Ellen Jokikunnas Annassa: ”Äidin menetys pelottaa minua”

Helmiradion aamuohjelmaa juontava Ellen Jokikunnas kertoo tuoreessa Annassa kuluneiden viikkojen olleen vaikeita. Haimasyövän kanssa kamppaillut äiti sai aivoverenvuodon.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”En todellakaan ole vielä siinä tilanteessa, että haluaisin miettiä roolien vaihtumista. Olen tottunut siihen, että äiti ja isä huolehtivat meistä lapsista edelleen”, Ellen Jokikunnas sanoo.

Helmiradion aamuohjelmaa juontava Ellen Jokikunnas kertoo tuoreessa Annassa kuluneiden viikkojen olleen vaikeita. Haimasyövän kanssa kamppaillut äiti sai aivoverenvuodon.
(Päivitetty: )
Teksti:
Päivi Ekola

Helmiradion Aamua juontava Ellen Jokikunnas esiintyy julkisuudessa harvakseltaan. Viime syksynä hän pääsi pitkästä aikaa otsikoihin avioiduttuaan pitkäaikaisen seurustelukumppaninsa Jarin kanssa.

”On niin siistiä olla vaimo! Se kikatuttaa minua vieläkin. Jari halusi minut ja kanssani naimisiin, vaikka monen vuoden ajan pelkäsin sitoutua lopullisesti. Se ei saanut häntä luovuttamaan. Ihana mies. Hullu mikä hullu”, Ellen kertoo tuoreessa Anna-lehdessä onnellisena.

Ellen Jokikunnas suree äidin sairautta

Onnea kuitenkin varjostaa huoli: Ellenin äiti on sairastunut vakavasti. Äiti joutui teho-osastolle marraskuun lopussa aivoverenvuodon takia, ja oli pitkään tehohoidossa.

”Olen nukkunut huonosti ja itkenyt kaksi viikkoa, ja kohta minulla on isommat silmäpussit kuin tissit”, Ellen Jokikunnas kertoo Annassa.

62-vuotias äiti sairastui haimasyöpään viitisen vuotta sitten mutta parani niin, että on saattanut elää melkein normaalia elämää.

”En todellakaan ole vielä siinä tilanteessa, että haluaisin miettiä roolien vaihtumista. Olen tottunut siihen, että äiti ja isä huolehtivat meistä lapsista edelleen.”

Välit äitiin ovat kunnossa

Lääke huoleen ja suruun ovat olleet normaali arki ‒ Jari, oma koti, Reino-koira, ystävät ja perhe sekä mielenkiintoinen työ. Ellen Jokikunnas harrastaa nikkaroimista, ja varsinkin silloin, kun on vaikeaa, hänen kätensä alkavat syyhytä. Silloin hän tarttuu naulapyssyyn ja ryhtyy remontoimaan tai kunnostamaan huonekaluja. Nyt hän raahasi kotiin satakiloisen lipastonrämän niin kuin on juuri tehnyt.

Annassa Ellen kertoo olevansa iloinen, että välit äitiin ovat kunnossa. Kun äiti sairastui edellisen kerran, heidän oli pakko selvittää suhteensa kipukohtia perinpohjaisesti.

”Meillä on aina ollut räiskyvä ja hankala suhde, mutta menettämisen pelko sai meidät puhumaan asioista. Sen jälkeen olemme ymmärtäneet toisiamme paljon paremmin, emmekä enää ajaudu riitoihin.”

”En pelkää kuolemaa, mutta äidin menetys pelottaa minua. Siihen en ole valmis”, Ellen sanoo.

X