Johanna Försti tunnustaa: ”Olen sisimmältäni ihmisarka”

Tunnustan,

että pelkään ja rakastan esiintymistä. Vaikka ihmisten edessä on ihana olla, olen sisimmältäni ihmisarka. Toisten edessä ja arvostelun kohteena oleminen ei ole minulle helppoa, mutta pelon voittamisesta tulee osa esiintymisen nautintoa.

Monet ovat suorastaan syntyneet lavalle, mutta minä olen pienestä lähtien jopa pelännytkin sitä ja ajatellut, että älkää vain katsoko minua. Joskus lavalle noustessa jännittää kamalasti, mutta jännitys menee ohi. Siitäkin tulee voittajan tunne.

Voisin

hyvinkin lähteä myös tanssijaksi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan, jonka orkesterissa olen laulanut kaikilla kymmenellä kaudella.

Minua on kyllä pyydetty mukaan, mutta toistaiseksi olen vastannut ei. Ajatukseni ovat kuitenkin lientyneet, ja nyt sanon ehkä. Ikinä ei voi sanoa, että ei koskaan.

Tähdet, tähdet -ohjelma toi minulle itseluottamusta. Jouduin menemään epämukavuusalueelle ja tutustuin myös tanssikoreografioihin. Alussa olin kauhuissani, mutta muutaman jakson jälkeen tanssi rupesikin olemaan ymmärrettävää.

Opin yleensä kappaleet yhdestä kerrasta, mutta liikekieli on aivan eri asia. Mokaamisen pelko on iso. Mietin kumpi on vasen ja kumpi oikea. Mitä sitten jos tapahtuukin jotain? Olen jumpassakin ihan surkea. En tajua niistä kuviosta mitään.

Unelmoin

siitä, että minä ja läheiseni säilyisimme terveinä mahdollisimman kauan. Toiveeni on myös se, että saisin tehdä musiikkia: soittaa ja laulaa mahdollisimman kauan. Musiikki on koko elämäni ja tulee varmaan aina olemaankin.

Harrastan

hyötyliikuntaa, mutta nyt olen ollut tosi laiska. Olin kipeänä, ja ääneni lähti totaalisesti. Sen jälkeen en ole kunnon liikuntaa harrastanut. Harrastin aiemmin nyrkkeilyä, mutta nyt se on taas jäänyt.

En pysty

nukkumaan joka paikassa, mutta vähempikin uni riittää, kun tullaan kevättä kohti. Uni paras lääke on. Se huoltaa täysin myös äänen. Hyvän yöunen jälkeen olen kuin uusi ihminen.

Olen tullut suopeammaksi itseäni kohtaan. En enää mene paniikkiin, jos en saa nukuttua kahdeksaa tuntia. Neljä, viisi tuntiakin riittää. Myös asenne vaikuttaa. Jos alan velloa siinä, etten ole saanut nukuttua, niin varmasti väsyttää. Mieluummin ajattelen, että ensi yönä ehkä nukun paremmin.

En todellakaan elä boheemia elämää. Herään viimeistään kuuden, seitsemän aikaan, jolloin olen jo tikkana pystyssä.

Ennustan,

että kesääni mahtuu työn saralla kaikkea mahdollista laidasta laitaan. Jyväskylän kesässä vedämme Saaren Samin kanssa Allsång på Telttaa missä kaikki saavat laulaa. Olavinlinnan EloJubilee-festivaalilla esiinnyn Kuopion kaupunginorkesterin kanssa.

Suomi on kesällä kauneimmillaan. Ja vaikka olen kiertänyt Suomessa paljon, niin kyllä niitä paikkoja vielä on näkemättä. Esimerkiksi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla en valitettavasti ole hirveästi käynyt, vaikka olen sieltä päin kotoisin.

Uskon,

että tietynlainen sisukkuuteni ja voimakastahtoisuuteni ovat äidinmaidossa tulleita asioita. Sisukkuus on hyvä piirre. Sillä voitetaan paljon asioita.

Pohjalainen perheajattelu on aika matriarkaalinen. Jos juttelen pohjalaisen kanssa, tulevat murre ja murresanat heti päälle, vaikkei Evijärvellä niin voimakkaasti puhutakaan.

Olin

oppilas, joka treenasi kannustettaessa viulunsoittoa paljonkin. Aloitin viulunsoiton aika myöhään eli vasta 10-vuotiaana.

Kun taidot kehittyivät, treenasin teini-iässä jo monta tuntia päivässä. Koulun jälkeenkään homma ei lakannut, sillä koko kesä harjoiteltiin musiikkileirillä, missä soitettiin aamusta iltaan.

Ostin

itselleni jokin aika sitten sähkökitaran ja rupesin treenaamaan. Nyt olen alkanut ottaa sähkökitaran mukaan keikoille ja soitan jopa sooloja – ei mitään rämpyttämistä. Koen sähkökitaran haasteena.

Aloitin kitaraharrastuksen pikkuhiljaa, ensin akustisella kitaralla. Sitten ostin ukulelea hieman isomman kitalelen, jonka saa vaikka matkalaukkuun mukaan. Kitalelet on tarkoitettu lapsille, mutta aivan sama – sillä on hyvä harjoitella. Periaatteessa ei tarvitse mennä edes kitaratunneille, kun Youtubessa on nykyään jokaisesta kappaleesta opetusvideo.