Millaisia tunteita jätetty tai petetty käy läpi? Uskottomuudesta ja erokriisistä voi selvitä – Lue pyskologin neuvot

Jaa kaverilleTilaa Seura
Voiko särkynyt sydän eheytyä?
© istockphoto
52-vuotiaan Päivin mies vaihtoi nuorempaan. Ensin paljastui miehen uskottomuus ja sitten tuli avioero. Miten tästä eteenpäin?

1. Voiko sydänsurusta toipua?

Kriiseistä voi aina selvitä ja nousta entistä vahvempana. Toipumiselle kannattaa kuitenkin antaa paljon aikaa.

Uskottomuus ja parisuhteen päättyminen ovat menetyksiä, jotka repivät sydämen rikki. Voi tuntua siltä kuin koko maailma romahtaisi. Koko minuus saa kolauksen, kaikki yhteiset suunnitelmat ja unelmat sortuvat. Elämä pitää aloittaa uudelta pohjalta.

Ero on erityisen katkera paikka, jos on panostanut kaikkensa perheeseen ja unohtanut itsensä. Aina kannattaisi satsata myös omaan hyvinvointiin ja elämään, sillä ero voi kohdata kenet tahansa.

2. Millaisia tunteita jätetty tai petetty käy läpi?

Kokemus herättää surua, vihaa, katkeruutta, ahdistusta, tuskaa, mutta myös häpeää ja arvottomuutta. Moni petetty tai jätetty miettii, miksei kelvannut puolisolleen. Käsitys omasta viehätysvoimasta ja ulkonäöstä saattaa kokea kolauksen. Moni pelkää myös sitä, ettei kelpaa enää kenellekään ja jää lopuksi elämäänsä yksin.

Viha on kaikista vaikein tunne, ja sen käsittely kestää pisimpään. Vihaa ei saisi lietsoa vaan se pitäisi pystyä purkamaan rakentavalla tavalla. Mustamaalaaminen ja aggressiivisuus eivät auta.

Monille parisuhteen yllättävä päättyminen voi olla ylitsepääsemätön isku, jopa hengenvaarallinen. Ihminen saattaa tarttua pulloon, hänen mielenterveytensä voi järkkyä, hän voi päätyä jopa itsemurhaan.

3. Mistä tukea voi saada?

Läheisiltä, perheasiain neuvottelukeskuksesta, parisuhdeterapeutilta, psykiatrisista palveluista tai kriisiavusta. Kirkon perheasiain neuvottelukeskukseen voi mennä myös yksin, palvelu on ilmaista, eikä siellä tuputeta uskontoa.

Monia auttaa ystävien kanssa keskustelu, ajatusten purkaminen paperille, lukeminen, musiikin kuuntelu tai liikunta.

Jos päätyy lääkärin vastaanotolle, hän saattaa tarjota masennuslääkereseptiä. Masennuslääkkeissä on kuitenkin riskinsä: ne tukahduttavat tuskan, jolloin se jää työstämättä.

4. Auttaisiko eroseminaari?

Bruce Fisherin oppien pohjalle rakennetusta eroseminaarista voi olla suuri apu. Eroseminaareja on tarjolla eri puolilla Suomea.

Monelle seminaarin läpikäyneelle se on käänteentekevä kokemus ja tutustumismatka itseen – omiin pelkoihin, haluihin, haaveisiin, vihaan ja suruun. Eronneet eivät ryhmän avulla ainoastaan selviydy erokriisistä vaan he oppivat itsestään, vahvistavat itsetuntoaan ja rakentavat elämän kokonaan uusille perustuksille. Kun itsetunto vahvistuu, voi tehdä uudenlaisia ratkaisuja.

Monestihan tällaisessa tilanteessa miettii sitä, miksi ero tuli. Olisi kuitenkin viisaampaa miettiä sitä, miksi me menimme yhteen. Tämän kysymyksen avulla on mahdollisuus oppia itsestään jotain uutta.

Kriisin vaiheet

Uskottomuus tai yllätysero voivat olla traumaattisia kriisejä. Kriisi etenee usein nelivaiheisesti.

  1. Sokkivaihe: Ihminen ei pysty vielä kohtaamaan todellisuutta. Sisällä myllertää kaaos. Kestää lyhyestä hetkestä muutamiin päiviin.
  2. Reaktiovaihe: Ihmisen on pakko kohdata ympäröivä todellisuus ja järkyttävä tapahtuma. Tunteet ja reaktiot ovat voimakkaita. Miksi-kysymys pyörii mielessä. Kestää tavallisesti 4–6 viikkoa.
  3. Läpityöskentelyvaihe: Käynnistyy yleensä noin puolen vuoden tai vuoden kuluttua. Ahdistus helpottaa, ja ihminen alkaa suuntautua tulevaisuuteen.
  4. Uudelleensuuntautumisvaihe: Kriisiin liittyvät tunteet on käsitelty ja kriisi on hyväksytty osaksi elämää.

Lähde: Revitty sydän (Minerva); Maria Buchert, Kari Kiianmaa, Tellervo Uljas.

särkynyt sydän

Jätetty nousee yleensä nopeammin jaloilleen kuin jättäjä. istockphoto

5. Ystävät ovat kullanarvoisia kriisin hetkellä, eikö niin?

Kyllä. Luotettavat ystävät voivat auttaa selviytymään ja kestämään pahimman yli. Hyvä ystävä on nimenomaan sellainen, joka auttaa vihan käsittelyssä rakentavasti – eikä lyö vettä myllyyn niin, että petetty tai jätetty juuttuu vihaansa tai alkaa miettiä kostoa.

Naisilla on usein hyvät ystäväverkostot. Miehet ovat heikommassa asemassa. Tiukkaa on erityisesti vanhemman sukupolven miehillä, jotka eivät ole oppineet puhumaan avoimesti tunteistaan, vaan avautuvat vain saunan lauteilla humalassa.

6. Pitäisikö syöksyä laastarisuhteeseen?

Eron jälkeen ei kannata liian nopeasti syöksyä uuteen suhteeseen. On annettava itselle aikaa toipua kriisistä ja muutoksille aikaa tapahtua.

Laastarisuhteestakin voi olla iloa, jos se nostaa itsetuntoa ja mielialaa. On kuitenkin hyvä ottaa se tilapäisenä eikä sitoutua liiaksi, ennen kuin on selvittänyt itselleen, millaista suhdetta oikeastaan haluaa.

7. Miten kauan kestää uskottomuus- tai erokriisistä selviytyminen?

Selviytyminen vie yhdestä kolmeen vuotta. Kiinnostavaa on se, että jätetty nousee yleensä nopeammin jaloilleen kuin jättäjä. Tämä johtuu siitä, että jätetty joutuu suuren tuskan takia tekemään enemmän töitä itsensä kanssa. Jättäjä kohtaa yleensä vasta puoli vuotta eron jälkeen ne tunteet, jotka jätetty kävi läpi heti.

Jos jättäjä on lähtenyt uuteen suhteeseen rakastumisen huumassa, hän voi tulla huuman haihduttua myös katumapäälle.

On myös pariskuntia, jotka pysyvät yhdessä uskottomuuden jälkeen. Se vaatii paljon työtä, yhteistä tahtoa ja avointa keskustelua, jotta saadaan rakennettua parisuhde, joka perustuu kahden kypsemmän ihmisen liitolle.

8. Voiko menetyksistä parisuhderintamalla seurata jotain hyvää?

Kyllä voi. Parhaimmillaan suru, menetys, ahdistus ja tuska ovat lahjoja, joiden avulla ihminen kasvaa ja kypsyy henkisesti. Niistä selviytynyt voi kokea kasvaneensa aivan eri ihmiseksi kuin ennen eroa.

Tämä vaatii kuitenkin asioiden huolellista läpikäymistä, usein ammattiauttajan tai vertaisten kanssa. Anteeksiantaminen on välttämätön osa toipumista. Menneitä ei tarvitse unohtaa mutta tapahtumien merkityksen täytyy muuttua.

Uusi rakkauskin löytyy varmasti, jos on muiden mielestä kiinnostava ihminen. Kiinnostavuus syntyy siitä, että on tehnyt töitä itsetuntonsa kohottamiseksi.

Kysymyksiin vastaa psykologi ja parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 6/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X