Ystävän kuolema lähestyy – Miten tukea kuolevaa ja valaa toivoa, kun sitä ei enää ole?
Kun Riitta Tuluston ystävän syöpä paljastui parantumattomaksi ja kuolema tuli lähemmäs, Riitta halusi olla hänen tukenaan niin hyvin kuin kykeni.
Kohtaamiset ja yhteydenotot voivat olla juuri niitä hetkiä, jotka kannattelevat ja pitävät yllä elämänhalua.
”Yksi tärkeä oivallus oli se, ettei huonokaan diagnoosi merkitse vain synkkyyttä ja tuskaa. Ihmisessä on sellaisenkin edessä valtavasti voimavaroja ja elämänhalua, jopa elämänviettiä”, sanoo tietokirjailija Riitta Tulusto, jonka ystävän vakava sairastuminen ja kuolema vei hänet uuden kirjan kirjoittamisen äärelle.
Riitta Tuluston ystävä Britta sai 60-vuotiaana raskaan diagnoosin: hän sairasti harvinaista luusyöpää. Vähitellen tuli selväksi, että hän ei selviä.
Britta eli diagnoosin saatuaan seitsemän vuotta. Koko sen ajan Riitta ihmetteli kahta asiaa: Millaisia selviytymiskeinoja parantumattomasti sairaalla on ja mitä hänen mielessään liikkuu? Entä miten läheiset ja ystävät voisivat tukea ja lohduttaa kuolevaa? Miten toimia silloin, kun aikaa on vähän ja luopuminen tuntuu raskaalta?
Riitan pohdinnoista syntyi kirja Loppuun asti ystävän vierellä (Into), joka opastaa kuolevan läheisen tukemisessa ja hänen kanssaan kulkemisessa. Kirjassa Britan tarinaan nivoutuvat hänen rinnallaan kulkeneiden kokemukset ja asiantuntijoiden kommentit.
Seuraavat neuvot perustuvat Riitan omiin kokemuksiin sekä hänen tekemiinsä asiantuntijahaastatteluihin.
1. Miten tukea kuolevaa, kun itseä ahdistaa hirveästi?
Vaikka omassa mielessä myllertäisivät millaiset ahdistukset, on oltava rohkea ja sysättävä syrjään oma hämmennys ja avuttomuus.
On tärkeää pitää yhteyttä loppuun asti. Kuolevalle on merkityksellistä tietää, että hän on toisten mielissä. Hänelle kohtaamiset ja yhteydenotot puhelimitse voivat olla juuri niitä hetkiä, jotka kannattelevat ja pitävät yllä elämänhalua.
Vaikka ei voisi olla konkreettisesti kuolevan vieressä, voi olla läsnä etänä. Jos kuoleva ei jaksa enää puhua puhelimessa tai lukea viestejä, hänelle voi lähettää ääni- ja kuvaviestejä.
Yhteys kuolevaan rakentuu kuolevan ehdoilla. Voi käydä niin, että hän vetäytyy eikä halua tavata kuin läheisimpiä omaisiaan. Tämäkin on hyväksyttävä.
Läheiselle voi lukea, laulaa tai soittaa jotakin. © iStockphoto
2. Miten valaa toivoa kuolevalle olematta epärehellinen?
Toivo on ajateltava eri tavalla silloin, kun toivoa paranemisesta ei enää ole.
Toivoa voi luoda vaikkapa korostamalla, että sinusta pidetään huoli ja että sinua hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. On hyvä myös vakuuttaa kuolevalle, että hänen on turha kantaa huolta jälkeensä jäävistä – ”me kyllä pärjäämme”.
Uskovalle kuolema merkitsee paluuta Jumalan luo, ja se voi lohduttaa. Uskonnottomalle lohdullinen ajatus voi olla vaikkapa se, että elämä jatkuu hänen lapsissaan ja lastenlapsissaan.
Joku on sanonut kauniisti näin:
En tiedä, mitä kuoleman jälkeen on, en ole menossa taivaaseen enkä helvettiin, mutta menen rakastamieni ihmisten sydämiin ja teen hyviä tekoja.
3. Voiko kuolevan kanssa olla arkisesti?
Kyllä voi. Ei tarvitse puhua juhlallisia tai näyttää arvokkaalta, vaan voi käyttäytyä ihan tavallisesti. Ystävä ei ole terapeutti, eikä hänen tarvitse valmistautua tapaamisiin mitenkään erityisesti vaan olla oma itsensä. Myös omista asioistaan voi kertoa, jos toinen vaikuttaa kiinnostuneelta.
Erityisen tärkeää on muisteleminen. Yhteiset muistot nostavat tunteita pintaan. Tunteita ei tarvitse pelätä, vaan saa nauraa ja itkeä. Kyyneleet kertovat enemmän kuin sanat.
Muisteleminen auttaa kuolevaa myös saamaan oman tarinansa valmiiksi: minun tarinaani sijoittuvat nämä ihmiset ja nämä tapahtumat.
On tärkeää rauhoittua kuuntelemaan toista. Jos kuoleva ei jaksa puhua, hänelle voi lukea, laulaa tai soittaa jotakin.
Kaikkea surua ei voi lohduttaa pois. © iStockphoto
4. Kun läheisen kuolema lähestyy, voiko kuolemasta puhua?
On tärkeä uskaltaa puhua kuolemasta erityisesti silloin, kun kuoleva itse ottaa sen puheeksi.
Moni kuolemaa lähestyvä on hyvin tyyni ja rauhallinen, mitä omaiset ja ystävät saattavat ihmetellä. Tyyneys tulee usein siitä, että ihminen on sairastanut jo pitkään. Sinä aikana hän on ehtinyt käydä läpi tärkeät elämään ja kuolemaan liittyvät asiat.
Kuolevan kanssa voi keskustella ihan konkreettisista asioista kuten siitä, keitä hän haluaa kutsua hautajaisiinsa ja millaista musiikkia siellä soitetaan.
Suhtautuminen kuolemaan on erilaista riippuen kunkin elämänhistoriasta ja iästä. Nuori saattohoitopotilas ei ehkä koskaan pysty hyväksymään kuolemaansa ja torjuu myös kaiken tuen. Tämä on ihmisen oikeus silloin, kun kuolema tulee vastaan liian lujaa.
5. Entä jos ei löydä sanoja, kun kohtaa kuolevan?
Ei sanoja aina tarvitsekaan olla. Kaikkea surua ei voi lohduttaa pois.
Läsnäolo saa täydellisen sisällön kuolevan vuoteen äärellä. Läsnäolo on sitä, kun pystyy asettumaan viereen, olemaan hiljaa ja rauhassa ja hengittämään toisen kanssa.
Vaikka sairas ei jaksaisi tai haluaisi puhua, on tärkeää saada tuntea, että on yhteydessä toiseen.
Nämä ainutkertaiset hetket merkitsevät todella paljon molemmille. Vaikka sairas ei jaksaisi tai haluaisi puhua, on tärkeää saada tuntea, että on yhteydessä toiseen.
Tällainen läsnäolo on juuri sitä kärsimyksen jakamista silloin, kun ei muuta voi. Se on ihmisen suurimpia empatiatekoja.
Läheisen kuolinvuoteen äärelle kannattaa rohkaistua menemään. Harva sitä katuu, vaikka välit olisivat olleet huonotkin. Kuolemaa lähestyvän ihmisen vieressä oloa ei tarvitse pelätä, päinvastoin. Siinä voi kokea ihmeellisen pyhyyden tunteen, kun ihminen on yhtä aikaa läsnä ja poissa.
Riitta Tulusto haastatteli Loppuun asti ystävän vierellä (Into) -kirjaansa varten muun muassa saattohoitokoti Koivikko-kodin johtajaa Riikka Gråta, sairaalapappi Hannele Lehtistä sekä uskontotieteilijä Mari Pulkkista.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 1/21.
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti