Arvi Lind tapasi lapsuuskavereitaan: ”Minusta olisi tullut hyvä työmies tehtaalle”
Lauritsalan miesjoukko juhli Arvi Lindin kanssa.
Yhteen aikaan tätä kenttää sanottiin Suomen Alma Ataksi”, kehaisee Keijo Karttunen (vas.). Myös Erkki Sundström, Pekka Nikkinen ja Arvi Lind viettivät vapaa-aikansa Lauritsalan urheilukentällä.
Arvi Lindiä harmittaa, kun SM-liigassa pelaavan jääkiekkoseura Saimaan Pallon eli Saipan kerrotaan nykyään olevan Lappeenrannasta. Eläkkeellä olevalle uutis-ankkurille seuran kotipaikka on yhä Lauritsala, missä hänkin syntyi ja kävi koulunsa.
”Olen asunut Lauritsalassa 20 vuotta ja Helsingissä 55 vuotta. Siitä huolimatta olen hautaan asti lauritsalalainen. Se on osa identiteettiäni.”
Lauritsalan nimi synnyttää Arvi Lindille mielikuvan turvallisuudesta, lämmöstä ja ystävällisyydestä.
”Ennen muuta lauritsalalaisuus syntyy vahvasta yhteisöllisyydestä.”
Siitä sai alkunsa myös Lauritsalan kauppalan pojiksi itseään kutsuva miesjoukko. Muutaman lapsuudenystävän muisteluista kasvoi komppania, jossa kaveria kuunnellaan ja tarvittaessa autetaan.
Lauritsalan kauppalan pojat kokoontuvat jokaisen kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Paikalla on aina vähintään 70 miestä. Osanottajaennätys tehtiin joulukuussa 2014, kun paikalla oli 94 miestä. Kuuluisin osanottaja oli kunniajäsenenä joukkoon kuuluva Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt.
”Emme halua internetyhteyksiä, vaan tavata toisiamme oikeasti”, selventää Keijo Karttunen, 76.
Erkki Sundström, 75, siteeraa Matti Räsästä, 75.
”Käsipäivää vastaa kymmentä puhelinsoittoa ja halaus vielä useampaa.”
Arvi Lind kutsuttiin puhujaksi, kun kauppalan pojat juhlivat äskettäin kymmenvuotista taivaltaan.
Urheilukentän lumo
Ennen lokakuista juhlakokousta piipahdetaan paikoissa, joissa Lauritsalan kauppalan pojat varttuivat. Niistä yksi nousee merkittävimmäksi. Arvi Lind, Erkki Sundström, Keijo Karttunen ja Pekka Nikkinen astelivat Lauritsalan urheilukentän laitaan.
”Täällä urheilimme koulun liikuntatunneilla ja vapaa-ajalla eri seuroissa. Urheilu ja liikunta olivat sen ajan nuorisoviihdettä”, Arvi Lind kertoo.
Se oli paikka, jonne kokoonnuttiin asuinalueesta tai opinahjosta riippumatta. Siellä harrastettiin kaikkia mahdollisia lajeja ympäri vuoden. Yksi ylpeydenaihe oli täysmittainen, 400 metrin pikaluistelurata, joka kentälle jäädytettiin talvisin vuodesta 1955 lähtien.
”Täällä on luisteltu monia Suomen mestaruuksia. Tynkkysen Leo edusti Suomea kaksissa olympialaisissakin. Urheilukenttää sanottiinkin yhteen aikaan Suomen Alma Ataksi”, kehaisee Keijo Karttunen.
Voimien ja taitojen mittelyissä käytettiin mielikuvitustakin. Keijo Karttunen ja Erkki Sundström nakkelevat kuviteltua pyöreää, painevaa kiveä päänsä yli ja jalkojen välistä eteen- ja taaksepäin.
”Manni oli suosittu laji”, miehet vakuuttavat.
Lauritsalan nuorukaiset olivat harvinaisen sopuisia.
”Kaveriporukoiden välisiä kylätappeluita täällä ei ollut ikinä”, muistelee Arvi Lind.
Erkki Sundström korjaa:
”Lappeenrannan Keltun poikien kanssa otettiin välillä vähän yhteen.”
Arvi Lind perääntyy:
”Onhan näissä muisteluissa vähän hypetystä. Ei kaikki niin auvoista aina ollut. Mutta hyvä ja voimaa antava yhteisö Lauritsala oli.”
Hengenvaarallisia urotekoja
Lauritsalan kauppala oli itsenäinen vuodesta 1932 vuoteen 1967, jolloin se pakkoliitettiin Lappeenrantaan.
”Muut suomalaiset eivät tiedä, mikä on Lauritsala. Olen selittänyt sen olevan paikka, josta lähtee maailman ainoa Saimaan kanava”, Arvi Lind sanoo.
Lauritsalan kauppala perustettiin yhdistämään Saimaan kanavan läheisyyteen kasvaneet teollisuus- ja asuinalueet. Kaukaan sellu-, rulla- ja vaneritehtailla sekä sahalla ahersi yli kolmetuhatta työntekijää. Arvi Lind asui lapsuutensa Kaukaan tehtaan paloaseman päädyssä, missä viisihenkisellä perheellä oli 34 neliön huoneisto. Hänen isänsä teki elämäntyönsä tehdaspalokunnan palomestarina.
”Se oli tavattoman turvallinen yhteisö, missä toinen tuki toista. Kaikki tunsivat toisensa. Lapsia kasvatettiin niin, että vieraskin saattoi heitä komentaa”, Arvi Lind kertoo.
Tehdasalue ja Saimaan kanava yllyttivät lapsia railakkaisiin leikkeihin. Tyypillisimpiä touhuja olivat kilpajuoksut Kaukaan tehtaan rannan tukkilautalla.
Miesten juttuja kuunnellessa ihmetyttää, että he ovat ylipäänsä yhä hengissä.
”Olin illalla kylässä Kinnusen Tapiolla. Hän kertoi kiipeilleensä kavereiden kanssa vanhan rautatiesillan teräspalkkeja pitkin 25 metrin korkeuteen, missä leikkivät hippaa kanavan päällä. Hengenvaarallista leikkiä”, arvioi Arvi Lind.
Hänen mieleensä ovat jääneet ajelut rillikkavaunulla kivilouhokselle johtavalla kapearaiteiselle rautatiellä.
”Työnsimme rillikkaa ylämäkeen niin pitkälle kuin jaksoimme. Sitten hyppäsimme kyytiin ja laskimme alas. Kerran veljeni jäi etupuolelle roikkumaan. Hänen jalkansa hakkasivat ratapölkkyihin, mutta Luojan kiitos, hän jaksoi pitää käsillään kiinni laskun ajan.”
Keijo Karttunen on nimennyt miehuuskokeekseen kerran, jolloin hän ui yksin kanavan yli ja takaisin.
Erkki Sundströmin urotekoihin kuuluu eräänlainen ennätys 300 metrin matkalta.
”Menin Huttusen kaupalta Hakalin Onnille hyppyseipään kanssa kattoja pitkin.”
Kylmästi puhaltava pohjoisviima keskeyttää miesten muistelut. On aika siirtyä sisätiloihin.
Yhteisön syntyminen
Lauritsalan kauppala oli pientalo-aluetta. Se on säilyttänyt idyllisyytensä suurelta osin. Erkki Sundström ja Keijo Karttunen tuntevat erityisesti Hakalin alueen jokaisen mutkan. Tuossa rakennuksessa oli sotien jälkeen yleinen sauna ja tuossa kauppa. Hovin pelloilta syötiin lanttuja, porkkanoita ja herneitä. Tien laidassa on puutarha, jossa omenavarkaissa kävivät lähes kaikki lauritsalalaiset pojat.
Muukkosen tilan vuonna 1890 rakennetulla päärakennuksella on erityinen merkitys. Sen pirtissä syntyi Lauritsalan kauppalan poikien nykyinen yhteisö.
Ensin tyhjäksi jääneeseen hirsitaloon astelivat sen ostanut Erkki Sundström ja hänen rakennusmestariksi pestaama lapsuudenystävä Keijo Karttunen. Vuoden 2006 aikana remonttia piipahti katsomaan muitakin lapsuudesta tuttuja miehiä.
”Tuvassa turistiin ja juotiin monet kahvit. Siitä se lähti”, kiteyttää Keijo Karttunen.
Miehet päättivät kokoontua säännöllisesti muistelemaan menneitä ja pohtimaan nykyistä elämänmenoa. Paikaksi valittiin huoltoaseman kahvio, jossa ensimmäisellä kerralla istui neljä miestä. Porukka kasvoi nopeasti. Kun kokoontujia oli yli kymmenen, tapaamiset siirrettiin Etelä-Saimaan Invalidit ry:n kokoushotelli Marjolaan.
Kauppalan pojat ei ole rekisteröity yhdistys. Ketään ei haluta velvoittaa sihteerin tai rahastonhoitajan tehtäviin. Ehdottomia sääntöjä on vain kaksi. Puoluepolitiikasta ja uskonnosta ei keskustella eikä tapaamisiin tulla juovuksissa.
Itsestään selvää heille on, että kaveria tarvittaessa autetaan. Talvella tehdään lumityöt ja syksyllä haravoidaan lehdet pihalla, jonka haltija ei itse siihen kykene. Kalansaaliista jaetaan naapureille. Kokouspaikka Marjolan ulkoseinätkin he maalasivat talkoilla. Miehet kutsuvat yhdessä tekemistä ja auttamista Lauritsala-hengeksi.
Tapaamisten tärkein anti on kuitenkin yhdessäolo.
”Olemme saaneet monelta vaimolta kiitosta siitä, että porukka on vähentänyt miesten yksinäisyyttä”, Keijo Karttunen kertoo.
Täysi tupa
Marjolan juhlasaliin kannetaan lisää penkkejä sitä mukaa kuin vieraita saapuu. Lauritsalan kauppalan pojat tekevät juhlakokouksessa osanottajaennätyksen, sillä paikalla on yli sata miestä. Monen miehen päällä on sininen pikeepaita, jota somistaa valkoinen Lauritsalan kauppalan poikien tunnus.
”Se on sydämen päällä tietysti”, Keijo Karttunen lisää.
Kokous alkaa hiljaisella hetkellä, jota vietetään kahden kuolleen jäsenen kunniaksi. Uusia jäseniä ilmoittautuu mukaan neljä.
Puhujille varatulla pöydällä on vanhoja valokuvia. Arvi Lind selaa yhtä albumia ja innostuu. Sivulta löytyy kuva, jossa hän on kaksi vuotta nuoremman veljensä Erkin, Pertti Rosvallin ja Esko Ryynäsen kanssa.
”En ole nähnyt tätä ikinä. Tämä on otettu ilmeisesti vuonna 1956 meidän pihassa. Olimme salaseura Selipa”, hän selventää.
Kuvia näytetään myös hänen puheenvuoronsa aikana. Yhdessä niistä istuvat hänen isänsä ja veljensä Kaukaan tehtaan paloautossa vuosimallia 1937.
”Tällä autolla opettelin ajamaan neljätoistavuotiaana. Isä antoi ajaa tehtaan alueella, koska se oli aidattu. Sinne ei Eskon lain koura yltänyt.”
Salillinen miehiä hörähtää, ja ylikomisariona uransa tehnyt Esko Pöljö hymyilee leveästi.
Arvi Lind näyttää puheensa lopuksi reilun neljän minuutin pituisen filmin vuonna 1961 pidetyistä Lauritsalan kauppalan ensimmäisistä ylioppilasjuhlista, joissa hänkin sai valkolakkinsa.
”Olin käynyt jo melkein viikon jatkokoulussa työntämässä lautaa oikohöylään, kun oppikouluun pidettiin pääsykokeet, jotka läpäisin. Minusta olisi varmasti tullut hyvä työmies Kaukaan tehtaalle, mutta oppikoulun myötä elämän suunta muuttui.”
Eero Aresalon alun perin kaitafilmille ikuistamalla pätkällä on erityinen merkitys Hemmo Kousalle.
”Siinä näkyvät minun lisäksi äiti, isä ja Arvin kanssa samalla luokalla ollut veljeni Ossi. Hän kuoli syöpään vuonna 2010.”
Poikia tutkitaan
Lauritsalassa syntyneet tuottajat Pekka Koli ja Jussi Huttunen ikuistavat kauppalan poikien juhlakokouksen. He ovat tekemässä kauppalan itsenäisyyden aikaa käsittelevää tv-dokumenttia.
Paikalla ovat myös professori Marjaana Seppänen Helsingin yliopistosta, projektitutkija Elisa Tiilikainen Itä-Suomen yliopistosta ja tutkija Ilkka Pietilä Tampereen yliopistosta. He ovat aloittamassa kolmen yliopiston yhteistä tutkimushanketta Lauritsalan kauppalan poikien ainutlaatuisesta yhteisöllisyydestä.
Kiinnostus syntyi Viva-lehdessä helmikuussa 2015 julkaistun jutun perusteella.
”Olemme kiinnostuneita ikääntymisestä ja yhteisöllisyydestä eri näkökulmista. Lauritsalan poikien kanssakäyminen on ainutlaatuisen laajaa ja tiivistä”, Seppänen perustelee.
Kauppalan poikien tarinaa ja muistoja on ikuistettu jo kahteen teokseen. Haitanneeko tuo mittää –muistelma- teos ilmestyi vuonna 2010 ja Viisi vuotta eikä suotta vuonna 2012.
”Ainakin yksi kirja saadaan vielä aikaisiksi”, lupaa Erkki Sundström.