Tuoko sote-uudistus tehokkaampaa hoitoa sydänpotilaille? Luvassa nopeutta ja keskittämistä

Laatua ja kustannustehokuutta haetaan keskittämällä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sote-uudistuksen toivotaan tehostavan sydäntautien hoitoa.

Laatua ja kustannustehokuutta haetaan keskittämällä.
(Päivitetty: )
Teksti: Lauri Seppälä

Suomalaisten sairaisiin sydämiin virtaa vuolaasti verovaroja. Koska sydänsairaudet ovat iso kansansairaus, sen kustannukset kertyvät hyvin eri puolilta terveydenhuoltoa ja myös näkyvät eri tavoin laajasti muun muassa sairaseläkkeissä.

Suomen Sydänliitto ry:n mukaan sydän- ja verisuonisairauksien hoidosta koituu yhteiskunnalle suurimmat suorat hoitokustannukset: vuosittain arviolta 918 miljoonaa euroa, mikä on 17 prosenttia kaikista hoitokustannuksista.

Sydän- ja verisuonisairaudet ovat kolmanneksi suurin työkyvyttömyyttä aiheuttava sairausryhmä ja niistä aiheutuvat työpanosmenetykset ovat noin 1,1 miljardia euroa vuodessa.

Kustannussäästöistä puhuttaessa paljon paukkuja on ladattu sote-uudistukseen. Sillä pyritään saamaan terveydenhuollon ”koneisto” toimimaan entistä tehokkaammin.

”Hallitusohjelmassa on myös esitetty laadun ja kustannustehokkuuden parantamiseksi hoidon keskittämistä. Nopean pallolaajennuksen saaminen vaikeamman muotoisissa sydänveritulpissa olisi tarpeen”, selvittää lääkintäneuvos Timo Keistinen Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Tällaiseen toimenpiteeseen ei ole Keistisen mukaan mahdollisuutta sen vaatiman erityisosaamisen takia jokaisessa sairaalassa eikä edes jokaisella tulevalla Sote-alueella.

”Mahdollisuus sellaiseen voitaisiin ehkä ajan kanssa luoda 12 laajan päivystyksen sairaalaan. Nyt mahdollisuus siihen ympäri vuorokauden on kaikissa yliopistosairaaloissa ja joissakin isommissa keskussairaaloissa.”

Täten sote-uudistus tuonee Keistisen mukaan ajan kanssa entistä paremmin varustetut ja keskitetymmin ohjatun ensihoidon.

”Silloin potilas voidaan heti viedä tarvittaessa laajan päivystyksen sairaaloihin, joissa tarvittavat tutkimukset ja hoidot voidaan tehdä kaikkina vuorokauden aikoina.”

X