77-vuotias laulaja Reijo Taipale suunnittelee paluuta keikkalavoille

Reijo Taipale on pitänyt pitkään keikkataukoa, mutta ei ole vielä 77-vuotiaanakaan tehnyt päätöstä lopettamisesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Laulaja Reijo Taipale, miettii paluuta keikkalavoille.

Reijo Taipale on pitänyt pitkään keikkataukoa, mutta ei ole vielä 77-vuotiaanakaan tehnyt päätöstä lopettamisesta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Seura

Kesällä 2016 Reijo Taipale teki kahdeksan tanssilavakeikkaa. Järjestäjät olivat ihmeissään, kun jokaisella tanssilavalla oli puolet enemmän väkeä kuin tavallisesti.

”En kehu, mutta totean vain, että on se jonkinlainen ihme, että tällainen melkein 80-vuotias ukko vetää väkeä”, Taipale sanoo tuoreen Seuran haastattelussa.

Sittemmin laulaja ei ole esiintynyt. 77-vuotias kansansuosikki ei ole kuitenkaan heittänyt mikkiä nurkkaan.

”Olen nyt ollut elämäni pisimmällä lomalla, mutta minulla on kumma tunne, että jotakin puuttuu”, hän sanoo.

Toisaalta Taipale kertoo olleensa helpottunut, ettei ole tarvinnut lähteä esiintymään. Mutta myöntää, että välillä kaihertaa, kun hän ajattelee, että bändin pojat lähtevät, mutta ei itse ole mukana.

”Sisäinen ääni kysyy, miksi en lähde.”

Anita on luvannut kuskiksi, jos Reijo Taipale lähtisi keikkailemaan. © TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Reijo Taipale ikävöi yleisöään

”Ensi kesänä ehkä palaan lavoille.”

Vaimo Anita on lupautunut lähtemään autokuskiksi ja keikkakaveriksi.

”Keikkoja tehdään sitten voinnin mukaan, ensi kesänähän sinä olet jo 78”, Anita muistuttaa.

Taipale on ikävöinyt keikkatauon aikana kovasti yleisöään, sillä yleisö on tehnyt hänestä sen, mikä hän nyt on. Vain kerran hän on perunut keikkansa ilman lääkärintodistusta. Se tapahtui Mäntsälässä kesällä 2013, jolloin Anita sai sydäninfarktin.

”Kaipaan niin heitä ja heidän aplodejaan. Heiltä olen saanut tämän itsetuntoni”, Taipale kehuu yleisöään.

Jos Reijo Taipale ensi kesänä nousee lavalle, laulujen järjestys on sama kuin kaikkina edellisinä vuosikymmeninä. Ensin valssi, sitten tanssimusiikkia ja lopuksi: Satumaa!

Lue Seuran numerosta 38/2017, miten Reijo Taipale ja hänen vaimonsa Anita tapasivat. Tai hanki lehden digilukuoikeus.

X