F1-selostaja Niki Juusela: ”Pääni on tikattu monta kertaa”

Tunnustan,

että rakastan kahta villakoiraamme Pabloa ja Diegoa sekä tietysti vaimoani. Olemme olleet vaimon kanssa kimpassa jo kuusitoista vuotta, joista kuusi vuotta naimisissa. Pablo ja Diego ovat meidän lapsiamme.

Perheen lisäksi rakastan musiikkia ja etenkin rumpujen soittoa. Rummut ovat esteettisestikin hieno soitin. Minulla on nytkin oma bändi, jonka kanssa treenaamme tulevan kesän hääkeikkaa varten.

Saan soittaa kaikessa rauhassa kotona, koska rumpuni sijaitsevat erillisessä ulkorakennuksessa. Siellä sijaitsee myös ajosimulaattorini. Ajotuoli on ammatillisestikin tosi kätevä, koska voin tutustua erilaisiin rataosuuksiin ennen varsinaista formulakisaa.

Vaimoni ei ymmärrä yhtään ajosimulaattorin päälle. Hänhän pitää minua ihan lapsena, eikä se väärin ole. Olen sitä mieltä, että elämässä pitää tehdä asioita, joista nauttii.

On olemassa niin paljon ”kaappilapsia”, jotka haluaisivat tehdä juttuja, mutta eivät vain kehtaa tai uskalla. Asiat pitää aina hoitaa niin kuin kuuluu, mutta muuten elämästä kannattaa nautiskella.

Pelkään,

että jonain päivänä matto vedetään alta, ja minä tai joku läheisistäni sairastuu vakavasti. Aina toivoo saavansa olla vain perusterve, ei sen kummempaa. Voit olla vaikka F1-mestari kaikkine rikkauksinesi, mutta jos tulee tieto, että elinaikaa on vain puoli vuotta jäljellä, ei mikään maallinen mammona lämmitä.

Senkin takia jokainen päivä pitää elää kuin se olisi viimeinen. En tarkoita mitään dekadenssia, vaan että viettäisi aikaa niiden ihmisten kanssa, jotka tekevät onnelliseksi.

Suutun,

kun kohtaan huonon kuljettajan liikenteessä. Myönnän saaneeni itsekin parit ylinopeussakot. Sen pahempaa minulle ei ole tien päällä sattunut.

Minua suututtaa myös se, jos joudun kuuntelemaan huonoa musiikkia. Suosin itse heviä ja hard rockia, mutta myös brittipoppia ja kantriakin. Muistan tehneeni nuorena itselleni Iron Maiden -lippiksen. Se taitaa olla vieläkin jossain mutsilla tallessa.

Minua suututtaa myös eläinten huono kohtelu. Lisäksi omakotitalossa asuminen kaikkine pihatöineen suututtaa. Luontokin tulee joskus turhan lähelle: viimeisten pakkasten aikaan meillä kävi hiiriä keittiössä. Siellä niitä hutkittiin jääkiekkomailat kädessä. Villakoira Pablo onneksi hoiti niistä kaksi.

Niki Juusela haaveilee pääsevänsä formula-auton rattiin. © Kari Hautala/Otavamedia

Unelmoin

siitä, että saisin jatkaa tässä duunissa pitkään. Haluaisin syventää tietotaitoani ja osaamistani lisää ja olla kertomassa suomalaiskuljettajien menestymisestä hamaan tulevaisuuteen saakka.

Olen fanittanut formuloita pikkupojasta asti. Lapsena katsoin kaikki mahdolliset kisat telkkarista ja luin juttuja lehdistä. Vauhdin maailma -aviisi oli siihen aikaan kovassa kulutuksessa.

Olen aina ollut innostunut vauhtilajeista. Nuorempana ajoin muun muassa motocrossia ja BMX-pyörälläkin vetelin hyppyreistä. On sattunutkin, ja esimerkiksi pääni on tikattu monta kertaa. En ole koskaan pelännyt ruhjeita – päinvastoin. Arpihan on vain merkki eletystä elämästä!

Suurin unelmani on edelleen päästä ajamaan kunnolla formulaa. Viime kesänä ajoin vartin verran Williamsin autoa, mutta eihän se riittänyt tyydyttämään vauhdin nälkää. Nyt kun mietin, niin crossipyörän kyllä haluaisin. Pitääkin kysyä lupaa vaimolta!

Rakastan

matkustamista työn mukana. Reissaaminen on aina ollut minun juttuni, ja olen matkustanut paljon työni puolesta. Urheilun välittäminen paikan päältä on kivaa. Tunnelmat välittyvät kotikatsomoihin ihan eri tavalla kuin neljän seinän sisältä.

Tällä kaudella selostan kuusi kisaa paikan päällä. Pääsen muun muassa Texasiin ja Abu Dhabiin. Formu- loissa saa tavata mielenkiintoisia tyyppejä.

Olin pari viikkoa Barcelonassa ja pääsin F1-varikkotoimittajan Mervi Kallion opastamana tutustumaan talleihin ja kulissien takaiseen elämään. Sieltähän ne kontaktit ja huhut saadaan.

F1-maailma perustuu todella paljon verkostoitumiseen ja luottamukseen. Sitten kun sinuun luotetaan, niin saat kuulla vähän enemmän uutisia. Jos naama taas ei miellytä, niin siihen se hupi loppuu. Merviä en voi kuin kehua. Hän teki ilmiömäisen sisääntulon jo heti ensimmäisenä vuotenaan. Mieletön tyyppi.

Ennustan,

että kun täytän 40 vuotta, niin selostan formuloita todennäköisesti Itävallassa. Ikäkriisi ei vaivaa minua pätkääkään, enkä ymmärrä koko juttua. Pidän ikääntymisestä, ainakin vielä nyt, kun se ei näy juuri missään.

Iän myötä ihmiselle tulee mahtavaa varmEuutta. Tykkään siitä, että voin katsella maailmaa omasta vinkkelistäni, eikä minun tarvitse välttämättä mukautua maailman menoon.

Ehkä ikä näkyy siinä, että ulkona tulee juhlittua harvemmin. Nautin ennemmin koti-illoista kavereiden kanssa.

Lue myös:

Formula ykkösissä odotettavissa yksi  kaikkien aikojen suomalaiskausista