Toivossa kannattaa elää

Toivon säilyttäminen on tärkeä osa sairaudesta toipumista.

Totta. Tätä on tutkittu esimerkiksi syöpäpotilailla. Kun ihminen on toiveikas, hänen elimistönsä puolustusjärjestelmä jaksaa taistella sairautta vastaan. Epätoivo kuten mikä tahansa muu epämiellyttävä kokemus voi puolestaan aiheuttaa stressireaktion. Pitkittynyt stressi vaikuttaa niin psyykeen, hermostoon kuin hormonijärjestelmäänkin ja vaurioittaa immuunipuolustusta.

Aina on toivoa.

Tarua. Syvässä depressiossa voi päätyä tilaan, jossa ei ole mitään toivoa. Kaikissa muissa tilanteissa toivon kipinä lienee olemassa. Sodassa rintamalla ihmiset pitävät yllä toivoa, vaikka he ovat tosi pinteessä, ja jopa itsemurhan suunnitteluun liittyy toivo siitä, että itsemurha ratkaisee tilanteen ja päästää pahasta.

Lääkäri voi vaikuttaa siihen, tunteeko potilas olonsa toiveikkaaksi.

Totta. Sairastaessaan ihminen ikään kuin taantuu ja tulee riippuvaiseksi toisesta. Siksi on tärkeää, että parantaja ymmärtää tehtävänsä toivon kantajana. On kuitenkin oltava rehellinen. Kun sairaus johtaa kuolemaan, parantaja voi pitää yllä toivoa sanomalla: ”Vielä ehdit tavata ihmisiä. Vielä tulee hyviä hetkiä. Olen sinun vieressäsi ja hoidan sinua.” Jos parantajalta puuttuvat kyky kuunnella potilasta ja eläytyä hänen elämäänsä, on paras hakeutua muihin hommiin.

Seura 40/2013