Totta vai tarua: Päättyykö yli puolet avioliitoista eroon?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jos molemmilla on lomalta paljon odotuksia ja toiveita, joista ei ole keskusteltu, riski yhteentörmäyksille on suuri.
Jos molemmilla on lomalta paljon odotuksia ja toiveita, joista ei ole keskusteltu, riski yhteentörmäyksille on suuri. © istockphoto
Miksi parisuhde kriisiytyy arkea helpommin loma-aikaan? Kysymykseen vastaa Väestöliiton psykoterapeutti Heli Vaaranen.

Yli puolet avioliitoista päättyy eroon

Tarua. Tilastokeskuksen mukaan puolisoiden ensimmäisistä avioliitoista päätyy eroon noin 40 prosenttia. Erojen yleistymiseen vaikuttavat monen syyt: erot ovat esimerkiksi nykyään sosiaalisesti hyväksytympiä kuin ennen.

Vaikeistakin ongelmista voi päästä yhdessä eteenpäin, jos molemmilla puolisoilla on rakkautta ja halua selvittää asiat. Oleellista on tarttua asioihin ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi. Yksi apuväline parisuhteen hoitamiseen voi olla Väestöliiton verkossa oleva maksuton Tunnekeskeinen parisuhdekurssi.

Loma-ajat testaavat parisuhteen toimivuuden

Totta. Työt, harrastukset ja lapset rytmittävät usein arkea ja tekevät siitä kiireistä. Loman ihmiset toivovat yleensä katkaisevat arjen ja rentouttavan. Yhdelle tämä merkitsee matkustelua ja ystävien ja sukulaisten tapaamista, toiselle ehkä lepoa ja hiljaisuutta.

Jos molemmilla on paljon odotuksia ja toiveita, joista ei ole keskusteltu, riski yhteentörmäyksille on suuri. Ennakointi ja kyky tehdä kompromisseja auttavat usein: Kaipaako toinen lepoa vai aktiivisuutta? Miten jokaisen toiveet voitaisiin huomioida?

Joulu lisää parisuhdekriisejä

Totta. Kriisien syy ei silti ole joulu. Kyse on siitä, että ihmisillä on tavallista enemmän aikaa, ja yhteisiin juhlapyhiin liittyy tyypillisesti paljon odotuksia, jotka voivat olla erilaisia. Jouluna toinen voi esimerkiksi haluta noudattaa tiukasti perinteitä, joista toinen ei perusta. Pettymys ja toteutumattomat toiveet ovat omiaan saamaan pinnan kireäksi ja suhteen solmuun.

Ehkä yleisin joulun ja parisuhteen pilaaja suomalaiskodeissa on päihteet. Vaikka alkoholin kulutus on vähentynyt, monessa perheessä juominen karkaa juhlapyhinä edelleen käsistä.

Lue myös: Pariterapia on monen pariskunnan viimeinen oljenkorsi – Ota apu vastaan ja lue psykologin vastaukset 10 kysymykseen pariterapian hyödyistä

X