Vaihdevuodet tekivät Hanna Sumarin elämästä helvetin: ”Aion jatkaa hormonikorvaushoitoa vielä vanhainkodissa – sain sen avulla elämäni takaisin”

Toimittaja ja juontaja Hanna Sumari, 60, kärsi kauan vaihdevuosioireista, ennen kuin löysi avun estrogeenista. Nykyään hän tietää, että kuusikymppisenäkin voi kukoistaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Hanna Sumarin mielestä vaihdevuosia on turha pelätä. ”Haluaisin sanoa minua nuoremmille naisille, että elämä voi olla ihanaa loppuun saakka, kunhan pitää itsestään huolta”, Hanna sanoo.

Toimittaja ja juontaja Hanna Sumari, 60, kärsi kauan vaihdevuosioireista, ennen kuin löysi avun estrogeenista. Nykyään hän tietää, että kuusikymppisenäkin voi kukoistaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Eveliina Lauhio

Kaikki alkoi Tallinnasta kolme vuotta sitten. Hanna Sumari oli perheensä kanssa syömässä paikallisessa ravintolassa. Viereisessä pöydässä istui suomalaisista naisista koostuva seurue, joka oli juhlatuulella.

Iloisen puheensorinan ja nauruntyrskähdysten ääni voimistui lounaan edetessä. Hannaa ärsytti. Hän ei pystynyt keskittymään ruokailuhetkeen perheensä kanssa, koska hän kiinnitti jatkuvasti huomiota naapuriseurueeseen. Hannaa sapetti myös erään naisen liian matalalla keikkuvat housut.

Ruokailun jälkeen Hannan mitta tuli täyteen.

”Pidätte niin helvetillistä meteliä, että kaikki häiriintyy. Ja sinuna peittäisin tuon ravintolasalille näkyvän koko persvaon”, Hanna tokaisi seurueessa istuneelle naiselle.

Kotimatkalla Hanna harppoi muun perheen edellä ja purskahti hysteeriseen itkuun. Raivostumisen tunnekuohu vaihtui nopeasti häpeään. Hän tunsi nolanneensa perheensä ja pilanneensa elämänsä.

”Kai ymmärrät, että minulla on vaihdevuodet. Tämä on yhtä helvettiä”, Hanna parkui miehelleen.

Sydämentykytyksiä ja vessareissuja

Nykyään Hannaa jo naurattaa episodi, jota hän hetken piti maailmanloppuna. Hanna rohkaistui kirjoittamaan tapahtumasta blogiinsa. Teksti aiheutti palauteryöpyn. Jotkut ihmettelivät Hannan kipakkaa käytöstä ravintolassa, mutta suurin osa palautteista oli empaattisia. Moni nainen pystyi samastumaan siihen, miten kireällä hermot vaihdevuosien aikaan voivat olla.

”Olin vuorotellen ärtynyt, masentunut, itkuinen, aloitekyvytön ja iloton. Moni minulle kirjoittaneista naisista kertoi kokeneensa samaa.”

Mielialavaihteluiden lisäksi Hanna kärsi myös muista tyypillisistä vaihdevuosioireista. Palelu oli jatkuvaa, ja unettomuus alkoi haitata jaksamista. Pissalla oli rampattava aiempaa useammin.

Sydän muljahteli, ja tuntui siltä kuin se olisi jättänyt lyöntejä väliin. Kerran rytmihäiriöt äityivät niin pahoiksi, että Hanna lähti keskellä yötä sairaalaan.

Hanna on puhunut suoraan myös vaihdevuosien vaikutuksesta seksielämään. Hannan limakalvot ohenivat ja kuivuivat. Pahimmillaan ne menivät rikki pelkästä wc-paperin pyyhkäisystä.

”Kutisevat ja kirvelevät ulkosynnyttimet olivat kuin tulinen helvetti, jonne ei halunnut päästää rakastavaa kättä tai mitään muutakaan rakkauteen liittyvää. Kuivat limakalvot tekivät seksielämästä mahdotonta”, Hanna on kirjoittanut blogissaan.

Tallinnan räjähdyksen jälkeen Hanna tajusi, kuinka paljon vaihdevuosien aiheuttamat oireet haittasivat hänen elämäänsä. Hän haki apua.

Hanna Sumari

Fyysisten vaivojen lisäksi Hanna kärsi vaihdevuosien aiheuttamista mielialavaihteluista. ”Olin vuorotellen ärtynyt, masentunut ja aloitekyvytön”. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Pelastava silikonirengas

Lääkäri suositteli Hannalle hormonikorvaushoitoa. Hanna oli valmis kokeilemaan mitä tahansa, joka helpottaisi hänen oloaan. Tuolloin Hanna ei vielä tiennyt, että se jopa muuttaisi hänen elämänsä.

”Olin aluksi skeptinen.”

Lääkäri määräsi Hannalle estrogeenia sisältävän hormonirenkaan, joka asetetaan itse emättimeen ja vaihdetaan kolmen kuukauden välein. Notkea silikonista valmistettu rengas luovuttaa estrogeenia paikallisesti.

”Jo ensimmäisenä kuukautena limakalvoni tulivat täysin kuntoon. Kuivuudesta, kutinasta tai hankaluuksista ei ollut enää tietoakaan. Rengas vei myös ylimääräiset vessajuoksut mennessään.”

Hormonirengas oli Hannan mielestä alusta alkaen helppo käyttää. Sen paikalle laittaminen ja vaihtaminen eivät tuottaneet ongelmia.

”Rengas ei häiritse seksielämää mitenkään, vaan päinvastoin parantaa sitä, koska limakalvot pysyvät terveinä. Rengas toi paljon ihanaa takaisin elämääni.”

Naisen ei kuulu kärsiä

Hormonikorvaushoito vaikutti kaikin puolin positiivisesti Hannan oloon. Mieliala tasoittui, uni maistui taas ja sydämentykytykset lakkasivat.

”Estrogeeni on elämän eliksiirini.”

Hanna ihmettelee, miksi joidenkin naisten on vaikea saada lääkäri määräämään hormonikorvaushoitoa, vaikka vaihdevuosien häiritsevät oireet olisivat ilmeiset.

”Kokemukseni ja kuulemani mukaan monilta lääkäreiltä puuttuu vaihdevuosista tietoa ja taitoa.”

Samoilla linjoilla on tamperelainen gynekologi Maija Kajan, joka on osallistunut vaihdevuosikeskusteluun. Kajanista vaikuttaa siltä, kuin vaihdevuodet tulisivat valtaosalle naisista ja myös lääkäreille yllätyksenä. ”Valtava joukko naisia murtuu, tuhannet heidän läheisensä kärsivät ja Suomi menettää miljoonia euroja, koska lääketieteellisten tutkimusten tuloksia ei sovelleta elämään”, Kajan kirjoitti Helsingin Sanomissa.

Hanna on samaa mieltä. Hän huomauttaa, että vaihdevuodet koskevat vähintään välillisesti jokaista meistä.

”Jos sinulla ei ole vaihdevuosia, äidilläsi, siskollasi, tädilläsi, pomollasi tai lähikaupan kassalla on. Saatat joutua niistä osalliseksi esimerkiksi niin, että joku aukoo sinulle päätä ravintolassa”, Hanna sanoo ja naurahtaa.

Hanna tuomitsee ajatuksen, että vaihdevuodet olisivat luonnollinen asia, josta naisen kuuluisi kärsiä.

”Elämästä tulee nauttia. On kivikautinen ajatus, että naisen pitäisi kärsiä vaihdevuosista, kun nykyään siihen on olemassa tehokasta hoitoa.”

Minkälainen Hanna sitten olisi, jos hän ei käyttäisi säännöllisesti estrogeenia? Hannalla on asiasta selkeä näkemys.

”Olisin ympäristömyrkky. Olisin kiukkuinen, väsynyt ja onneton nainen, joka selviäisi arjestaan pelkän sisun avulla. Parisuhteeni olisi todennäköisesti katastrofaalisessa tilassa, jos en käyttäisi hormonikorvaushoitoa.”

Hyvästit häpeälle

Häpeä on Hannan mielestä suurin syy sille, että vaihdevuosioireiden helpottaminen tuntuu olevan monelle vieras ajatus.

”Homoseksuaalisuudesta ja muunsukupuolisuudesta keskustellaan nykyään avoimesti, mutta vaihdevuodet ovat edelleen jonkinlainen tabu”.

Hanna on kirjoittanut blogissaan omista kokemuksistaan vaihdevuosista ja niiden hoitamisesta. Palautteen määrä kertoo, että naiset kaipaavat vertaistukea.

Hanna on saanut monia viestejä, joissa naiset kuvailevat, miten he peittelevät ja häpeävät vaihdevuosia. Hankalista oireista ei kerrota usein edes kumppanille.

”Naisten viestit ovat hämmästyttävän samankaltaisia. Naisten kannattaisi keskustella aiheesta keskenään. On aina helpottavaa huomata, että en olekaan ainoa, jolla on tällaisia oireita.”

Hanna toivoo avointa ja ymmärtäväistä keskustelua vaihdevuosista ja sitä, että erilaisia hoitomuotoja tuotaisiin reilusti esille. Hänestä on älytöntä, että niin moni nainen kärsii turhaan.

”On myös kamalaa, kuinka paljon olen kuullut naisilta siitä, että he ovat saaneet lääkäriltä vääränlaista hoitoa. Vaihdevuosista johtuvaa oireilua saatetaan lääkitä virheellisesti esimerkiksi masennuslääkkeillä.”

Hanna Sumari

© TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Kukoistava kuusikymppinen

Jokaisesta asiasta on löydettävissä positiivinen puoli. Näin Hanna ajattelee elämästä. Myös vaihdevuosista on seurannut Hannalle iloa.

”Oli helpottavaa, kun kuukautiset loppuivat, sillä ne tulivat yleensä aina väärään aikaan ja väärässä paikassa.”

Hanna on oppinut myös suhtautumaan kehoonsa rennommin vaihdevuosien alettua. Laihduttaminen on kuulunut Hannan elämään lapsesta lähtien. Ensimmäiselle laihdutuskuurille Hanna ryhtyi 12-vuotiaana. Äiti oli ostanut isosiskon häitä varten kauniin mekon, johon Hannan tuli mahtua.

”Taustastani johtuen kamppailen kehonkuvani kanssa varmaan lopun elämäni. Vaihdevuodet ovat tuoneet minulle kuitenkin lempeyttä itseäni kohtaan.”

Hanna on ymmärtänyt, että kuusikymppisenäkin voi kukoistaa. Kun syö terveellisesti, liikkuu säännöllisesti, nukkuu hyvin ja vaalii läheisiä ihmissuhteita, elämä maistuu hyvältä.

Estrogeeniä sisältävän hormonirenkaan käyttäminen on tärkeä osa Hannan hyvinvointia.

”Aion jatkaa hormonikorvaushoitoa vielä vanhainkodissa. Olen saanut sen avulla elämäni takaisin.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 11/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X