Rutiini tympäisee

Seksielämä oli käynyt puuduttavaksi ja ennalta-arvattavaksi. Pekka kaipasi piristystä, mutta miten kertoa se Teijalle loukaamatta tätä?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Seksielämä oli käynyt puuduttavaksi ja ennalta-arvattavaksi. Pekka kaipasi piristystä, mutta miten kertoa se Teijalle loukaamatta tätä?
(Päivitetty: )
Teksti:
Seura

Taas tätä samaa, mietti Pekka ja käänsi kylkeään. Oli jälleen lauantai-ilta saunan jälkeen. Oli katsottu televisiota ja samalla syöty lämpimiä voileipiä. Sitten oli lähdetty makkarin puolelle.

Niin tympäisevää! Lauantai-iltaan oli jo pitkään kuulunut sama ohjelma ja samassa järjestyksessä. Pekka oli sitä mieltä, ettei Uutisvuoto enää naurattanut, eivätkä leivätkään lämmittäneet. Kaikkein vähiten nauratti ja lämmitti hänen ja Teijan seksielämä.

Se oli yhtä valmiiksi naurettua kuin illan tv-ohjelmakin. Seksistä oli tullut tapahtuma, joka tuntui jo turhan käsikirjoitetulta. Tämä ei vastannut ollenkaan Pekan käsitystä hyvästä seksistä.

Turvallistahan tämä toki oli, ja kyllähän hän Teijaa rakasti. Silloin tällöin kiireisen arjen keskelläkin hän oli nähnyt Teijassa pilkahduksen siitä hauskasta ja yllätyksellisestä tytöstä, johon hän oli aikoinaan rakastunut palavasti.

Pekka pelkäsi, että Teija ottaisi rutiinin arvostelusta jotenkin itseensä. Teijahan näytti nauttivat siitä, miten asiat tällä hetkellä olivat. Olisiko reilua vaatia, että Teijahan pitäisi vielä töiden ulkopuolella ottaa vastaan kritiikkiä siitä, miten kotona menee? Teijalla oli ollut töissä melko rankkaa, sillä työpaikan ilmapiiri oli tulehtunut.

Rutiininomaisuudesta valittaminen tuntui Pekasta samanlaiselta kaivelulta, kuin olisi sanonut ikävästi Teijan tekemistä lämpimistä voileivistä. Parhaansahan se niillä leivillä yritti. Mutta miten saisi maustetta tähänkin lauantai-iltaan? n

Seura 22/2014

Puhukaa seksistä

Pitkässä parisuhteessa seksistä voi huomaamatta tulla rutiinia ja suorittamista. Hienoa on se, että ei ole valmis tyytymään siihen, mikä ei miellytä.

Nautinnollinen seksielämä on mahdollista saada takaisin, kun siihen yhdessä sitoudutaan.

Nautinnon kokeminen on jokaisen omalla vastuulla. Jos jokin ei tunnu hyvältä, tulee siitä sanoa sen sijaan, että hiljenee. Se, miten asian ottaa puheeksi, on hyvä miettiä etukäteen. Ei ole väärin toivoa suhteelta enemmän ja parempaa.

Päättelemällä tai luulemalla ei tiedä, mitä toinen ajattelee. Se, että Teijalle näyttää riittävän se, miten asiat tällä hetkellä ovat, ei kerro koko totuutta. Samoinhan Teija voi ajatella myös Pekasta.

Pekan ja Teijan on hyvä keskustella siitä, mitä hyvä seksi heille tarkoittaa. Toisen toiveet ja tarpeet on tärkeä tietää. Turvallinen, rakastava parisuhde ja hyvän haluaminen kumppanilleen ovat mitä mainioin lähtökohta nautinnollisemman seksin tavoittelulle. Se, että haluaa jakaa puolisonsa kanssa oman kehonsa ja nauttia, on kunnianosoitus.

Seksille ja siitä puhumiselle kannattaa varata aikaa. Parisuhteen muutoksissa on hyvä olla kärsivällinen ja edetä omia sekä toisen tuntoja kuulostellen. Seksiä voi värittää esimerkiksi seksileluilla, roolileikeillä, aisteja hellivillä tuoksuilla ja voiteilla sekä hellyysharjoituksilla. Tärkeintä on kuitenkin pitää keskusteluyhteys yllä. Arjessa koettu hellyys ja muut mieluisat huomionosoitukset vahvistavat seksuaalista kiinnostusta ja kokemusta haluttavuudesta.

Tiina Vilponen, Seksuaalineuvoja, seksuaaliterapeutti Sexpo-säätiö

Missä on leikki ja ilo?

Tässä on urautunut pari, joka ei varmasti ole elämäntilanteessaan yksin. Jos he jatkavat näin, he tyytyvät elämään, jossa ei ole iloa. Silloin käy usein niin, että ilo haetaan ruoasta tai alkoholista.

Tilanteen taustalla on se virhepäätelmä, että parisuhde ja siihen kuuluva seksi pysyvät hyvinä ilman, että niiden eteen tarvitsee tehdä mitään. Aivan kuin ne olisivat automaattisia asioita. Mutta parisuhde ei toimi, jos siihen ei osata panostaa.

Tässä tilanteessa vain heidän perustarpeensa tulevat tyydytetyiksi, mutta yhteinen elämä ei tee heitä onnellisiksi. Tätä voisi verrata siihen, että ruokana olisi aina rutiininomaisesti nakkeja ja muusia. Jos haluaa jotain muuta, pitää tehdä jotain. Se voi olla kynnyksen takana. Kannattaa uskaltaa, sillä muuten seksi on pelkkää tarpeiden tyydytystä, siitä puuttuu leikki ja ilo.

Miten sitten saa puolison mukaan? Reaktionahan voi olla, että älä höpise. Ensimmäiseksi asia pitää nostaa pöydälle. Tälle parille voisi sopia itseapukirjallisuuteen perehtyminen. Pitää tehdä päätös, että parisuhteelle tehdään jotain eikä jäädä vain odottamaan, että aika kuluu. Se on yhteinen etu.

Kari Kiianmaa, Psykologi, kouluttaja

X