(Päivitetty: )
Teksti: Nina Sarell

Naisten libidolääke flibanseriini sai viime vuonna myyntiluvan Yhdysvalloissa. Nyt asiantuntijat epäilevät, että lupa oli hätiköity.

GettyImages-BC8238-001

Hyposeksuaalisuus eli vähentynyt seksuaalinen halukkuus on naisten yleisin seksuaalielämän ongelma kaikissa ikäryhmissä. Tehokasta hoitoa ei ole, ja monimutkaista ongelmaa ymmärretään varsin huonosti: naisia neuvotaan milloin hankkimaan seksileluja, milloin lähtemään romanttiselle lomalle syömään äyriäisiä ja kävelemään kuutamossa.

Viime vuoden elokuussa Yhdysvalloissa tapahtui odotettu läpimurto, kun ensimmäinen naisen haluttomuuteen kehitetty lääke flibanseriini, kauppanimeltään Addyi, sai myyntiluvan. Kiistelty lääke on ehtinyt herättää sekä suurta toivoa että myrskyisää vastustusta.

Uusimman tutkimusyhteenvedon tulokset saattavat kuitenkin osoittautua ikäväksi käänteeksi flibanseriinin polulla ennen niitä vanhan mantereen valloitusta ehdittiin pitää jo lähes itsestäänselvyytenä.

”Tutkijat totesivat flibanseriinin vaikutuksen varsin vähäiseksi, erityisesti kun otetaan huomioon sivuvaikutusten määrä”, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, professori Pertti Kirkinen sanoo.

Missä tutkitaan?

Tärkein läpimurto tehtiin vuonna 2009 tehdyssä tutkimuksessa, jossa seksuaalisesti aktiivisemmilla naisilla nähtiin kiihottumisen yhteydessä selvä muutos entorhinaaliseksi aivokuoreksi kutsutulla aivoalueella. Haluttomilla naisilla reaktio oli vaimea. Entorhinaalisen aivokuoren pääteltiin olevan yhteydessä halun ja kiihottumisen syntymiseen. Käänteentekevästä löydöksestä oli lyhyt matka lääkkeen kehittämiseen.

Flibanseriinia on testattu myös Suomessa. Lääkekokeeseen osallistuneet naiset kertoivat nähneensä enemmän eroottisia unia. Seksuaalinen aktiivisuus ja kiinnostus lisääntyivät yli puolella.

Uusimman tutkimusyhteenvedon tulokset olivat pettymys: puolen vuoden käytön jälkeen flibanseriinin käyttäjillä on noin 0,5 seksuaalisesti tyydyttävää tapahtumaa enemmän kuukaudessa. Sen sijaan ikäviä sivuvaikutuksia tavattiin 1020 prosentilla.

Kenelle erityisesti?

Lääke on tarkoitettu häiritsevään seksuaaliseen haluttomuuteen, joka ei johdu esimerkiksi lääkityksestä, parisuhdeongelmista tai menopaussista. Lääkitys on jatkuva, ja vaikutus alkaa vasta viikkojen kuluttua. Puolella tutkimuksiin osallistuneista naisista lääkkeen vaikutus on ollut pyöreä nolla. On kuitenkin arvioitu, että lääkkeestä olisi apua noin 10 prosentille naisista.

Naisen libido on palapeli, jonka ratkaisu ei onnistunut yhdellä pillerin nielaisulla.

Mitä hyötyä?

Lääke hoitaa seksuaalista haluttomuutta alle vaihdevuosi-ikäisillä naisilla. Liikanimi ”naisen viagra” on harhaanjohtava, koska naisen ”erektio-ongelma” on aivoissa; pelkkä veren virtaus vaginassa ei kiihota naista. Tyypillinen haluttoman naisen kokemus on, että hän haluaisi haluta, mutta mitään ei tapahdu. Alkujaan mielialalääkkeeksi kehitetty flibanseriini vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin. Se saa aivot haluamaan.

Koska käytössä?

Lääke hyväksyttiin vastikään Yhdysvalloissa, ja sitä myydään reseptilääkkeenä. Tällä hetkellä flibanseriinilla ei ole myyntilupahakemusta vireillä Euroopassa. Lupaprosessi on niin pitkä, että lääkettä ei kannata odotella Suomen markkinoille vielä vuosiin.

Kotilääkäri 7/2016

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X