On taito olla lähellä

Voiko huono seksi pilata hyvän suhteen? Pari suhteessa -kirjan kirjoittaja, pari- ja seksuaali­­terapeutti Heli Pruuki vastaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Voiko huono seksi pilata hyvän suhteen? Pari suhteessa -kirjan kirjoittaja, pari- ja seksuaali­­terapeutti Heli Pruuki vastaa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Sanna-Kaisa Hongisto

Parisuhteessa täytyy kertoa kumppanille itsestään kaikki.

Tarua. Olennaiset oman historian osaset on tärkeää kertoa, koska salaisuudet vähentävät aina suhteen luottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Esimerkiksi tarinoita entisistä kumppaneista ei ole tarpeen tilittää yksityiskohtaisesti – se voi olla haitallistakin. Jokaisella on myös oikeus omaan sisäiseen elämäänsä. Kaikkia päivän tapahtumiakaan ei tarvitse raportoida. Hyvä suhde sisältää kuitenkin yleensä paljon juttelua ja omien mietteiden jakamista.

Huono seksi voi pilata hyvänkin suhteen.

Tarua. Hyvässä suhteessa kumppani on tärkeä ja läheinen, ja toisen hyvä on omakin hyvä. Jos suhde on hyvä mutta seksi vähän tylsää ja kaavoihin kangistunutta, asiasta kannattaa jutella toista arvostelematta. Voi kertoa omista toiveista ja ehdottaa jotakin uutta. Joskus jommallakummalla voi olla seksuaalisia traumoja, joiden käsittelemiseksi tarvitaan keskusteluapua. Hyvä suhde ei sisällä sellaista seksuaalisuutta, johon kuuluu pakottamista, painostamista, arvostelua tai ahdistamista.

Riita tekee joskus hyvää suhteelle.

Totta. Riita voi olla hyväksi silloin, jos pitäydytään riitelyn aiheessa, vältetään yleistämistä, puhutaan vain omasta puolesta ja koetetaan ymmärtää kummankin näkökulmaa. Tällaisessa riitelyssä pyritään selvittämään asia, josta riidellään. Suuttuminen, loukkaantuminen ja hermostuminen ovat osa elämää. Kuitenkin on olemassa paljon myös sellaista riitelyä, jossa haukutaan, hyökätään, syytetään, puolustaudutaan ja pyritään lähinnä voittamaan toinen. Sellainen riitely ei tee hyvää kenellekään. Kumpikin osaltaan vaikuttaa siihen, millaiseksi riitely äityy.

Seura 34/2013

X