Estelle ja Leonore ovat Ruotsin kuninkaalliset kullanmurut

Ruotsin prinsessoilla Estellellä ja Leonorella on melkein sama syntymäpäivä ja ikäeroakin vain kaksi vuotta. Heidän elämänsä tulevat kuitenkin kulkemaan hyvin eri lailla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Estelle pääsi hiihtämään ihan kotikulmilla, Hagan linnan puistossa Tukholmassa.

Ruotsin prinsessoilla Estellellä ja Leonorella on melkein sama syntymäpäivä ja ikäeroakin vain kaksi vuotta. Heidän elämänsä tulevat kuitenkin kulkemaan hyvin eri lailla.
(Päivitetty: )
Teksti:
Elina Koivunen

”Serkusta tulee heti ystävä koko elämän ajaksi.”

Näin sanaili Ruotsin prinsessa Madeleine viime keväänä, kun hän julkaisi ensimmäiset yhteisvalokuvat esikoistyttärestään prinsessa Leonoresta ja tämän serkusta, prinsessa Estellestä.

Madeleine synnytti esikoisensa New Yorkissa, jonne muut kuningasperheen jäsenet matkustivat tulokasta katsomaan.

Valokuviin serkut oli asetettu vieri viereen, melkein sylityksin.

Prinsessa Estelle, kruununprinsessa Victorian esikoinen, oli tuolloin kahden vanha. Hän suukotti New Yorkin -serkkuaan pään päälle ja laski sormillaan tämän paljaita varpaita.

Nyt asetelma on muuttunut.

Prinsessa Leonore kastettiin kesäkuussa Tukholmassa kuninkaallisin menoin.

Sen jälkeen prinsessa Madeleinen perhe vietti Ruotsissa pääosan viime kesästä ja muutti vuodenvaihteessa Ruotsiin.

Serkkujen tapaamiset eivät ole enää harvinaista herkkua, vaan osa normaalia elämää.

Yksi ja kolme…

Serkuksilla on melkein sama syntymäpäivä. Prinsessa Leonore täytti vuoden 20. helmikuuta ja prinsessa Estelle kolme 23. helmikuuta.

Kahden vuoden ikäero ei ole iso asia.

Kumpikin on myös prinsessa ja kumpaakin sopii puhutella hänen kuninkaalliseksi korkeudekseen.

Estelle on lisäksi Itä-Götanmaan herttuatar ja Leonore Gotlannin herttuatar.

Ihan samalla viivalla nämä Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian lapsenlapset eivät silti ole.

Jollei mitään mullistavaa tapahdu, Estelle on jonakin päivänä Ruotsin kuningatar.

Sen sijaan Leonore saa luultavasti tehdä elämässään melkein mitä tahtoo. Prinsessaksi syntyneenä hän saanee näitä mahdollisuuksia tavallista enemmän.

Viides sija

Toki myös Leonore on kruununperimyslistalla. Hänen edellään ovat Victoria, Estelle, prinssi Carl Philip sekä oma äiti.

Jos Estelle saa sisaruksia, nämä asettuvat Leonoren edelle.

Niin tekee myös jokainen prinssi Carl Philipille ja Sofia Hellqvistille syntyvä lapsi. Pariskunta menee kesäkuussa naimisiin, joten vauvoja voidaan pian alkaa odottaa myös sillä suunnalla.

Sen sijaan kesällä syntyvä Leonoren pikkuveli tai pikkusisko asettuu listalla hänen jälkeensä.

Leonoren asema muuttuu radikaalisti vain, jos Estelle jää Victorian ja prinssi Danielin ainokaiseksi, ja jos Carl Philipille ei synny perillisiä.

Siinä tapauksessa Leonore on valtakunnan varaperijä.

Tämä mahdollisuus voi selittää sen, että Kaarle XVI Kustaa teki Leonoresta prinsessan.

Mitenkään itsestään selvä ratkaisu se ei ollut. Esimerkiksi Norjassa prinsessa Märtha Louisen tyttäret eivät ole prinsessoja.

Kuninkaan neljän siskon jälkikasvusta vain prinsessa Birgitan lapset ovat prinssejä ja prinsessoja ja hekin siksi, että Birgitan puoliso on saksalainen prinssi.

Yhtä hyviä ollaan

Suvun naisväki pyrkinee kasvattamaan pikku prinsessoja tässä vaiheessa tasavertaisesti. Se on kummankin etu.

Yhdenvertaisuus on hyväksi myös tyttöjen orastavalle ystävyydelle, jota kannattaa vaalia.

Silti muutokset häämöttävät jo.

Leonoresta tulee kesällä isosisko. Koska ikäero jää pieneksi, Leonoren etuoikeutettu aika äidin sylissä jää lyhyeksi.

Leonore saanee myös serkkuaan rennomman kasvatuksen. Tätä oletusta tukee sekin, että Leonoren äidin elämää ovat sävyttäneet äkkikäännökset ja kapinahenki.

Madeleine on seikkailunhaluinen, hän ottaa riskejä.

Estelle sen sijaan saa vanhemmiltaan tulevaisuudessakin paljon huomiota.

Näin käy siinäkin tapauksessa, että Estelle saisi sisaruksia. Estellen koulutus tulevaksi hallitsijaksi on nimittäin jo alkanut.

Hän ”edustaa” vanhempiensa rinnalla, ja ”opiskelee” englantia.

Viime vuonna Estelle laitettiin päiväkotiin, jotta hän oppisi sosiaalisia taitoja.

Isien perintö

Puolisovalinnassa Victorialla taisi olla enemmän rohkeutta kuin sisarellaan.

Estellen isä, prinssi Daniel, kasvoi pienellä paikkakunnalla tavallisessa ruotsalaisessa perheessä. Ennen avioi- tumistaan hän toimi kuntosaliyrittäjänä.

Estellen juuret ovatkin isän puolella lujasti Ruotsin kansan syvissä riveissä.

Danielin vanhempien Olle ja Ewa Westlingin kautta tuleva hallitsija saa monipuolisemman kuvan yhteiskunnasta ja tuntumaa tavallisten ihmisten elämänpiireihin.

Sen sijaan Leonore, joka ehti asua kahdessa maassa ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä, on jo nyt maailmankansalainen. Hän on kosmopoliitti, kuten isänsä.

Madeleinen aviomies Christopher O’Neill on äveriäs liikemies. Hän tulee samoista yläluokkaisista piireistä, joissa kuninkaalliset liikkuvat.

Lontoossa syntyneen, Sveitsissä koulua käyneen amerikkalaisen Christopher O’Neillin juuret ulottuvat isän puolella Skotlantiin ja Italiaan, äidin puolella Saksaan ja Tšekkiin.

Kansan suosiossa

Prinsessojen isien suhde Ruotsin kuningashuoneeseen eroaa melko lailla.

Estellen isästä tuli avioituessaan Ruotsin prinssi. Hän luopui elämästään Daniel Westlinginä ja aloitti uuden kuningashuoneen jäsenenä, aina muutaman askeleen vaimonsa jäljessä.

Christopher O’Neill teki naimisiin mennessään toisenlaisen ratkaisun. Siihen oli hyvät syyt, sillä Madeleinen asema on aivan eri kuin kruununprinsessa Victorian.

Joka tapauksessa Chris O’Neillin on koettu suhtautuvan Ruotsiin ja ruotsalaisiin hiukan ylimielisesti.

Madeleinea ei myöskään arvosteta Ruotsissa samalla tavalla kuin Victoriaa.

Vaikka Madeleinella on paljon myös ihailijoita, juuri hänestä on tullut jonkinlainen kuninkaallisten velton luksuselämän symboli.

Tällä hetkellä Madeleinen suosio on nousussa, sillä hän on edustanut hovia viime viikkoina ahkerasti.

Tilanne voi silti muuttua nopeasti, jos Madeleinen perhe päättää lähivuosina sittenkin asua mieluummin vaikkapa Lontoossa.

Siinä tapauksessa vanhempien viat ja puutteet voivat alkaa heijastua Leonoreen.

Ainakin on epätodennäköistä, että Leonoresta tulisi Ruotsissa koskaan ihan niin suosittua kuin Estellestä.

Estelle on paitsi reipas, myös hyvin ruotsalainen. Itse asiassa Estelle tuntuu nyt jo perineen vanhempiensa kansansuosion.

Kullan kalliit

Estelle ja Leonore ovat äärettömän rakkaita isovanhemmilleen, vaikka Silvia tunnustikin jokin aika sitten, ettei ehdi tavata lapsenlapsiaan ihan niin paljon kuin haluaisi.

Monarkialle somat pikku prinsessat ovat kullan arvoisia.

Suloiset lapset vetoavat keski-ikäisiin naisiin, jotka muutenkin seuraavat eniten kuninkaallisten kuulumisia ja ihailevat näitä.

Viimeksi monarkian suosio nousi Ruotsissa rakettimaisesti 1980-luvun alussa, kun Kaarle Kustaan ja Silvian kolme lasta olivat pieniä.

Victorian, Carl Philipin ja Madeleinen kohdalla vanhemmat halusivat heille niin tavallisen lapsuuden kuin mahdollista.

Viime aikojen ääri-ilmiöt ja terrorismin uhka Euroopassa heijastuvat myös pikkuprinsessojen elämään.

Jatkossa normaalin elämän saavuttaminen voi vaatia isompia ponnistuksia. Asioita pitää harkita vakavammin.

Joka tapauksessa prinsessoille halutaan antaa turvallinen lapsuus ja kasvurauha.

Siihen kuuluu varjeleminen liialta julkisuudelta.

Viimeinen prinsessa

Estellen kohdalla julkinen huomio ei lakkaa ikinä. Ei ainakaan, jos Ruotsi säilyy monarkiana – eikä heti sen jälkeenkään, jos siitä luovuttaisiin.

Estellen naimisiinmenoa tullaan valmistelemaan monta vuotta etukäteen. Siihen vaaditaan lupa hallitsijalta ja hallitukselta.

Leonoren julkinen elämä päättyy todennäköisesti silloin, kun hän menee naimisiin. Siinäkin asiassa hän on serkkuaan vapaampi.

Samantapainen kuvio nähtiin Victorian ja Madeleinen kohdalla. Victoria odotti avioitumislupaa vuosikaudet.

Madeleine sen sijaan meni kihloihin, purki kihlauksen, muutti toiselle puolelle maapalloa, löysi pian uuden rakastetun ja meni nopeasti tämän kanssa naimisiin – samalla kun jo odotti Leonorea.

Vastaavanlaiset rajoitukset nähtäneen nuoremmassakin sukupolvessa.

Tosin valtio tuskin tulee kustantamaan Leonorelle kuninkaallisia häitä.

Leonore onkin sukulinjansa viimeinen prinsessa.

Ellei hän sitten päädy naimisiin prinssin kanssa. Kiinnostavin vaihtoehto olisi Ison-Britannian puolitoistavuotias perintöprinssi George.

Siinä tapauksessa Leonorestakin tulisi kuningatar – Englannin kuningatar.

X