Juha Mieto: ”Häviöt pitää vain hyväksyä”
Juha Mieto tietää, että elämä jatkuu myös karvaan tappion ja julman menetyksen jälkeen.
Juha Mieto hiihtää edelleen noin 500 kilometriä joka talvi. Kuva: Mikko Lehtimäki.
Kansanedustaja Juha Iisakki Mieto saapuu vetävin askelin tuttuun haastattelupaikkaan, nimeään kantavaan kurikkalaishotelliin. Mieto on juuri joutunut myöntämään tappionsa taistelussa Metsä-Botnian Kaskisten tehtaan säilyttämiseksi. Tehdas lopettaa toimintansa ja parisataa sellunkeittäjää joutuu kilometritehtaalle. Ei auttanut itku markkinoilla eikä painanut Mietaan sana hallituksen puheenjohtajalle.
”Lopettaminen on kova paikka koko alueelle. Kaikkia vaikutuksia ei vielä eres tieretä”, Mieto tuumaa harmistuneena.
Mutta hän jos kuka tietää, että elämä jatkuu myös karvaan tappion ja julman menetyksen jälkeen.
Kun Juha Mieto pari vuotta sitten ryhtyi kansanedustajaehdokkaaksi, tukijoukko sai purtavakseen visaisen pähkinän: mikä on Miedon ammatti? Hiihtäjälegendaksi kaikki häntä kutsuvat, mutta kelpaisiko se titteliksi virallisiin vaalipapereihin? Entä puuseppä? Ei, koska sitä työtä Mieto ei ollut tehnyt vuosikymmeniin. Freelancerina hän leipäänsä tienasi: avasi markkinoita ja urheiluhalleja, opetti sauvakävelyä ja kiersi luennoimassa.
Vaalipäällikkö oivalsi, että Juha Iisakki Miedon ammatti on Juha Mieto eli Mietaan Jussi ja that’s it.
”Vee-vee-vee piste vif -Mietaa” keräsi Vaasan vaalipiirissä hirmuisen, liki 14 000 äänen saaliin ja meni ”eruskuntahan jotta heilahti”. Ex-hiihtäjä sai kunniallisen tittelin, eikä voitto tullut sekunnin sadasosalla.
Ikuinen kakkonen
Koko hiihtomaailma muistaa, miten Mieto hävisi olympiakullan yhdellä vaivaisella sekunnin sadasosalla ruotsalaiselle Thomas Wassbergille. Tämä tapahtui vuonna 1980 Lake Placidissa. Hävittyyn sekunnin osaan ei olisi mahtunut edes partakarva, mutta juuri se teki kurikkalaishiihtäjästä legendan.
Falunin MM-kisoissa vuonna 1974 Mietaa jäi hopealle 30 kilometrinhiihdossa. Hänellä oli allaan perinteiset puusukset, kun taas voittaja Thomas Magnusson sujutteli maaliin uusilla lasikuiduilla. Yleisesti uskotaan, että Mieto olisi voittanut vesikelin kisan mennen tullen, ellei olisi ollut uskollinen suksivalmistajalleen.
Surullisen hahmon ritari, Kurikan Jätti, Pitkä-Jussi Mietaa saavutti kansainvälisillä hiihtoladuilla yhdeksän suurkisamitalia, mutta henkilökohtainen olympia- tai MM-kultamitali jäi ikuiseksi haaveeksi. Mietaasta tuli ajanottosysteemin uhri, sillä sadasosasekunteja mitattiin vain kolmissa olympialaisissa. Lake Placidin jälkeen aikarauta on rekisteröinyt sekunneista enää vain kymmenesosat.
Kaikkein eniten Mietaata harmittaa Sapporon häviö vuonna 1972. Silloin mies ei saanut 15 kilometriltä ollenkaan olympiamitalia, sillä pronssi jäi kuuden sadasosasekunnin päähän.
Mietaalla ei ole tapana jossitella, mutta hän myöntää miettineensä, miltä jaettu olympiakulta- ja pronssimitali olisivat kaulassa tuntuneet.
”Mutta niinhän se on, jotta omega näyttää ja testaajat mittaa. Lehemänkellolla olisin ollu paree, mutta valokennoja ei manipuloora”, hän kuittaa.
”En osaa sanua, olisko musta tullu toisemmoinen ihiminen, jos en olisi hävinny ja olisko jyväpaketti paremmas järijestykses. Voi olla, jotten nuorena miehenä olisi mahtunu housuuhini. Sapporon kisoos ikää oli vasta 22 vuotta ja 3 kuukautta.”
”Häviöt pitää vain hyväksyä. Kun sopivasti tuloo turpihin, se pistää elämän oikeelle urille.”
Elämän on jatkuttavaJuha Mieto uskoo kilpaurheilun ja kitkerien häviöiden kasvattaneen häntä ihmisenä erittäin paljon.
”Oon aina hyväksyny sen, jotta me ihimiset ollahan erimoisia. Ikäpäivänä en oo tuntenu katkeruutta enkä kateutta niitä kohtahan, jotka on menestyny. Päinvastoon, tuntuu kivalta, kun joku onnistuu. Kaikista eniten mua harmittaaki juuri se, jotta ihminen niin heleposti karehtii ja puhuu toisesta pahaa.”
Positiivisen elämänasenteensa Mietaa arvelee ammentaneensa jo lapsuutensa maaperästä. Pikkupoikana hänen toiveammattinsa oli renkipoika, joka kiertäisi mahapalkalla talosta taloon.
”Sata vuotta sitte eletys elämäs, siinä oli hohtoa ja sellaasesta haaveelin. Kova työnteko on ollu mulle aina suuri nautinto ja siihen oon kasvanu nuoresta pitäen. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, jotta sain kotoa niin hyvät evähät maailmalle. Hiihtouran ansiosta oon päässy kiertämähän muutaki ku puuliiveriä.”
Kirves on pysynyt pöllipinolla ja rankametsällä viihtyvän miehen parhaana kaverina kaikki nämä vuodet. Metsästä hän saa lohtua ja voimaa myös silloin, kun elämä tavalla tai toisella koettelee.
Yhdeksi elämänsä tiukimmista paikoista Mietaa mainitsee rakkaan Minna-vaimonsa kuoleman tapaninpäivän aamuna 1996. Minna menehtyi kotona sydänkohtaukseen. Yhtäkkiä Juhasta tuli leski ja kahdeksanvuotiaan Juha-Petterin yksinhuoltaja.
”Lähtöpäivää ei onneksi tierä etukätehen. Niin se on, jotta elämän on jatkuttava kuolemanki jäläkehen. Eihän poislähtevä ole niin ajatellu, jotta meille sureville läheisille jäisi tänne maanpäällinen helevetti.”
Kuoleman edessä hän myöntää lamaantuneensa, mutta vain hetkeksi.
”En tierä vaikuttiko urheelusta saatu paineensietokokemus, mutta jollaki lailla osasin hahmottaa, kuinka tästä eretähän. Jostaki tuli selekiä ajatus, jotta eressä on kymmenen vuoren projekti.”
Legendaariset lauseet
Kun poika tuli täysi-ikäiseksi, isän elämässä kääntyi uusi lehti, ja sitä lehteä luetaan nyt.
Mietaata kosiskeltiin eduskuntavaaleihin monet kerrat, mutta hän pysyi päätöksessään ja lähti peliin mukaan vasta viime vaaleissa, pitkän empimisen jälkeen, oman poikansa patistamana.
Juha Mieto ei haaveile eläkepäivistä eikä parisuhteesta. Kuva: Mikko Lehtimäki.
Talonrakennusmieheksi valmistunut Juha-Petteri on parhaillaan armeijassa ja syksyllä hän jatkaa tradenomiopintojaan. Mietaata ei ole koskaan harmittanut se, ettei omasta pojasta tullut urheilijaa.
”Kukin valittoo oman sarkansa. Ei sille mitää voi, jos ei oo mielenkiintoa kilipaurheeluun. Mä sanoosin, jotta tänä päivänä aiva liian moni vanhempi toteuttaa omia unelmiansa lasten kautta.”
”Ennen oli sanonta, jotta urheelu on vain leikkiä, mutta nykyään se on kyllä raakaa peliä ja pisnestä. Sääliksi kävis, jos samana nuorena miehenä joutuusin aloottamahan kilipaalemisen täs nykyyses maailmas. Tosissansa homma otettihin ennenki, mutta mukana oli palijo hurttia huumoria. Rahallisesti siitä ei kukaa hyötyny niin palijo, jotta olis pitäny toistansa karehtia. Jos tuli menestystä, ruskia kirijekuori oli vain pikkuusen paree ku muilla. Mahtoiko se riittää eres kulukorvaukseksi? Uran jäläkehen on joka penni pitäny ansaata kovalla työllä.”
Tappioiden hetkellä Mietaan suusta on kuultu monta legendaarista lausetta. Sen verran oli ”pisnestäkin” pelissä, että suksivalmistaja meinasi määrätä Kurikan suorasuulle sakot. Lehdessä nimittäin luki: ”Ennemmin mä uskon suomalaasehen avaruusaluksehen ku suomalaasehen suksehen.” Järvinen sai kuulla kunniansa toisenkin kerran, kun Mietaa totesi, ettei ”näillä airanseipähillä hiihrä sonnikaa”.
”Ei niitä heittoja loppujen lopuksi niin nekatiivisesti otettu, vaikkei ne varmahan kovin mieltä ylentäviä ollukkaa.”
Homma selkäytimessä
Urheilijalegendan viitasta ei ole tullut Juha Miedolle taakkaa. Ainakaan hän ei sitä myönnä. Mies tunnetaan missä ikinä hän kulkeekin.
”Neljän seinän sisällä on ainua paikka, johona saan olla rauhas”, hän hekottaa, tietoisena siitäkin, että oman paikkakunnan opaskierroksilla bussit ajavat kotitalon ohi, eikä urheilijalegendan asumus jää näyttämättä.
Mietaata on helppo lähestyä ja hän huomioi ihmiset ympärillään kaikkialla, vaihtaa sanan ja toisenkin.
”Homma on vähä niinku selekäytimes. Vaikia mun olis toisella lailla käyttäytyä. Asiat tapahtuu tilanteen mukahan, iliman laskelmoontia ja etukäteesharkintaa. Herkästi ihimiset tuloo juttelemahan, eikä kakaratkaa mua pelekää.”
Julkisuudenkin kanssa hän on oppinut elämään.
”Sitä suurin piirteen tietää, jotta mitä saa ja mitä ei saa teherä. Aina ei toki havaatte olla tarkkana, saattaa vaikka lipsahuttaa jotakin ajattelematoonta. Ja nykyään on nämä kännykät sun muut ja paljo muitaki lehtiä ku Hymy. Julukisuutehen oon kasvanu pikkuhiljaa kakskymppisestä lähtien.”
Onko julkisuus sitten antanut oikeanlaisen kuvan hiihtäjälegendasta?
”Oon erittäin tarkka ja jämpti ihiminen, nouratan aikatauluja ja teen aina sen minkä oon luvannu. Tykkään hirtehishuumorista, ja pohojalaasittain tuloo välillä jysähyteltyä. Sen takia monille ihimisille on tullu meikälääsestä sellaanen huuhaajussin mielikuva. Saattaa olla niin, jottei mua tunneta tarpeeksi hyvin eres omalla paikkakunnalla. En silti halua ruveta oikoomahan vääriä mielikuvia. Ei se niin palijo harmita, ku oon itteni kans sinut.”
Mietaa luettelee kolme asiaa, jotka todistavat edellisen lauseen paikkansapitävyyden.
”Osaan olla yksin, oon aina pystyny nukkumahan yöni hyvin eikä mua oo ikinä pelijättäny.”
Kansanedustaja Juha Miedon puheet litteroidaan eduskunnan pöytäkirjoihin eteläpohjanmaan murteella, niin kuin ne on sanottu, tai ainakin melkein.
”Asiasta tehtihin oikeen päätös, mutta ei ne oikeen osaa murretta kirijata. Ja pohojammaan murre on kirijootettuna vähä vaikialukuusta.”
Pohjalaisesta puheenparresta on tullut hiihtäjälegendan tavaramerkki, vaikka useampikin äidinkielenopettaja lähestyi häntä ”fanikirjeellä” 70- ja 80-luvuilla. Käskivät lopettaa murteen puhumisen.
”Sanoovat, jotta se on törkiää. Niistä kirijeestä tuli hyvää valakianviriä. Nykyäänhän oikeen kannustetahan puhumahan omaa kieltä ja murretta. Ikänä en oo juuriani hävenny.”
Hohdokas sadaosa
Mitkä sitten ovat Juha Miedon elämän suurimmat tähtihetket?
”Kyllähän se on sama jonka kansa muistaa, se sadasosan häviö. Se oli sellaanen hohorokas hetki. Ja se Falunin kisa ku hiihrin puusuksilla ja Magnusson veti jalakahansa nykypäivän vehkehet. Holmenkolleniakaa en koskaa unohra. Se oli koko maailman hiihtokehto. Voi sitä tunnelmaa, kolinaa ja präiskettä, ku 25 kilometrin larunvarsi oli laureehinsa täynnä väkiä. Ku sinne kattilahan meni, ne hetket oli sellaasia, jotka haluaasin elää uurestansa. Muistan jo lapsuuresta, kun Pekka Tiilikaanen ja Paavo Noponen selosti Holmenkollenin kisoja ja sanoo, jotta Suomen Yleisrario Holmenkollen.”
Mietaata harmittaa se, että dopingkohu on rikkonut Suomen ja Norjan hiihtovälejä.
”Suomalaaset ja norjalaaset on ollu aina parahia ystäviä. Hiihtoa harrastetahan maailmalla sen verran vähä, jottei keskinääsiä välejä kannattaasi repiä auki. Norjalaaset on viikinkikansaa, niinku mekin. Meitä yhyristää samallaanen karskius ja hirtehishuumori. Ainaki minä tunnen olevani pikkuusen viikinki.”
Ensi marraskuussa hiihtäjälegenda täyttää 60 vuotta. Ikä ei miestä hirvitä.
”Ennen sitä ajatteli, jotta kuuskymppiset on iankaikkisen vanhoja äijiä. Mutta nyt ku itte on siinä iäs, tuntuu, jottei puperteetti-ikäkää oo vielä kunnolla alakanu.”
Hiihtosankarista kansanedustajaksi päätynyt Juha Mieto aloitti Elävät legendat -juttusarjan. Juttu ilmestyi Seurassa 4/2009.