkeampi riski sen kokeiluun kuin täysin päihteettömässä kaveripiirissä.

Myös vanhempien asettamat rajat vaikuttavat. Joissakin perheissä alaikäisen alkoholin käyttö sallitaan toisissa ei. Aivojen kypsyminen kestää parikymppiseksi asti. Sitä ennen erilaiset aineet vaikuttavat niihin herkemmin, jolloin altistuminen on voimakkaampaa.

Myös perintötekijöillä on vaikutusta. Jos lähisukulaisilla on alkoholiriippuvuus, riski sairastumiseen kasvaa. Niin käy myös silloin, kun lähisukulaiset eivät ole eläneet samassa ympäristössä.

6. Voiko addiktoitua terveellisinä pidetyille asioille?

Arkisessa mielessä riippuvuus voi syntyä melkein mihin tahansa, minkä ihminen kokee palkitsevana tai mielihyvää aiheuttavana. Ihminen voi siis ”addiktoitua” vaikka vieraiden kielten opiskeluun tai terveelliseen syömiseen. Jos ne eivät aiheuta esimerkiksi sosiaalisia ongelmia, niitä voi pitää myönteisinä addiktioina.

Jos taas terveellinen syöminen muuttuu pakonomaiseksi toiminnaksi, jolloin pienikin poikkeama terveellisestä ruoasta aiheuttaa valtavaa ahdistusta, kyseessä on epäterve riippuvuus.

7. Miten addiktioita hoidetaan?

Kaikkien riippuvuusongelmien perushoitoon kuuluu päihdeterapia. Ammattilaisen kanssa keskustelemalla addiktiosta kärsivä voi jäsentää omaa riippuvuuttaan, tiedostaa sen seurauksia ja miettiä, miten voisi toimia paremmalla tavalla.

Joissakin riippuvuuksissa apuna voidaan käyttää myös lääkehoitoa. Esimerkiksi uhkapeliriippuvuuden hoidossa voidaan käyttää opioidisalpaajalääkkeitä. Ne vähentävät pelaamisen aiheuttamaa hyvän olon tunnetta estämällä endorfiinien vaikutuksia aivoissa.

8. Miten addiktioista yleensä toivutaan?

Päihdeterapiaan ja vertaistukiryhmiin osallistuminen parantavat toipumisen ennustetta. Päihdeterapian hyödyistä on tutkittua lääketieteellistä näyttöä. Vertaistukea on tutkittu vähemmän, mutta joidenkin tutkimusten mukaan AA-toiminta kaksinkertaistaa alkoholisteilla mahdollisuuden raitistua.

Väestötutkimusten mukaan jonkin verran tapahtuu myös spontaania toipumista. Esimerkiksi alkoholin ongelmakäyttäjät saattavat joskus yksinkertaisesti saada päihteestä tarpeekseen ja lopettavat käytön ilman ulkoisia apukeinoja.

9. Miten toipumisen jälkeen jatketaan elämää?

Addiktiosairaus on usein pitkäaikainen, joskus jopa elinikäinen. Siksi hoidossa puhutaan addiktioista toipumisesta eikä paranemisesta.

Riippuvuus aiheuttaa aivoihin aina neurobiologisia muutoksia. Kun aineen käyttö tai toiminta lopetetaan, aivot lähtevät vähitellen korjautumaan. Aivoihin jää kuitenkin loppuelämäksi jälkiä, joiden takia pienikin ärsyke voi laukaista addiktion uudelleen. Siksi monet toipuneet päättävät välttää riippuvuutta aiheuttavaa ainetta tai toimintaa kokonaan. Toipuneilla on myös kohonnut riski kehittää riippuvuus jotakin toista asiaa kohtaan.

10. Miten kannattaa toimia, jos tunnistaa läheisessä riippuvuuden piirteitä?

Suurin osa addiktiosairaista tiedostaa täysin kärsivänsä riippuvuudesta. Siitä huolimatta, jos huolestunut läheinen ottaa asian puheeksi, riippuvaisen luonnollinen reaktio on puolustella itseään ja vähätellä asiaa.

Läheisen kannattaa siis mahdollisimman neutraalisti ja tuomitsematta kysyä esimerkiksi, mitä mieltä riippuvainen itse on toiminnastaan. Samalla voi ehdottaa, että joku ammattilainen voisi arvioida tilanteen.

Asiantuntijana päihdepsykiatri Antti Mikkonen Addiktum Oy:stä.

Lue lisää:

Miksi rahapelit koukuttavat?

Kuinka helposti putki jää päälle?

X