Katri Helena: ”En voisi jäädä menneille vuosikymmenille roikkumaan”

Katri Helenan sinivalkoinen ääni on tuttu jo 1960-luvulta, mutta tähti itse ei takerru menneeseen. Hän ei koskaan valita, että ennen kaikki oli paremmin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”En ole taaksepäinkatsoja. Elämä menee eteepäin", Katri Helena sanoo. Kuva: Pekka Nieminen.

Katri Helenan sinivalkoinen ääni on tuttu jo 1960-luvulta, mutta tähti itse ei takerru menneeseen. Hän ei koskaan valita, että ennen kaikki oli paremmin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Marja Aalto

Sattuipa kerran niin, että Katri Helena halusi ostaa lisää pyyhkeitä. Hän soitti kauppaan kysyäkseen, mitä värejä on tarjolla. Myyjä kertoi, että hyllyssä on esimerkiksi yhtä sinistä: ”Sellaista Katri Helenan sinistä”.

”Menin aivan mykäksi. Vasta sitten esittelin itseni kunnolla”, Katri Helena, 63, nauraa.

Vain harva suomalainen laulaja on siinä asemassa, että hänestä voi käyttää sanaparia ”elävä legenda”. Ja heistäkään kenelläkään ei ole omaa värisävyä, jonka vieläpä koko kansa tietäisi.

Katri Helena on käsite, ilmiö, sinivalkoinen ääni. Ja tässä kohtaa sinivalkoinen äänemme jupisee: ”Enhän minä ole vuosiin edes käyttänyt sitä sinistä.”

Katri Helena on niin supisuomalainen ilmiö, että hän kiemurteleekin aivan oikeaoppisen suomalaisesti, nolostuneesti, kun häneltä kysyy, miltä tuntuu olla käsite ja ilmiö nimeltä Katri Helena.

”En minä ole mikään Katri Helena! Tai siis olen sitä muille. Ehkä se joskus nuorena nousi päähän. Mutta sitten kompastuin ja huomasin, että tämä oli tässä.”

Siinä tulikin oivallinen tiivistelmä suuresta suomalaisesta kertomuksesta.

Katri Helena myöntää, että hänen elämäänsä on mahtunut paljon käänteitä, oikeastaan erittäin paljon. Onhan näitä vuosiakin takana.

”Kohta alkaa 46. keikkakesä”, Katri Helena sanoo ja vitsailee: ”Laita siihen, että hän aloitti jo neljävuotiaana.”

Voisihan sen laittaakin, jollei Katri Helenan tarina olisi kaikille niin tuttu ja moneen kertaan kerrottu, ettei edes tähti itse voi väännellä sitä mieleisekseen.

Nenä menosuuntaan

Siitähän se ura lähti, kun Katri Helena Koistinen keikkaili ensimmäistä kesäänsä vuonna 1963. Hän täytti silloin 18 vuotta. Tohmajärven tyttö oli lähtenyt kauppakouluun Joensuuhun. Paikallisesta levykaupasta löytyi orkesteri, ja sitä kautta järjestyi levytyssopimus.

Syksyllä tuli ensimmäinen Poikien kuvat -single. Jo seuraavana keväänä Puhelinlangat laulaa räjäytti entisen elämän. Mutta olisiko siitä pirteästä letkistytöstä kasvanut elävää legendaa, jos hän olisi jäänyt humppalinjalle?

Mahdoton sanoa, koska Katri Helena halusi eteenpäin.

”En voisi jäädä menneille vuosikymmenille roikkumaan.”

Tämä onkin hänelle tärkeä teema. Katri Helena puhuu pitkään siitä, miten elämä on koko ajan liikettä. Elämän virta ei pysähdy, vaikka ihminen itse voi pysähtyä tai pysäyttää sen.

”Ja silloin on pulassa! Minä en ole koskaan valittanut, että mikään ei ole kuin ennen. Enhän Lilja?”

Katri Helena huikkaa managerilleen Lilja Kainulaiselle, joka nyökkäilee: ”Ainahan sinä sanot, että nenä kohti menosuuntaa.”

Heillä on takanaan yli 15 vuotta yhteistyötä.

On hyvä olla tuijottamatta menneitä, mutta tämän jutun kuvauksissa tästä periaatteesta oli tulla ongelma. Katri Helena järkyttyi, kun hän tuli studiolle ja näki kuvaa varten rakennetun keinun, sinitaivaan ja kukkameren.

”Ei minulle enää kukkatyttöjuttuja! Se aika on ohi ja eletty. Retro ei toimi retrolla!”

Yhteisymmärrys kuitenkin löytyy, kun aidot pönkkähameet hylätään modernin retromekon tieltä. Katri Helena poseeraa lopulta sekä 60-luvun laulajatyttönä että 2000-luvun suurten areenoiden tähtenä. Se on Katri Helenan nykypäivää.

”Kaikki kunnia menneisyydelle, mutta tässä vaiheessa pitkän iltapuvun glamour tuntuu oikein hyvältä.”

Ihmisten silmiin

Palataan sinivalkoiseen legendaan ja ääneen.

”Mitähän se sinivalkoinen äänikin tarkoittaa? Se on varmaan sitä, että minun ääneni on niin tunnistettava ja ihmiset ovat tottuneet siihen. Tai ehkä siinä on se ilo ja toivo, valon pilkahdus, jota olen halunnutkin välittää kaikki nämä vuosikymmenet. Mutta nuo legendat ja ikonit, ne ovat kyllä muitten päässä, eivät minun”, legenda kuittaa.

No, kyllähän hän on huomannut ihmisten reaktioista, että hänellä on erityinen paikka suomalaisten sydämessä.

”Luojan kiitos, ne jotka eivät pidä, eivät yleensä tule sitä kertomaan. Kun taas ne, jotka pitävät, sanovat sen useinkin.”

Yksi asia, joka on nostanut hänet klassikoksi, on se että tanssi-iskelmien lisäksi hän on tehnyt laulelmia ja konsertteja. Niissä pääsee lähemmäs kuulijoita.

”Olen halunnut laulaa ihmisten silmiin. Katselen ihmisiä laulaessani. Siksi haluan laulaa sellaisia lauluja, joita laulaessa on kuin kertoisi heille tarinaa.”

Sitä paitsi joku lauluista saattaa olla laulajalle itselleen juuri sillä hetkellä ”tosi” niin, että sopii juuri siihen elämänvaiheeseen.

”Ainakin itse kuulen musiikistani, mihin vaiheeseen mikäkin laulu kuuluu. Voin seurata niistä kunkin ajanjakson mielenliikkeitä.”

Tehokas elämänkoulu

Menestyvällä artistilla oli 60- ja 70-lukujen viihdemaailmassa kaikki ovet auki. Katri Helenakin olisi voinut liukua juhlimaan.

”Kyllähän me juhlittiinkin ja elettiin nuorten ihmisten elämää. Toisaalta minulla on aina ollut luonnostaan kontrolli päällä. Se on pitkälle luonnekysymys. Olen aina ollut vastuuntuntoinen: Ensin työ ja sitten huvi. Jos juhlin, huomasin sen heti äänessä.”

Ja tulihan se maailmankuva jo kotoa.

”Minut kasvatettiin siihen, että on rumaa, jos nainen juo tai tupakoi. Pikkukylässä oli tiukat rajat, ja niiden mukaan elettiin. 15-vuotiaana pääsin ensi kertaa tansseihin, ja isä haki puolilta öin kotiin.”

Katri Helena muistaa sen hyvänä aikana.

”Jälleenrakentamisen aika oli kaikkien hyvien ja oikeitten arvojen aikaa. Ihmiset olivat toivorikkaita ja rakensivat Suomea. Työtä oli yllin kyllin kaikilla. Meidän sukupolvellamme oli kaikki mahdollisuudet mihin vain.”

Ei tarvittu kuin rohkeutta tarttua mahdollisuuksiin, ja sitä Katri Helenalla oli.

”Alussa minulla oli vain unelma saada laulaa. Sitten vähän myöhemmin sain perheen sopivassa vaiheessa: en ehtinyt seota kauheasti omaan itseeni.”

Hän sanoo että laulajan ammatissa kaikki törmäävät itsekeskeisyyteen. Äidiksi tuleminen pelasti kuitenkin pahimmalta. Lauluihin tuli lapsiaiheita ja huolta tulevaisuudesta. Sitten puoliso Timo Kalaoja yllättäen menehtyi, ja alkoi aika yksinhuoltajana.

”Se oli aikuistumisen ja itsenäistymisen paikka, kun piti vastata yksin kaikista päätöksistä ja asioista. Yksinhuoltajuus oli tehokas elämänkoulu, ja kuulen sen vakavoitumisen tuon ajan musiikissani.”

Ymmärtämisen taito

Kului vuosia. Tuli uusi aika ja uudet ihmiset. Nyt jälkeenpäin Katri Helena sanoo, että aikuisen ihmisen mieli on aivan samanlainen kuin nuorenkin.

”Tunneasiat kokee yhtä voimakkaina ja yhtä sokeuttavina.”

Sitten hän tuumaa, että kyllä hänellä yleensä on paljon maalaisjärkeä.

”Mutta kun tunnekartta sekoaa, olen aivan pöhkö.”

Oikeastaan hän ei halua leimata elämässään mitään vääräksi valinnaksi.

”Eivät väärät valinnat ole loppujen lopuksi olleetkaan vääriä. Ne ovat auttaneet oivaltamaan jotain tärkeää itsestäni – ja silloin oppii. Toivon mukaan. Ei mikään valinta ole kohtalokas. Sen voi korjata, kun myöntää tilanteen ja toimii toisin.”

Katri Helena kertoo tuntevansa vanhoja ihmisiä, jotka sanovat, etteivät ole oikeasti oikein eläneetkään. Kun heiltä kysyy ”miksi” vastaus kuuluu: he eivät uskaltaneet riskeerata.

”Ei sekään hyvältä tunnu. Ehdottaisin, että jos ei tee kellekään pahaa, niin anti mennä vaan. Kyllähän elää pitää!”

Osaako hän sanoa noin itselleen, kun tekee suuria ratkaisuja?

”Joskus osaan, joskus en. Kyllähän niitä vääriä valintoja on tullut tehtyä, mutta elämäksi ne sitä sanoo.”

Eikä ihmisen tarvitse olla täydellinen, senkin on elämä opettanut.

”Ne täydelliset, hyvät ihmiset lähtevät täältä pois. Heidän ei tarvitse olla tässä maailmassa. Me jotka olemme jääneet tänne, me treenaamme elämää ja elämisentaitoja.”

Itse hän sanoo treenaavansa taitoa ymmärtää erilaisia asioita.

”En tarkoita, että voisin elää kenen kanssa hyvänsä, vaan että maailmassa on erilaisuutta. Se pitäisi voida hyväksyä, vaikkei lähellä voisikaan elää. Jokaisen vaistomainen tarve on hakea sellainen elämä, että kestää sen. Silloin pitää tehdä valintoja ja karsia asioita.”

Vaikka voissa paistaisi

Katri Helenan ura näyttää soljuneen ilman suuria vastoinkäymisiä jopa läpi yksityiselämän

soiden. Hän näyttää aina niin seesteiseltä. Onko hän ollut koskaan eksyksissä?

Katri Helena nauraa helisevästi.

”Olen eksyksissä vähän väliä, ja epävarmuutta on. Mutta en mielelläni puhu asioista, jotka ovat keskeneräisiä. Eihän niistä edes voi puhua. Asioista on helpompi puhua sitten myöhemmin, kun näkee niiden kaaren.”

Ajatus karsimisesta ja muutoksesta pilkahtaa tuon tuosta hänen puheessaan. Nyt on sellainen aika elämässä.

”Ystäväpiiri pienenee koko ajan. Ei ole tarvetta enkä jaksa pitää suurta piiriä ympärilläni. Ehkä tarve on tärkeämpi syy.”

Ehkä se on vain hengenvetoa uudistumisen keskellä.

”Minä olen minä vaikka voissa paistaisi. Täytyy hakea sitä muutosta vaihtamalla asioita ympärillä, sillä muista ihmisistä se uudistuminen lähtee: he inspiroivat muuttumaan.”

Katri Helenalla on uusi tuottaja ja uudet lauluntekijät. Tämän uuden porukan aikaansaannoksia kuullaan ensi syksynä, kun seuraava levy julkaistaan.

Edessä on uusi kesäshow KesäDiiva, jonka harjoitukset kohta alkavat. Pitkä yhteistyö Petoman-orkesterin kanssa on tänä kesänä tauolla.

”Välillä täytyy laittaa jotain uutta.”

Samassa hän toppuuttelee, ettei yleisön tarvitse pelästyä. Ei hän aio muuttua yhtäkkiä joksikin muuksi.

Ehkä se on hyvä niin. Ehkä Katri Helenan voisi nähdä osana suomalaista leirinuotiota, joka kokoaa tämän kansan yhteen yhteisten tunteiden ja arvojen äärelle.

Kun sinivalkoinen ääni laulaa autiosta hiekkarannasta, poutapilvestä ja tähtitaivaasta, me suomalaiset istumme rantasaunan rappusilla aivan hiljaa.

 

Seura teki Katri Helenasta elävän legendan pääsiäisnumeroon 15–16/2009.

X