Krista Kosonen Annassa: ”Olen vihdoinkin niin aikuinen, että minua ei tytötellä – ja henkisesti yhtä lapsellinen ja kärsimätön kuin 12-vuotiaana”

Keväällä avioitunut Krista Kosonen, 35, ei pode ikäkriisiä, sillä kokemuksista on hyötyä näyttelijän työlle. Kovaa työtä hän tasapainottaa nautinnoilla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Krista Kosonen

Keväällä avioitunut Krista Kosonen, 35, ei pode ikäkriisiä, sillä kokemuksista on hyötyä näyttelijän työlle. Kovaa työtä hän tasapainottaa nautinnoilla.
Teksti:
Lotta Sillanmäki

Näyttelijä Krista Kosonen, 35, ajatteli pitkään olevansa aina 18-vuotias.

”Pari vuotta sitten katselin ratikassa lukiolaisia ja tajusin, että olen minä selvästi heitä vanhempi”, Krista sanoo tuoreessa Anna-lehdessä.

Krista suhtautuu ikäänsä neutraalisti ja iloitsi täyttäessään 30.

”Ajattelin, että olen vihdoinkin niin aikuinen, että minua ei tytötellä.”

Toisaalta Krista nauttii siitä, että näyttelijän ammatissa saa leikkiä, sillä hän ei tavoittele seesteisyyttä.

”En kaipaa sellaista aikuisuutta, ja henkisesti koen olevani välillä yhtä lapsellinen ja kärsimätön kuin 12-vuotiaana.”

Vaikka Krista ei juurikaan mieti ikävuosia, iän tuomalla kokemuksella on merkitystä. Siitä on hyötyä näyttelijän työssä, eikä kokemusta voi opettaa.

Vanhemmiten myös valintojen tekeminen on helpompaa. Kun tuntee itsensä hyvin, ei ole tarvetta miellyttää ketään.

”Tiedän, mitä haluan, ja uskallan sanoa, mistä tykkään ja mistä en.”

Elämänohjeet äidiltä tyttärelle

Krista Kosonen ei ole koskaan täysin tyytyväinen töihinsä, vaikka hetkittäin osaa olla niistä ylpeä.

”Opettelen koko ajan itseni hyväksymistä, mutta kunnianhimoinen ja täydellisyyttä tavoitteleva tulen olemaan aina.”

Hän on tehnyt aina paljon töitä, sillä tekeminen ja pienet onnistumiset vahvistavat itsetuntoa.

Krista haluaa opettaa myös tyttärelleen, että onnistumisen tunteet tulevat tekemisestä.

Vähän alle 3-vuotias tytär haluaa pukeutua mekkoihin ja olla nätti. Äitikin on hänen mielestään kovin kaunis.

”Tottakai sanon hänelle, että hän on nätti, mutta yritän opettaa ettei kauneus kasvata itsetuntoa vaan tekeminen”, Krista toteaa.

Omalta äidiltään Krista on oppinut, että nainen ei saa olla riippuvainen miehestä. Pitää olla oma työ, omat rahat ja oma elämä.

”Naisen pitää olla vahva mutta myös pehmeä, sillä ihmisen arvoa ei mitata menestyksessä eikä rahassa, vaan empatiassa, siinä kuinka hän suhtautuu muihin ihmisiin ja luontoon.”

Hikilenkki vai lasillinen proseccoa?

Takana on tiukka kevät tv-kuvausten parissa.

”Kuvasimme syksyllä alkavaa kansainvälistä Bullets-sarjaa joulukuusta huhtikuuhun enimmäkseen kesäisin.”

Kova työ palkitaan, sillä sarja herätti jo kiinnostusta Cannesin tv-festivaaleilla.

Toukokuussa Krista meni naimisiin elokuvaohjaaja Antti J. Jokisen kanssa.

”Häät olivat yllätys ystävillemme, mikä nosti fiilistä entisestään. Rakastan juhlia”, Krista sanoo.

Ennen juhannusta on vielä muutamia töitä, mutta sen jälkeen koittaa odotettu kesäloma.

”Silloin lepään ja lataan hyvää energiaa.”

Krista yrittää elämässä tehdä hyviä valintoja. Hän pitää kehostaan huolta liikunnalla, suosii kasvisruokaa ja kierrättää.

Hyvien valintojen vastapanoksi elämässä pitää olla nautintoja, kuten viinin juominen.

”Yritän kuunnella itseäni ja miettiä, mikä tekisi minut onnelliseksi juuri tänään.”

X