Terveellinen ja hyvän olon tuova ruoka eivät ole sama asia - professori Mikael Fogelholm kertoo miksi

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm vannoo virallisten ravitsemussuositusten nimeen. Ja siksi hänet on yritetty leimata milloin huijariksi, milloin elintarviketeollisuuden kätyriksi.

”Lausuntoni ravitsemussuosituksista eivät ole mielipide, vaan tulkintaa laajan kansainvälisen tiedeyhteisön pitkän aikavälin tutkimuksista. Yli 90 prosenttia siitä mitä puhun, ei perustu omiin tutkimuksiini”, Fogelholm muistuttaa. Ymmärrys tiedon ja mielipiteen välisestä erosta on hänen mielestään kadonnut nykyisestä julkisesta ravitsemuskeskustelusta.

”Minulla voi olla mielipide siitä mikä on hyvä ravintola, mutta ruokavalion terveellisyys on tutkittua tietoa”, Fogelholm sanoo.

”Kampaajalla voi olla mielipiteitä muodista, mutta hiuksia leikatessaan hän käyttää oppimaansa ammattitaitoa.”

Syytökset elintarviketeollisuuden myötäilystä ovat Fogelholmin mielestä perusteettomia.

”Tutkittu tieto ruoan ja terveyden välisestä yhteydestä on enimmäkseen neutraalia. Vai onko niin, että liha- ja virvoitusjuomateollisuus ovat epäonnistuneet lobbauksessaan?” Fogelholm kysyy. Hän viittaa ravitsemussuosituksiin, joiden mukaan pitäisi syödä enemmän kasviksia ja pehmeitä rasvoja ja vähemmän sokeria ja kovia rasvoja.

Professorin mielestä yksi ongelma on ajatusmalli, että jos ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion jostakin osasta aiheutuu oireita, suositukset ovat kokonaan pielessä.

”Tällä perusteella saatetaan sanoa, että sinä huijaat tai valehtelet, tai olet korruptoitunut teollisuuden kätyri.”

Yhden myrskyn vesilasissa Fogelholm on aiheuttanut sanomalla, et-teivät elintarvikkeiden lisäaineet ole kansanterveydellisesti yhtä merkittävä ongelma kuin liiallinen suola ja sokeri.

”Tämä tulkittiin niin, että kannatan lisäaineiden käyttöä, vaikka tarkoitin että liiallinen suola ja sokeri on paljon isompi kansanterveydellinen ongelma. Eihän ihminen tarvitse lisäaineita mihinkään, paitsi ehkä säilöntään. Nopea pilaantuminen lisää ruoan hävikkiä, ja se on epäekologista.”

Itseoppineet asiantuntijat

Samaan aikaan kun säästö-Suomi karsii akateemisen koulutuksen määrärahoja, uusia itseoppineita asiantuntijoita nousee julkisuuteen, kiitos netin ja sosiaalisen median.

”Hyvää tässä on se, että ihmiset kiinnostuvat syömisestään ja elintavoistaan, ja puhuvat siitä, miltä heistä tuntuu”, Fogelholm sanoo.

Fogelholmin ohjattava, tutkija Janne Huovila havaitsi väitöskirjaa tehdessään kaksi keskeistä piirrettä, jotka yhdistävät kokemusasiantuntijoina esiintyviä suosittuja terveysblogisteja.

”Ensimmäinen piirre on tapauksiin vetoaminen. Sillä päästään lähemmäs yleisöä kuin keskiarvoilla, joita taas tutkijat harrastavat. Toinen on kokemusasiantuntijan luoma kuva itsestään nöyränä palvelijana. Eli minä haluan jakaa tämän kokemani teille, jotta kaikille tulisi hyvä olo.”

Yksi ravitsemustieteilijöiden ja kokemusasiantuntijoiden välisestä ristiriidasta kiteytyy kahteen sanaan – hyvä olo.

Pitkässä juoksussa terveellinen ruokavalio ja se mistä tulee hetkeksi hyvä olo, ovat kaksi eri asiaa. Toisin kuin usein väitetään, ne eivät Fogelholmin mukaan ole keskenään ristiriidassa.

Hyvä olo on subjektiivinen, vaikeasti tutkittava ja mitattava käsite. Ruoan terveysvaikutuksista taas on paljon tutkimustietoa. Molemmat ovat tärkeitä, mutta niiden välille ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä.

”Jos vilja tai maito aiheuttavat vatsavaivoja, ensimmäiseksi pitää tutkia, onko kyseessä keliakia, laktoosi-intoleranssi tai jokin muu lääketieteellinen syy. Vaikka oma olo on subjektiivinen kokemus, johon uskomukset voivat vaikuttaa, se kokemus on aina aito.”

Valkoisen vehnän Fogelholm suosittelee jättämään vähälle ruokavaliossa. Täysjyväviljan terveysvaikutuksista taas on vakaata tutkimusnäyttöä.

”Mutta jos ihminen haluaa elää kokonaan ilman viljaa, ruokavaliota voidaan sopeuttaa sen mukaan, vaikka tätä ei terveyssyillä voikaan perustella. Ravitsemussuositukset ovat joustavampia kuin usein luullaan.”

Jos jokin ruoka-aine ei itselle sovi, siitä voi tietysti luopua ja muokata ruokavaliota sen mukaan. Ruoan pitää sekä maistua että tuntua hyvältä.

Jäätelö on intohimo

Fogelholm kuulostaa provosoivalta, jos hänen sanomisiaan ei malta kuunnella loppuun asti. Hän on arvostellut mediaa siitä, että koulutettu ja kouluttamaton ihminen asetellaan keskustelemaan tasavertaisina asiantuntijoina.

”Keskustelin tv:n ravitsemusohjelmassa kampaajan kanssa, joka sattuu olemaan menestynyt terveysbloggari”, Fogelholm sanoo.

”Minulle ei tulisi mieleeni alkaa neuvoa häntä hiustenleikkuussa sen enempää kuin sähköasentajaa siinä miten piuhat pitää vetää. Kunnioitan asiantuntemusta. Jos haluan avioehdon, soitan juristille enkä naapurille joka on lueskellut Suomen lakia netistä.”

Yhdestä asiasta useimmat ravitsemusasiantuntijat ovat liki yksimielisiä – ihmisten pitäisi syödä enemmän vihanneksia, hedelmiä, marjoja, täysjyväviljaa ja pehmeitä rasvoja mutta vähemmän lihaa, sokeria ja kovia rasvoja.

Kun nämä ruokavalion suuret linjat ovat kunnossa, ravitsemussuositusten sisään mahtuu yksilöllistä vaihtelua, lohturuokia, herkkuja ja jopa pieniä paheita. Fogelholmille tällainen on jäätelö.

”Minulle se on intohimo ja rentoutumisen keino. Syön jäätelöä useana iltana viikossa. Ruokavalioni on muuten terveellinen, minulla ei ole paino-ongelmaa ja harrastan aktiivisesti liikuntaa.”

Fogelholmin kehosta näkee, että mies on tehnyt viimeisen 57 vuoden aikana jotain aivan muuta kuin istunut sohvalla sipsipussi ja olutpullo kädessä.

Maratoonarin uranvalinta

Professorin uranvalinta sai alkunsa urheiluharrastuksesta. Hän haki opiskelemaan Helsingin yliopistoon sekä matemaattis-luonnontieteelliseen että maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan.

”Valitsin maatalous-metsätieteellisen, koska siellä pystyi opiskelemaan ympäristönsuojelua. Ravitsemustieteen luennoilla tajusin, että tästä voisi olla hyötyä juoksuharrastukselleni. Vaihdoin ravitsemustieteen pääaineekseni.”

Koko elämänsä kestävyysurheilua harrastaneen Fogelholmin lajivalikoimasta löytyy maantie- ja maastopyöräilyn lisäksi pyöräsuunnistusta, maastojuoksua ja maratoneja. Veteraanien suunnistuksen MM-kisoissa hän on ollut kuusi kertaa.

Ruoan suhteen Fogelholm kertoo olevansa flexitaristi, joka suosii kasvispainotteista ruokaa, mutta ei ole ehdoton eläinperäisten raaka-aineiden suhteen.

”Flexitarismi ei tarkoita sitä, että syödään joustavasti eri lihalaatuja. Lounaalla pyrin aina ottamaan kasvisvaihtoehdon. Juhlaillallisilla tai matkoilla syön mitä tarjotaan. Kotona syömme enimmäkseen kasvisruokaa ja kalaa. Makkarasta en pidä, paitsi bratwurstista, jota grillaan muutaman kerran kesässä.”

Grillaamista professorin perheessä harrastetaan karsinogeeneja pelkäämättä. Kesäisin ulkokeittiössä valmistuu paprikaa, sipulia, tomaattia ja kanaa. Kala tehdään usein grillissä savustamalla.

”Kala sisältää jäämiä ympäristömyrkyistä, mutta se on muuten hyvin terveellistä. Rannikkoseutujen ammattikalastajat, jotka syövät paljon kalaa, kuolevat verrokkiväestöä harvemmin sydän- ja verisuonitauteihin.”

Haaste tutkijoille

Netin aikakaudella kaikki tieto on helposti saatavilla, mukaan luettuna tieteelliset tutkimukset. Fogelholmin mukaan ravitsemustietoiset ihmiset osaavat etsiä erinomaisen hyvin omaa ideologiaansa tukevan yksittäinen tutkimustuloksen.

Varsinkin ravitsemusasioiden kokemusasiantuntijat ovat mestareita vetoamaan ideologisesti sopiviin yksittäisiin tutkimustuloksiin, vaikka Fogelholmin mielestä pitäisi tarkastella useiden tutkimusten muodostamaa laajempaa kokonaisuutta.

”Olisi hyvä muistaa, että yksittäinen tutkimus saattaa olla virheellinen, vääristynyt tai jopa tahallisen harhaanjohtava. Yleisesti ottaen tutkimus on sitä epäilyttävämpi, mitä vallankumouksellisempi se on ja mitä enemmän se henkilöityy yksittäiseen tutkijaan.”

Mutta mikä sitten on pielessä, jos pitkän linjan tutkija kokee välillä jäävänsä julkisuuskysymyksissä itseoppineiden kokemusasiantuntijoiden jalkoihin?

Hänen ohjaamansa tohtorioppilaan mielestä myös tutkijoilla olisi syytä katsoa peiliin.

”Janne Huovila oli sitä mieltä että tutkijoille pitäisi opettaa tarinankerrontaa ja tapauskohtaisuuden tajua. Siinä hän on oikeassa, että kyllä meidän pitäisi opetella keskustelemaan toisella tavalla. Hyvää tässä kaikessa on se, että se pitää meidät tutkijat varpaillaan.”