Kun Vicky Rosti alkoi saada uransa alussa keikkapalkkioita, hän tuki perhettään taloudellisesti: ”Äiti oli pyytänyt leipäveistä äitienpäivälahjaksi mutta saikin kuplavolkkarin”

Vantaan Louhelan matonpesupaikalle kaartaa laulaja Vicky Rostin, 59, Volkswagen.

Hänen äitinsä Aune Rosti, 85, on jo mattolaiturilla aloittelemassa maton pesua.

Aivan ensimmäiseksi Vicky kertoo, että hänen kuopuksensa Ella on lähtenyt aamulla Jorvin sairaalaan. Synnytys käynnistettäisiin pian.

Lähestyvä perhetapahtuma palauttaa Vickyn mieleen hänen yli 32 vuotta sitten saamansa vauvan, joka syntyi kuolleena.

”Ei siitä traumaa jäänyt. Osaan asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.”

Sukuun odotetaan kaksosia. Neljä lasta synnyttänyt, viiden lapsen isoäiti ja seitsemän lapsen isoisoäiti Aune Rosti sanoo, että kaksosia suvussa ei ole ennen ollutkaan.

Pian Aunen rivakoin ottein pesemä räsymatto nostetaan kuivumaan.

”Tällä matolla on ikää kuusikymmentä vuotta. Muistan, kuinka leikkasin papan flanellipaitoja ja oman vanhan mekkoni matonkuteiksi”, Aune Rosti kertoo.

Pesupaikalla hääräävät Vicky ja Aune-äiti ovat selvästi samasta puusta veistettyjä: ulkoisesti pieniä ja siroja.

Ovatko molemmat samanlaisia sitkeitä selviytyjiä?

Leijonaemot

Aune: Aika, jolloin lapset olivat pieniä, oli taloudellisesti semmoista säästämistä. Mieheni oli levoton karjalaispoika, jonka alkoholinkäyttö lisääntyi asteittain.

Perheelle ei riittänyt rahaa. Mutta oli hänellä myös raskas tausta: sotalapsiaika Ruotsissa, äidin menetys 13-vuotiaana ja sijaislapseksi joutuminen.

Virve: Ei me silti valitettu koskaan. Meidän lapsuudessa ei monilla kavereillakaan ollut kaikkea hienoa.

Kuuden vanhana sanoin ensimmäisen kerran, että haluan laulajaksi. Koska isä oli autonkuljettajan työnsä lisäksi basisti, meillä kävi paljon muusikoita Laila Kinnusesta lähtien.

Isä otti minut pari kertaa keikoille. Kun sitten voitin Suomen Iskelmälaulumestaruuden, meni vain viikko kun sain sopimuksen ja pääsin Danny Show’hun.

Aune: Ei me oltaisi muuten laskettu alaikäistä lähtemään, mutta Virve lupasi, että hän käy koulun loppuun. Ja sanansa piti, vaikka maanantaisin minun piti herätellä tyttöä moneen kertaan.

Virve: Ylioppilaskirjoituksissa sain kielistä laudaturit, ja äiti yritti ehdottaa minulle hammaslääkärin ammattia. Vastasin, että varmasti en muitten suihin töllää.

”Meillä on äidin kanssa samanlainen huumori” Virve kertoo. Molemmilla on myös harvinaisen pitkä pinna. He saattavat joskus tiuskaista toisilleen, mutta isoja suukopuja ei synny. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Perhe edellä

Aune: Kun Virve alkoi saada keikkapalkkioita, hän alkoi tukea meitä taloudellisesti. Autokoulun kävimme yhtä aikaa, ja kortit saatuamme hän yllätti minut auton avaimilla. Pihallemme ilmestynyt kuplavolkkari oli tarkoitettu minulle.

Olin kotona, kun lapset olivat pieniä, mutta Virve otti esikoisena vastuuta ja piti huolta nuoremmista sisaruksistaan. Se, että Virve on ihan leijonaemo, juontaa juurensa sieltä lapsuudesta.

Virve: Äiti oli pyytänyt leipäveistä äitienpäivälahjaksi, mutta sai sen volkkarin. Minulle oli itsestään selvää, että annan perheelle, koska käyn töissä. Oli kivempi ostaa vaatteita myös sisaruksille eikä vain itselle.

Muusikkopiireissä meno oli siihen aikaan melko seksististä. Kohtasin välillä kiusallisia tilanteita, mutta klaarasin, eikä tullut vaaranpaikkoja. Äiti on opettanut pitämään puoleni.

Aune: Minä aina mietin, että kun saisin lapset omilleen. Erosin Virven isästä vasta, kun kaikki lapset olivat muuttaneet kotoa.

Virve: Äidiksi tultuani minulle oli itsestään selvää, että lapseni eivät joudu keikkapaikkojen vetoisiin takahuoneisiin. Vaikka jäin lasten kanssa kotiin kymmeneksi vuodeksi, en ajatellut, ettenkö vielä tulisi esiintymään.

Aune: Kun Virve lähti oman avioeronsa jälkeen keikoille, hänen lapsensa saivat tulla aina minulle. Virven Sirpa-sisko taisi hoitaa heitä vielä minua enemmän. Olin enempi lapsenlikkana, kun Virven tyttären perhe asui kanssani samassa talossa. Nykyisin lapsenlapsenlapset käyvät esimerkiksi yökylässä.

Virve: Minun aikuisista lapsistani yksi asuu Nummelassa ja kaksi edelleen täällä Vantaalla. Lapsenlapsilta tulee välillä koulupäivän jälkeen tekstiviesti: voinko mummo tulla sun luo.

Pitkää pinnaa

Virve: Meillä on äidin kanssa samanlainen huumori. Lisäksi olemme perhekeskeisiä ja samanlaisia huolehtijoita. Meillä molemmilla on myös pitkä pinna. Toisille saatamme joskus tiuskia, mutta isoja suukopuja ei synny.

Aune: Minä juttelin Virvelle sydämelläni olleita asioita jo, kun hän oli pieni. Tunteistani en välttämättä puhu, perimässäni on hämäläistä juroutta.

Ennen kuin Virve erosi lastensa isästä, huomasin ja arvasin, että kaikki ei ole kohdallaan. Ei hän kuitenkaan minulta pyytänyt apua. Vasta myöhemmin hän kertoi, että hänellä oli ollut paniikkikohtauksiakin.

Virve: Ne kohtaukset eivät liittyneet uraan tai pelkoon, onnistuuko paluuni musiikkimaailmaan. Kyse oli riittämättömyyden tunteesta äitinä. Halusin, että perheellä on kaikki hyvin ja että kaikki lastenvaatepinotkin ovat hyvin. Vaadin itseltäni liikaa.

Aune: Virven ja hänen lastensa isän ero oli minulle rankka paikka. Olin niin toivonut, että se liitto kestää. Sanallisesti en hirveästi tilanteeseen puuttunut. Ei aikuisten lasten elämään hirveästi saa puuttua, enkä olisi osannutkaan.

Olen iloinen Virven ja hänen nykyisen puolisonsa Arin suhteesta senkin takia, että olen itse kokenut, millaista on, kun toinen aina lähtee ja toinen jää. Kyllä muusikko ja muusikko muutenkin ymmärtävät toisiaan paremmin.

”Toivon, että voisin vanheta yhtä armeliaasti kuin äiti. Vaikka välillä on ollut tiukkaa, äiti on mennyt aina eteenpäin.” © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Energiapommit

Aune: Käyn Virven keikoilla varsinkin, jos ne ovat lähellä. Viimeksi olin tämän matonpesupaikan takana sijaitsevassa puistossa piknikkonsertissa. Ja marraskuussa menen Kulttuuritalo Martinukseen Virven 60-vuotisjuhlakonserttiin.

Unissani olen mennyt usein Virven puolesta keikalle. En ole unessa huolissani biiseistä, vaan meikistä ja siitä, mitä laittaisin päälleni ja miten löydän keikkapaikalle.

Virve: Toivon, että voisin vanheta yhtä armeliaasti kuin äiti. Hänen energiatasonsa ovat olleet aina hirveän hyvät, ja vaikka välillä on ollut tiukkaa, äiti on mennyt aina eteenpäin.

Aune: Minulla ei ole terveysongelmia, mutta verenpainelääkkeet minulla on käytössä. Jumppa on yksi hyvinvointini selittäjistä. Vielä pari vuotta sitten kävin Virven kanssa yhdessä seniorizumbassa, mutta nyt olen keskittynyt vesijumppaan ja tavalliseen jumppaan.

Virve: Tapaan äitiä melkein joka viikko − kotiemme välillä on vain 300 metriä. Kerran kuussa kutsun äidin, lapseni ja lapsenlapseni meille syömään. Äiti tuo kakut, minä en leivo.

Aune: Virve on hirmu hyvä kokki. Yleensä hän kokkaa meidän toiveidemme mukaan. Jos muut aikuiset haluavat vaikka intialaista, Virve tekee minulle ja pienille lapsille erikseen jotain vähemmän mausteista. Se, että näemme paljon, on suuri etuoikeus.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/18.