Uusi tyyli! Helena Karakko sai hyviä oivalluksia muuttujapäivästä – Näin syntyy toimiva vaatekaappi stylistin ohjein!

Helena Karakko haaveilee monikäyttöisestä puvustosta ja miettii vaatteiden karsimista. Muuttujatiimin ideat juhlaan antoivat suunnitelmille uuden suunnan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Helena Karakko tuli Vivan muuttumispäivään Lahdesta.

Helena Karakko haaveilee monikäyttöisestä puvustosta ja miettii vaatteiden karsimista. Muuttujatiimin ideat juhlaan antoivat suunnitelmille uuden suunnan.
(Päivitetty: )
Teksti: Anneli Leppänen

Millä periaatteilla lyhyt x-vartaloinen saa yhdistettyä pienestä vaatemäärästä erilaisia asuja ja poistettua kaiken tarpeettoman? Tähän työhallinnon asiantuntija Helena Karakko, 62, halusi muuttujapäivänä stylistin näkemyksen.

”Olen miettinyt kapselipuvuston rakentamista, mutta projekti ei ole vielä edistynyt toivotulla tavalla. Koska olen koko aikuisiän pysynyt saman kokoisena, kaappiin on kertynyt paljon vaatteita, joista on vaikea luopua. Olen lisäksi mielialapukeutuja ja päivittäinen iloni on keksiä asu, jossa on jujua”, kertoi Helena Karakko.

Karsintaa ja oman tyylin etsintää

Vaatekaapin karsiminen alkaa oman tyylin etsimisestä. Ensin pitää päättää, mikä tyyli tuntuu omalta ja pitää siitä kiinni.

Helenan kannattaisi aloittaa valitsemalla 30-40 mieluisinta vaatetta ja laskea mukaan myös kengät, laukut ja ulkovaatteet. Sen jälkeen hän voisi rakentaa niiden ympärille asukokonaisuuksia.

Asukokonaisuudet perusvärien ympärille

Asukokonaisuuksien rakentamista helpottaa, kun valitsee muutaman perusvärin ja sen kaveriksi pari piristysväriä. Helena kertoi pukeutuvansa mustaan, beigeen ja valkoiseen. Kesällä värimaailma on kirkkaampi.

Suosittelen talveksi viininpunaista, pehmeämmäksi vaihtoehdoksi mustan rinnalle. Pinkki ja vaaleansininen toimivat tehosteena.

Helena ennen muuttumispäivää.

Helena Karakko ennen muuttumispäivää.

Vaatekaappi järjestykseen

Vaatemäärästä tulee yllättävän monta vaihtoehtoa, joihin on tarkoitus pukeutua kolmen kuukauden ajan. Kaikki ulkopuolelle jääneet vaatteet pakataan laatikkoon pois näkyvistä, mutta niitä ei hävitetä. Kun vuodenaika vaihtuu, niistä otetaan uutta vaatetta tilalle siten, että määrä pysyy samana.

Kun puvuston käytössä oleva vaatemäärä on mietitty ja vakio, sieltä on helppo aina löytää sopiva asu. Kaikki vaatteet sopivat yhteen ja mieluisat vaatteet ovat tehokäytössä. Vaatekaappikin pysyy järjestyksessä.

Helena suosii jakku- ja housupukuja arkikäytössä. Niistäkin on helppo tehdä uusia yhdistelmiä myös muiden vaatteiden kanssa. Jos materiaali on ohutta villaa tai sekoitekangasta, housupuvussa voi mennä myös juhlaan. Korkokenkien, paljettilaukun ja silkkipuseron avulla asusta tulee juhlava.

”Pidin glitterhousupuvun rennosta särmästä. Se tuntui heti omalta tyyliltä. Vartaloa myötäilevä neulosmekko oli myös kiva. Käytän mekkoja lähinnä juhlissa, mutta tämä sopisi arkeen vaikka bleiserin kanssa. Höyhenhattuun suorastaan hullaannuin. Samanlainen minulla on jo mustana odottamassa käyttöä”, Helena toteaa ja lisää:

”Nyt katson kaappiani uusin silmin, enkä usko sortuvani harhaostoksiin.”

Pysy punaisissa

Helena Karakko

Tommi Tuomi / Otavamedia

Pinkin bleiserin pariksi sulautuvat burgundin väriset housut. Niissä on säären linjaa pidentävä trumpettilahje. Samettibleiseri 235 €, J.Grew. Paitapusero 30 €, KappAhl. Neuloshousut 70 €, Amy Vermont. Kaulakoru 25 €, Klingel. Clutch laukku 20 €, Holly & Whyte. Sormus 7 €, KappAhl. Nilkkurit 310 €, Sandro.

Varma valinta

Helena Karakko

Tommi Tuomi / Otavamedia

Housupuku käy juhla-asuksi, kun kutsukortissa on pukukoodina tumma puku. Juhla-asun materiaalin laadusta ei kannata tinkiä. Juhlien jälkeen jakkua ja housuja voi yhdistää myös muihin vaatteisiin. Bleiseri 469 € ja suorat housut 329 €, Andiata. Nilkkurit 310 €, Sandro. Pusero 60 €, Ril’s. Sormukset 7 €, KappAhl.

Mekossa joka paikkaan

Helena Karakko

Tommi Tuomi / Otavamedia

Neulosmekko istuu päällä napakasti olematta paljastava. Säären linjaa pidentää saman väriset sukkahousut ja edestä avoimet avokkaat. Mekko 229 €, Boss. Höyhenhattu 199 €, KN. Avokkaat 170 €, Högl. Nahkalaukku 429 €, Coccinelle.

Yhtenäinen väritys pidentää

Helena Karakko

Tommi Tuomi / Otavamedia

Lyhyt nainen näyttää pidemmältä, kun pukeutuu samaan väriin. Jotta kokonaisuus ei näytä tylsältä, kannattaa valita vaatteisiin eri materiaaleja kuten mokkanahkaa ja satiinia. Midihameen pariksi sopii lyhyt yläosa. Bikertakki 200 €, Selected Femme. Neulepoolo 139 €, Sand. Satiinihame viskoosia 159 €, Samsoe & Samsoe. Paljettilaukku 99 €, Beck & Söndergaard. Kengät 110 €, Clarks.

Helppo housuasu

Helena Karakko

Tommi Tuomi / Otavamedia

Olkatoppaukset, sisäänotot ja suorat housut tekevät puvusta ryhtiasun, jossa tulee itsevarma olo. Kimaltava kangas ja glitternilkkurit sinetöivät asun juhlaan. Jakkua ja housuja voi yhdistää arkivaatteisiinkin. Kaksirivinapitus nousee tarpeeksi ylös, alle ei tarvita puseroa. Jakku 269 €, housut 169 €, PBO. Nilkkurit 160 €, Unisa. Korvakorut 8 €, KappAhl.

Karkota tätimäisyys

Helena Karakko

Tommi Tuomi / Otavamedia

Alaosan kapea linja ja sama väri pidentävät alaosaa. Vajaamittaisen takin väljyys kurotaan vyöllä kasaan. Lyhyt x-vartalo pääsee oikeuksiinsa, kun vyötäröä korostetaan vyöllä tai vaatteiden muotoleikkauksilla. Dobbio villakangastakki 489 €, Andiata. Hihaton huivikauluspusero 60 €, Ril´s. Paljettihame 30 €, Reserved. Mokkasaappaat 150 €, Vagabond.

Hiukset: kampaaja Patricia Seppä/ Studio Play 09 4289 2201, L’Oréalin tuotteilla.

Meikki: meikkitaiteilija Haije Sundqvist 050 350 5172.

Meikkikuva: Pusero 60 €, Ril´s. Korvakorut 8 €, KappAhl.

Tiedustelut: Amy Vermont/Klingel klingel.fi, Andiata Store 09 622 5006, Beck & Söndergaard, Coccinelle,Samsoe & Samsoe, Selected Femme/Stockmann 09 1211, BOSS Store 040 713 5120, Clarks, Ril´s/Aleksi 13 09 131 441, Filippa K, Högl, PBO, Unisa, Vagabond/Sokos 010 766 500, J.Grew, Sandro/Zalando.fi, Holly & Whyte/Lindex 020 142 2491, KappAhl 044 433 5263, KN/kncollection.fi, Reserved.com.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/19.

Lue myös: Upea tyylinmuutos! Kuusikymppinen Merja halusi ideoita naiselliseen pukeutumiseen, jossa ei tuntisi oloaan tätimäiseksi

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

Mitä mieltä muutoksesta?

”Mitä blondimmat ja pidemmät hiukset ovat, sitä parempi, kommentoi mieheni tyytyväisenä lopputulosta.”

Helena

X