Muusikko Kari Vepsä: ”Pelkään, että syöpä uusiutuu”

Tunnettu hevosmies ja laulaja Kari Vepsä, 64, ristii kätensä iltaisin. Taistelu syöpää vastaan vahvisti uskoa ja antoi loppusysäyksen hengelliselle levylle.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tunnettu hevosmies ja laulaja Kari Vepsä, 64, ristii kätensä iltaisin. Taistelu syöpää vastaan vahvisti uskoa ja antoi loppusysäyksen hengelliselle levylle.
Teksti: Linda Martikainen

TUNNUSTAN, että hengellisyys on osa elämääni. En ole koskaan ollut mikään himouskovainen, mutta ristin kyllä käteni aina iltaisin. Uskostani tuli vahvempi sen jälkeen, kun sairastuin eturauhassyöpään.

Elämä on niin pirun lyhyt, eikä huomisesta tiedä kukaan. Pidin ihan loppuun asti yhteyttä laulajaystävääni Riki Sorsaan, joka menehtyi toukokuussa syöpään. Olen kiitollinen siitä, että omalla kohdallani syöpä on ainakin toistaiseksi voitettu ja sain Luojalta jatkoaikaa.

Hengellisempiä lauluja olen esittänyt jo pitkään kirkkokonserteissa, ja ihmiset ovat kyselleet, että eikö niitä voisi myös levyttää. Näin sitten tapahtui. Valitsin Elämästä kiitos -levylleni lauluja, joiden taustalta löytyy omaa elämääni koskettavia tarinoita.

 

ENNUSTAN, että kun ensi vuonna täytän 65 vuotta, niin mitään sen suurempia juhlia ei järjestetä. Jonkinlainen juhlakonsertti ystävien kesken olisi kyllä kiva.

Nautin tässä iässä isovanhemmuudesta. On mukavaa, kun lapsenlapset käyvät luonamme touhuamassa, vaikka heidän jälkeensä puhti onkin usein ihan loppu. Pienissä riittää niin paljon energiaa.

En kaipaa elämääni juuri nyt mitään sen kummempaa. Meillä on tallissa tällä hetkellä 15 hevosta, joiden kanssa riittää hommaa ihan tarpeeksi. Hevosten kanssa työskentely pitää minut kuitenkin kiinni elämässä. Peukaloita ei tarvitse pyöritellä.

En koe olevani vanha, vaan suhteellisen hyväkuntoinen ja virkeä ikäisekseni. Askelmittarin mukaan liikun joka päivä 10–15 kilometriä. Jos jäisin tuonne terassille kaljaa juomaan, niin eiköhän se vanhuus aika nopeasti iskisi.

Toki kroppa kyllä muistuttaa siitä, ettei tässä enää parikymppisiä olla. Minulta vaihdettiin molemmat lonkat kahdeksan vuotta sitten ja sen myötä jouduin opettelemaan uudestaan kävelemään.

 

TUNNUSTAN, että pelkään kuolemaa. Kuolemanpelko ei ole mielessäni jatkuvalla syötöllä, vaan se tuikahtaa pintaan aina välillä.

Syövästähän se varmasti johtuu, oli se minulle sen verran kova juttu. Syöpä merkitsi aina ennen vanhaan lähes varmaa kuolemaa, toisin kuin onneksi tänä päivänä. Pelkään, että syöpä tulee vielä takaisin, että se pirulainen jotenkin uusiutuu.

En tunne sairastumisestani lainkaan katkeruutta. Sen jos minkä olen oppinut elämästä, että meillä kaikilla tulee jossain vaiheessa seinä vastaan. Elämä ei päästä ketään helpolla, eikä sen pidäkään.

Syövän syitä olen kuitenkin miettinyt. Olen aina yrittänyt elää terveellisesti ja pitää itsestäni huolta, joten en syytä huonoja elintapoja. Ehkä se johtui geeneistä. Olen miettinyt myös Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden mahdollista vaikutusta syöpäsolujen kehittymiseen. Asuimme onnettomuuden aikaan Haminassa, joka sai osansa laskeumasta.

 

ENNUSTAN, että lännenratsastuksen tulevaisuus on Suomessa nousujohteinen. Ihmiset ovat alkaneet pikkuhiljaa ymmärtää mitä lännenratsastus on.

Olen harmissani siitä, ettei hevosenkäsittelytaitoja arvosteta. Oppilaitoksissa pitäisi olla hevoskäsittely omana aineena. Ukit ja papat eivät ole enää niitä taitoja meille opettamassa.

Usein hevonen tuodaan minulle vasta viime tipassa ja sanotaan, että jos se ei nyt minun käsissäni parane niin teuraaksi lähtee. Koulutan 90-prosenttisesti hevosten omistajia, joiden asenteissa ja tietotaidoissa on puutteita. Moni unohtaa sen tosiasian, että hevonen on pakenijaeläin, jota ei opeteta aggressiivisuudella, räyhäämällä tai paapomisella.

Hevosen kieli on mykkä, joten oppimisen salaisuus piilee toistoissa. Niin hevonen kuin koirakin oppii itsenäisesti ajattelemalla – kunhan niille antaa siihen mahdollisuuden.

 

TUNNUSTAN, että rakastan koko elämää. Onneni koostuu Veikko Lavin sanoin pienistä pipanoista. Olen perinyt äidiltäni karjalaisen elämänasenteen. En murehdi pienistä, vaan yritän ajatella positiivisesti.

X