Laulaja Johanna Pakonen eron jälkeen: ”Tärkeintä elämässäni on nyt tyttäreni”

Laulaja Johanna Pakonen on vuoden päivät toipunut erosta ja saanut arjen rullaamaan. Suhde ex-mieheen on hyvä, sillä eroa mietittiin pitkään.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Johannan muutettua takaisin Ouluun hän ei enää erotu joukosta. ”Tuntuu tosi kotoisalta, kun kaikki puhuvat samalla lailla kuin minä.”

Laulaja Johanna Pakonen on vuoden päivät toipunut erosta ja saanut arjen rullaamaan. Suhde ex-mieheen on hyvä, sillä eroa mietittiin pitkään.
Teksti:
Sanna Puhto

Johanna Pakonen täyttää vapun jälkeen 40 vuotta.

”Ystäväni Eija Kantola sanoi kymmenen vuotta sitten, että usko vaan, nelikymppisenä se elämä vasta alkaa. Olen odottanut sitä kauan!”

Vaikka ei elämässä tähänkään asti Johannan mielestä ole ollut mitään vikaa. Ei, vaikka hänen eteensä on paiskattu raskaita asioita.

Kuten kaksosvauvojen kuolema kuusi vuotta sitten.

Kuten avioero viime vuonna, vaikka Johanna oli mennyt naimisiin loppuelämäkseen.

Joku voisi katkeroitua: en minä näitä asioita valinnut!

”Mitä hyötyä siitä olisi? Eivät asiat muuksi muutu, vaikka kuinka ajattelisi, että minulle ei voi käydä näin.”

Mieluummin Johanna lähtee siitä, että se tapahtuu, mikä on tapahtuakseen.

”Kun kaksoset kuolivat, jouduin ajattelemaan nimenomaan niin, että minulla ei ole valtaa valita, mitä tapahtuu. Se helpotti menetyksen kestämistä. Oli pakko hyväksyä, että elämässä tapahtuu asioita, joita en pysty hallitsemaan.”

Samalla realismilla Johanna on suhtautunut vuosi sitten eteen tulleeseen avioeroon.

”Jos tämmöiset kortit on jaettu, niin erosta pitää tehdä paras mahdollinen.”

Viime kuukausina hän on keskittynyt siihen, että saa rakennettua uuden elämän toimivaksi sekä työn että 4-vuotiaan Nelli-tyttären kannalta.

Sitä tehdessä Johanna on yllättänyt itsensäkin.

Hän on muuttunut.

Äijäilyn loppu

Aiemmin Johanna oli aikamoinen äijä. Jos piti remontoida, hän remontoi. Itse.

Hän laatoitti, paneloi, kiinnitti kattolevyjä, tapetoi, maalasi.

Vuosi sitten, eron jälkeen, Johanna muutti lapsuutensa maisemiin Ouluun. Edessä oli taas perusteellinen remontti.

”Koti uusittiin lattiasta kattoon, mutta en tarttunut itse edes maalipensseliin. Palkkasin ulkopuolisen tekemään kaiken.”

Syynä on Nelli.

”Tuntui, että oli tärkeämpää olla lapsen kanssa kuin maalata seinää.”

Samasta syystä vierashuone on jo vuoden päivät ollut täynnä purkamattomia muuttolaatikoita ja työhuone vailla kalusteita.

”Tekemistä on edelleen niin hirveästi, että niistä ei suoriudu päivässä tai viikossakaan.”

Johanna muutti rivitaloon veljensä naapuriin, lähelle kummivanhempiaan ja serkkujaan. Samoihin maisemiin, joissa hän vietti lapsena paljon aikaa jo edesmenneiden rakkaiden mummun ja papan hoidossa.

”En ole aikuisena asunut rivitalossa. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että kaikesta voi soittaa isännöitsijälle ja pyytää apua.”

Johanna on koko aikuisikänsä asunut omakotitalossa ilman taloyhtiön tuomia palveluita. Eniten hommia asumisensa eteen hän sai tehdä silloin, kun asui yksin rintamiestaloa.

Mutta se oli aikaa ennen Nelliä.

Hyvä mies

Silloin kun ei ole keikalla, Johanna elää arkea tyttönsä kanssa.

Aamuisin Johanna nousee ensimmäisenä, mutta heti kohta myös Nelli on pystyssä.

”Me nukutaan vierekkäin. Kun minä lähden siitä vierestä, tyttö herää äkkiä. Hänen pitää saada nukkuessaankin olla kiinni minussa, jos ei muuten niin kädellään tai jalallaan.”

Ehkä tämä on tytön tapa varmistua, että äiti on lähellä.

”Tyttö on jo vauvasta asti käyttäytynyt näin. Kun tulin yöllä keikan jälkeen kotiin, hän hilautui minun kylkeeni, vaikka olisi nukahtanut isinsä viereen.”

Kun aamupalat on syöty ja hiukset harjattu, alkavat arjen touhut. Nelli ei ole päiväkodissa, joten jokaisen päivän sisällön voi keksiä itse. Usein leikkiseuraa löytyy naapurista tai pihalta.

”Onneksi. En itse ole hiekkalaatikkoäiti enkä innokas leikkijä. Olen enemmän ulkona liikkuja ja askartelija.”

Tyttö on touhukkaassa iässä ja erittäin omatoiminen.

”Hän on jo vuoden päivät käynyt itsenäisesti suihkussa ja pessyt hiuksensakin itse, koska isä opetti. Eilen hän leipoi muffineita, minua tarvittiin vain mittaamaan aineet ja kaatamaan taikina vuokiin.”

Erosta huolimatta Johanna jakaa Nellin edistysaskeleet ja kuulumiset 500 kilometrin päässä Satakunnassa asuvalle ex-miehelleen.

”Otan viikoittain videoklippejä Nellin touhuista ja lähetän hänelle. Laitan myös Nellin soittamaan videopuheluita isälleen, jos he eivät tapaa vähään aikaan, koska tiedän hänen ikävöivän Nelliä. Hän on hyvä isä ja hyvä mies.”

Toista huomioivat välit ovat mahdolliset, sillä ex-pariskunta kävi läpi pitkän prosessin ennen eroa eikä suhteessa ollut kolmansia pyöriä.

”Käänsimme kaikki kivet parisuhdeterapiaa myöten.”

Itsesuojelua

Koko alkuvuoden tätä kotiarkea on ollut Johannalla hyvin vähän. Keikkoja on piisannut sen jälkeen kun hänen äänensä kuntoutui rasitusvammasta entiselleen.

Nyt keväällä tahti on rauhallisempi, mutta juhannuksesta vauhti taas kiihtyy.

Se on juuri sitä, mitä Johanna toivoo. Työn vuoksi hän joutuu kuitenkin turvautumaan lähipiiriin lastenhoidossa.

Ensisijainen hoitaja on Nellin isä. Tyttö viettää isänsä luona välillä pitkiäkin aikoja. Niissä tapauksissa Johanna käy tapaamassa tyttöä etelässä keikkaillessaan. Enimmillään erossa oloa tulee viikon verran.

”Kerran jouduin olemaan erossa Nellistä puolitoista viikkoa. Se oli meille molemmille liian pitkä aika. Nelli kiukutteli ikäväänsä ihan kauheasti, kun taas tapasimme.”

Tyttö ei myöskään halua, että äiti soittaa hänelle kiertueiltaan. Ikävä vain pahenee, jos kuulee äänen puhelimessa.

”Näen Nellissä itseni. Hänkin suojelee itseään, kun ei halua olla yhteyksissä.”

Johanna heittäytyi keikkailevaksi laulajaksi 19-vuotiaana heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Kestääkseen työn vaatiman poissaolon hän kehitti jo silloin itselleen suojamuurin.

”Töissä en uppoa liikaa kotiasioihin, koska tulisin muuten hulluksi. En soittele, mutta tekstareita saatan laittaa. Tämä toimii minulle, mutta äitini voi olla eri mieltä siitä, miten hyvin. Olen vielä kolmekymppisenä kiukutellut hänelle kaiken kertyneen ikäväkuorman, kun ollaan tavattu.”

Tietynlaiseen ikävään tottuminen näyttää kulkevan suvussa, sillä myös Johanna oli lapsena paljon hoidossa.

Laaja läheisten piiri

Johannan vanhemmat erosivat, kun hän oli kaksivuotias.

Nuorilla vanhemmilla oli siihen aikaan paljon menoa, töitä ja opiskelua. Johanna vietti paljon aikaa hoidossa kummivanhemmillaan ja isovanhemmillaan.

”Viihdyin niin hyvin, että teeskentelin nukkuvaa, jos jompikumpi vanhemmistani tuli illalla hakemaan. En suostunut lähtemään kotiin.”

Johanna ei muista ikävöineensä. Päinvastoin, elämänjärjestely teki sukulaiset hänelle erityisen läheisiksi.

Kummivanhemmat ovat edelleen hänelle yhtä läheisiä kuin omat vanhemmat. Isäpuolen mukana Johannan elämään tulleet veli- ja siskopuoli eivät ole hänelle mitään puolikkaita, vaan kokonaisia sisaruksia ja tärkeitä sellaisia.

Veli asuu naapurissa ja viettää vaimoineen paljon aikaa Nellin kanssa. Nelli sanoo tulevansa isona veljen lailla palotarkastajaksi. Sisko opiskelee liiketaloutta ja on vaihto-oppilaana Thaimaassa. Häntä Johanna ja Nelli kävivät tammikuussa tapaamassa Phuketissa.

Nelli pitää Johannan kummivanhempia isovanhempinaan ja kummivanhempien lapsia enoinaan ja täteinään.

Ei ole koskaan huono asia, jos lapsella on paljon tärkeitä ihmisiä ympärillään. Silti Johanna arvelee peilaavansa ajankäyttöään omiin lapsuudenkokemuksiin.

Viime aikoina Johanna on huomannut äidissään jotain yllättävää. Myös äiti tekee niin.

Ei vielä valmis

”Ehkä hänkin jollain tasolla muistelee lapsuuteni aikoja ja omaa poissaoloaan, vaikka ei me niistä olla puhuttukaan. Ainakin hän on tarkka siitä, miten käytän aikaani suhteessa Nelliin, ja että en ole pois yhtään enempää kuin on pakko.”

Johannan äiti on koko ajan ollut suuri apu Nellin hoidossa – ja niin sitoutunut, että jättäytyi pois töistä heti tytön synnyttyä.

Eronneen, työkseen maata kiertävän laulajan arki ei olisikaan mahdollinen ilman lähipiirin panosta.

Mutta mitä Johanna itse ajattelee uudesta elämänvaiheestaan?

”Vuoden aikana oma oleminen vahvistunut. Tykkään itsestäni ja olen hyvää seuraa itselleni. Nautin yksinolosta niin paljon, että yritän järjestää sellaisen hetken joka päivä.”

Jo se riittää, että saa istuskella iltayöstä kaikessa rauhassa olohuoneessa ja katsella ulos. Tämä on sitä uudenlaista itsensä seurassa viihtymistä, jota Johanna on odottanut, ja jonka nelikymppisyys on suonut.

Ikä tuo myös luottamista siihen, että asiat tapahtuvat sitten kun on niiden aika.

Vielä Johanna ei koe olevansa valmis uuteen suhteeseen.

”Olen kerran ollut valmis, ja se kaikki meni miten meni. Nyt tutustun rauhassa itseeni ja suojaudun muilta. Vasta kun itse on valmis, voi aueta muillekin. En usko, että tässä vaiheessa edes kannattaisi ruveta mitään suhdetta yrittämään.”

”Meitä on nyt kaksi, Nelli ja minä, ja tämä on nyt se tärkein juttu.”

X