Jari Järvelän teos tarkastelee sisällissotaa lapsen silmin – Kosken kahta puolta vei kirjailijan vuoteen 1918 isoäitiensä kautta

Ketkä kätkeytyvät Kosken kahta puolta -romaanisi henkilöiden taakse?

He ovat mummejani, mutta kirjaan heidän etunimensä on muutettu. Sofia oli isäni ja Aino äitini äiti.

Aino asui Vammalan Nälkälänmäessä ja Sofia keskustassa. Niiden välisen sillan alla pauhaa yhä koski. Punaisten puolen nälkälänmäkeläiset eivät ylittäneet siltaa keskustan puolelle, eikä valkoinen keskustan väki käynyt Nälkälänmäessä.

Aino oli sisällissodan aikana noin kymmenvuotias, Sofia hieman häntä vanhempi.

Kertoivatko mummit itse sinulle, mitä kokivat sisällissodan aikana?

Vietimme isosiskoni kanssa useita lapsuutemme kesiä kummankin mummin luona, ja minä kuuntelin salaa, kun he kertoivat sisällissodan tapahtumista vanhemmilleni ja muille aikuisille. Kirjaan on yhdistetty useana kesänä kuulemiani tarinoita yhdeksi kertomukseksi.

Kirjan kertojana on seitsemänvuotias Jari, koska sen ikäinen lapsi elää todellisuuden ja mielikuvituksen rajapinnalla. Muistan, miten itse seitsemänvuotiaana, yksin kotiin jäädessäni, kuvittelin talon täyteen hirviöitä ja aloin pelätä.

Kirjassa on kertojan mielikuvitusta, ja faktatietoa ehdin kerätä haastattelemalla aikoinani kumpaakin mummiani vuonna 2001 ilmestynyttä Veden paino -romaania varten.

Sisällissodassa Vammalassa syyllistyttiin julmuuksiin ja koko kauppala poltettiin –vihasivatko mummisi toisiaan?

En usko, että he vihasivat henkilöinä toisiaan. Ainolla ja Sofialla oli niin erilaiset taustat, etteivät he kyenneet ymmärtämään toisiaan. Ensimmäisen kerran mummit olivat samaan aikaan saman katon alla vasta vanhuksina sukumme juhlissa.

Sofia eli peräti 106-vuotiaaksi, ja Aino ehti täyttää 93 vuotta. He kävivät ainakin kerran yhdessä kahvilassa, mikä oli suuri saavutus ja sovinnonele kummaltakin.

Jari Järvelä kertoi toimittaja Ville Vanhalalle mummeistaan, joista hänen Kosken kahta puolta -romaaninsa kertoo. © Tommi Mattila / Otavamedia

Miten mummisi suhtautuivat vanhempiesi avioliittoon?

Äitini on kirjan Ainon ja isäni Sofian lapsi. Kun he joskus 1950-luvun lopulla tapasivat ensimmäisen kerran tanssilavalla, isä saattoi Nälkälänmäessä asunutta äitiäni vain sillan puoliväliin saakka.

Seuraavalla kerralla isä saattoi äitiä hieman pitemmälle siltaa myöten, ja kun he viimein kävelivät yhdessä sillan yli, oli jo myöhäistä perääntyä.

Mummit pitivät vanhempieni avioitumista järjettömänä liittona. Vammalassa oli myös yhä syvä juopa punaisten ja valkoisten välillä, joten vanhempani katsoivatkin parhaaksi muuttaa toiselle paikkakunnalle saadakseen elää rauhassa.

Miksi valitsit kirjan aiheeksi ja henkilöiksi oman sukusi tapahtumat ja ihmiset?

Aihe on ollut mielessäni jo kymmenkunta vuotta, mutta en olisi aikaisemmin osannut kirjoittaa mummeistani sisällissodassa. Nyt katsoin ajan olevan kypsä tälle tarinalle. Kun vielä vaimoni Kirsi kannusti minua kirjoittamaan aiheen romaaniksi, niin tartuin toimeen.

Kirja ei todennäköisesti ole kaikille sukulaisilleni mieluista luettavaa. Tarina on sellainen, josta ei joidenkin mielestä pitäisi edes puhua. Ihmiset haluavat unohtaa omaan tai sukunsa historiaan liittyvät ikävät asiat.

En tiedä, säilyykö minulla välit kaikkiin sukulaisiini. Ainakin yksi heistä sanoi tekevänsä kaikkensa, että tämä kirja ei ilmestyisi, mutta tarina tuli siitä huolimatta kirjoitetuksi ja julki.

Vieläkö sisällissota vaikuttaa meidän elämäämme?

Sanotaan, että sota vaikuttaa sodan kokeneiden ihmisten jälkeläisiin aina neljänteen polveen saakka. Vanhempani ovat joutuneet elämään sisällissodan jättämän juovan kanssa, ja minä tiedostan sen heidän ja mummieni kautta. Ehkä sisällisota ei kuitenkaan enää vaikuta minun poikani elämään.

Kun kirjoitin mummieni tarinaa, ymmärsin entistä paremmin sen, että yhtä tai kahta totuutta ei ole olemassakaan. Sitä paitsi meidän kaikkien historiasta löytyy hyviä ja pahoja tekoja.